terveellinen ja helppo arkiruoka

koti & sisustus, lapset, resepti

Moi! Tällä hetkellä on superhyvä tehdä kasvissose keittoa, sillä kaikki raaka-aineet saa kotimaisina ja kaiken lisäksi ne ovat edullisia. Olen tehnyt keittoa meille nyt jo kolme viikkoa putkeen, tosin aina vähän eri variaatiolla. Jokaisella kerralla keittoon on päätynyt eri juustoa, mutta kasvikset ovat pysyneet samana. Toissa viikolla keittoon päätyi:
2 perunaa
5 porkkanaa
iso kukkakaali
2 parsakaalia
2 kesäkurpitsaa
1 kasvisfondi
1 aurajuusto
Keitä vihannekset ja heitä sekaan fondi. Kun vihannekset ovat pehmeitä valuta hieman nestettä pois (laitan aina säilöön, jos soseutus vaiheessa sille olisikin tarvetta) ja soseuta juusto joukkoon. Kuumenna vielä hetki ja sen jälkeen nauti. 🙂 Tytöt tykkää itseasiassa tosi paljon kasvissosekeitoista, vaikka välillä Matilda kyselee, että onko kyseessä vauvanruoka. 😀 Joskus ripottelen keiton päälle fetaa tai krutonkeja ja silloin myös tytöt nauttivat enemmän syömisestä.
Tulikin mieleen, että pitää kaivaa taas teidän ehdottamat arkiruoka vinkit esiin. Ne löytyy tämän postauksen alta. Pitääpä tsekata ja kokeilla taas uutta! Miten se onkaan niin, että kiireen keskellä lyö päässä aina ihan tyhjää kun pitäisi päättää mitä syödään. Mä en tykkää ravata kaupassa joka päivä, joten olisi hyvä osata ennakoida vielä monen päivän varalle. Nykyään myös tuntuu, että saa tehdä kerralla aika ison satsin ruokaa jos meinaa, että siitä riittäisi seuraavalle saati sitä seuraavalle päivälle. 🙂 Hei ihanaa tiistaita teille!<3Sara
pssst. kuvissa näkyy myös mun tämän hetken suosikki tuoksu Method:ilta, pink grapefruit/yleispuhdistusaine! Aaah! 







Vastaa käyttäjälle NNiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

23 kommenttia

  1. Satu 29.08.2017

    Moi,
    Tähän ohjeeseen palatakseni.. käytätkö siis koko aurajuuston yhteen keitto annokseen tällä ohjeella vai esim puolet? (Ajattelin viikonloppuna tätä ohjetta kokeilla) ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 31.08.2017

      Joo käytän kokonaisen 🙂 varmaan vähempikin riittäis mutta tykkään niin paljon aurajuustosta 🙂

      Vastaa
  2. Senja L. 29.08.2017

    Vaikuttaa kivan simppeliltä ja maukkaalta ruualta! Millähän juustolla aurajuuston voisi korvata? Itse en homejuustosta niin tykkää.

    Vastaa
  3. Maija 29.08.2017

    Moi, kuulostaapa hyvältä, pitää testata jo tänään! Meillä kans on tullut tehtyä paljon kasvissosekeittoja, tosin usein vain sillä samalla ohjeella. Tässä meidän ohjeessa on melkein kilo perunoita ja sitten muiden kasvisten lisäksi vielä yksi bataatti, joka antaa ihanan makeuden keitolle. Juustona tai sen korvikkeena toimii usein ruokakerma.

    Vastaa
  4. Heidi 29.08.2017

    Itse teen vähän samalla tyylillä. Kaikki raaka-aineet muuten samat, mutta laitan tuorejuustoa ja chilitomaattimurskaa joukkoon tuomaan vähän potkua! Kannattaa ehdottomasti kokeilla jos tykkää vähän tulisemmasta:)

    Vastaa
  5. Anne 29.08.2017

    Aijai, menee lähipäivinä kokeiluun kun rakastetaan kaikki aurajuustoa ?
    Me ollaan kovasti tehty uunijuureksia lanttua, naurista, punajuuria, bataattia jne.. pyöräytetään oliiviöljyssä, maustetaan suolalla/ mustapippurilla ja pistetään uuniin.

    Vastaa
    • Sara Parikka 31.08.2017

      hei totta, namiiiii, kiitos vinkistä!!! teen heti ens viikolla 🙂

      Vastaa
  6. NNiina 29.08.2017

    kuulostaapa aika hyvältä ja näytää myös, pitääkin testata jo huomenna! ?

    Vastaa
  7. Laura 30.08.2017

    Kasvissosekeitto on hyvää kyllä ☺️ itse teen sen porkkanoista, bataattia, sipulia ja sulatejuustoa

    Vastaa
    • Sara Parikka 31.08.2017

      naminaminami, pitääpäs kokeilla tuota komboa joskus! 🙂

      Vastaa
  8. Johanna 30.08.2017

    Namiii! Syksyn värit ja maut lautasella ? Nyt menee ihan ohi postausaiheen, mutta mistä oot löytänyt ne polvisukat, mitkä instan kuvissa? On muutes niiden kumppareiden kanssa ihan täykky yhdistelmä ?????

    Vastaa
    • Sara Parikka 31.08.2017

      🙂 🙂
      hmmm olisko ne hm.. aika vanhat 🙂
      Heiiii mä oon niin kade kun seurailen instasta teidän menoa <3 nauttikaaaa!

      Vastaa
  9. Taskuapinat 31.08.2017

    Moikka! Tost kaupassa ravaamisesta tuli mieleen, me tilataan citymarketista 4pv ruuat kerralla. Ihan mielettömän kätevä. Ei tarvi nälkäsenä miettii mitä syödään jne… lapset menee illalla nukkumaan ja me mietitään miehen kanssa mitä syömään. Laitan tilauksen K-ruoka sovelluksen kautta menemään. Ja toimitus ajan pystyy helposti ite valita. Toimitukseen tulee 9,90€ hintaa, mut pieni hinta siihen nähden kuin paljon aikaa se säästää, ja pakkaus materiaalit jne… =)

    Vastaa
    • Sara Parikka 31.08.2017

      hei mieletön vinkki 🙂 KIITOS!!! otanpa asian nyt mietintään kunnolla.. voisi olla ratkaisu moneen 🙂 <3

      Vastaa
  10. Heidi 01.09.2017

    Oon aivan koukussa tuohon puhdistusaineeseen! Ja tiskiaine ja käsisaippua on myös lemppareita. Löysin nämä Methodin tuotteet juurikin täältä sun blogista, piti vain hetki odotella että ilmestyi tänne päin kauppoihin ? Kiitos siis!

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.09.2017

      Joo siis ne on NIIN hyviä 🙂 ihana kuulla, jos olet löytänyt apua!!

      Vastaa
  11. Zeppo 04.09.2017

    Hieno blogi!
    Hei! Olen liittynyt Bonuswayn käyttäjäksi ja haluaisin kutsua sinut mukaan. Bonuswayn avulla saat bonusta verkko-ostoksistasi suoraan pankkitilillesi. Liity suosittelulinkistäni ja saat 10 euron liittymispalkkion ensimmäisestä ostoksestasi. Liity ilmaiseksi tästä:https://www.bonusway.fi/?r=4784118

    Vastaa
  12. Satu 06.09.2017

    Aivan mielettömän hyvää toi keitto ?? ja todellaki laitoin koko aurajuuston ??
    Ehdottomasti teen toistekkin ?

    Vastaa