Ruuanlaitto / Puhdistamo*

koti & sisustus, lapset, me, pohdintaa, resepti, yhteistyö

*kaupallinen yhteistyö / Puhdistamo

Moikka! Meidän ruuanlaitossa on ollut oleellisena osana Puhdistamon tuotteet nyt muutaman kuukauden ajan. Ykkös suosikkeja ovat mm. herajauheet, kookosöljy, guerande-merisuola ja kookossokeri. Ajattelin kasata teille tähän alle konkreettisia vinkkejä siitä kuinka ollaan siirrytty käyttämään Puhdistamon tuotteita ihan normi arjessa. 🙂 Olen kiinnostunut/tykkään kaikista superfoodeista ja ruokien puhtaimmista versioista, mutta monesti se konkretia jää uupumaan ja yhdistäminen tuntuu hankalalta. Tässä tapauksessa pitäisi kyllä olla ennakkoluuloton, koska olen huomannut että jos käyttää laadukkaita tuotteita ja korvaa niillä tavistuotteet, ei siinä voi mennä metsään. Päin vastoin! 😀


Paistaminen: Olen käyttänyt oliiviöljyä paistamiseen lähes aina, mutta nyt olen siirtynyt enemmän ja enemmän käyttämään kookosöljyä. En ole ennen tajunnut, että kookosöljy sopii erittäin hyvin paistamiseen ja ennen kaikkea leivontaan. Helpoiten kookosöljyn kiinteän olomuodon saa sulatettua öljyksi vesihauteessa (25C <) ja tuote ei mene pilalle, vaikka olomuoto vaihtuisi useita kertoja. Kookosöljyä voi säilyttää huoneenlämmössä. Puhdistamolta löytyy myös Kookosöljyt Lime ja Kaneli, jotka tuovat herkullista makua, esimerkiksi lettuja paistaessa.
Kookosöljyllä on myös lukuisia muita käyttömahdollisuuksia. Kookosöljyä voi esimerkiksi sivellä iholle ihan vain sellaisenaan ja sitä luonnollisempaa tai puhtaampaa ihonkosteuttajaa ei löydy. Googlettamalla löytää paljon vinkkejä kookosöljyn käyttöön. 🙂 Huomasin myös, että Puhdistamon sivuilta saa 1 litran kookosöljyn kaupanpäälle jos tilaa yli 100€. Huippua! Pistin juuri eilen oman tilauksen vetämään, kun suosikit ovat päässeet loppumaan. 🙂
Leivonta: Leivonnassa olen rohkeasti alkanut korvaamaan sokerin ja voin Puhdistamon tuotteilla. Tein tiistaina pannukakkua siskolleni ja vitsit että tuli hyvää!!! Sanoin siskolle, että nyt ei voisi puhtaampaa pannaria syödä, ainakin voin ja sokerin osalta :D. Käytin nimittäin Puhdistamon Alppi-Ghee voita, mikä on markkinoiden laadukkainta kirkastettua voita. Sokerina toimi Puhdistamon kookossokeri. Laitoin tuotteita myös hieman vähemmän mitä normaalisti, koska ajattelin että laatu korvaa määrän ja niin se taisi mennä. Ei olla varmaan koskaan syöty siskon kanssa niin herkullista pannukakkua. Suosittelen ehdottomasti. Tässä tulee reseptiä!
Maailman paras pannari
4dl vehnäjauhoja
1 dl kookossokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl guerande-merisuolaa
8 dl maitoa
2 kananmunaa
80 grammaa Alppi-Ghee voita
 Valmistus: Sekoita kuivat aineet. Lisää maito, munat sekä vesihauteessa sulatettu voi. Kaada taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200-225 asteessa n. ½ tuntia. Mausta kermavaahto kookosokerilla ja NAUTI!







Monesti kuulee sanottavan, että jos kokeilee jotain uusia ja laadukkaita tuotteita, niin paluuta vanhaan ei enää ole. Uskon, että meillä on käynyt näiden puhdistamon tuotteiden kanssa niin. On ihanaa kun voi huoletta tarjota lapsille smoothieita mitkä sisältää superfoodeja ja opettaa heille oikeita, puhtaita makuja. En malta odottaa seuraavia leivontahetkiä kun meinataan kokeilla kookosöljy kanelia ja smoothiessa riisiproteiini jauhetta. Aamupalana mulla toimii edelleen Puhdistamon Hera-jauhe, 1rkl marjasmoothie jauhetta, banaanin, kauramaidon ja pakastemansikoiden kaverina. Niin nopea, täyttävä ja ravitseva aamupala! Nappaan sen usein isoon Puhdistamon pulloon mukaan ja aikaisina aamuina (tällä viikolla 3kpl ennen kuuden herätystä) teen smoothien valmiiksi illalla ja nappaan aamulla pullon jääkaapista bussiin mukaan. 🙂



Teille toimii tämän kuun loppuun koodi: SARA20 ja sillä saa 20% alennusta Puhdistamon sivuilta normaalihintaisista tuotteista. 🙂 Itsekin tosiaan tilasin koodin avulla meille täydennystä ja kaupan päälle lähti vielä iso tönikkä kookosöljyä.
Ihanaa energiaa ja valoa sunnuntaihin! <3Sara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Nonnu 27.08.2017

    Oi vitsit että kuulostaa ja näyttää hyvältä! Itsekin alkanut käyttään kookosöljyä enemmän, varsinkin lapsen ruokiin laitan 🙂
    Tuo pannari menee ehdottomasti kokeiluun ! Täytyy lukasta tuosta sokerista enemmän!
    Nää käytönnön vinkit on tosi kivoja! Näitä lisää 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 31.08.2017

      Kannattaa, aivan mieletöntä.. 🙂 juuri aattelin pistää huomenna aamulla hiuksiin kookosöljy maskin hetkeksi ennen hiusten pesua 🙂

      Vastaa
  2. Jonna 27.08.2017

    Ihania ohjeita!! 🙂 Hei mistä on sun tummansininen neule, joka näkyi tänään instassa, näytti tosi kivalta! Mukavaa alkavaa viikkoa! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 31.08.2017

      kiitti 🙂 se on vilasta.. tosi vanha :/
      Ihanaa loppuviikkoa <33

      Vastaa