mistä meidän viikot koostuu ?

koti & sisustus, me, pohdintaa

Moikka! Olen koonnut alle kahden edellisen arkiviikon aikataulut ma-pe ja näistä hahmottaa vähän sitä kuinka erilaisia viikot ja päivät ovat toisistaan. Työajat vaihtelee ja oikeastaan myös lähes kaikki siinä ympärillä. Aina torstaisin istutaan alas ja katsotaan seuraavaa viikkoa. Silloin lyödään lukkoon päiväkoti ajat ja kaikki oleellinen mitä molempien pitää tietää. Olen merkannut päivien alle 1 & 2 minkä avulla nämä kaksi viikkoa erottaa toisistaan. Merkinnöissä on nyt minun ja tyttöjen menot, mutta päälle tulee toki Mikon työt ja menot, jotka ovat ihan yhtä randomit kuin minulla. 😀 Kaikissa aikataulun rakosissa usein vastailen maileihin ja teen blogiin liittyviä töitä. Olen todella yllättynyt ja iloinen siitä miten töihin paluu on lisännyt energiaa ja tuntuu, että olen jopa tehokkaampi. Myös se mikä on todella tärkeää, niin ne päivät ja hetket kun olen lasten kanssa olen entistä enemmän läsnä. Nyt kun töiden teolle on selkeämmin aikaa, tulee ne hoidettua silloin ja puolestaan taas keskityn hetkeen silloin kun on perheaikaa minien kanssa. Pelkäsin, että jos muuttuisin kiukkuisemmaksi tai stressaisin arjessa, mutta päinvastoin. 🙂 Ehkä se on niin, että aika aikansa kutakin. Nyt oli selkeästi hyvä sauma siirtyä työelämään ja onneksi tartuin siihen, koska kyllähän se kotona oleminen ja sieltä käsin työskentely myös houkutti.
Kuvituksena on kuvia meidän viime maanantain kävelyltä. Lähdettiin pitkälle lenkille ja poikettiin matkalla leikkipuistossa sekä metsässä. Ollaan suosittu aina kävelyillä käymistä ja nykyään Matilda jaksaa käppäillä jo yllättävän pitkiä matkoja.
Miltä nämä meidän viikot näyttää teidän silmään? Sillisalaatti varmasti! 😀 Me nautitaan täällä arjesta ja iloitaan siitä miten hyvin se on lähtenyt käyntiin. Lapset ovat iloisia päiväkotipäivien jälkeen, tulee syötyä terveellisesti ja muutenkin kaikki rullaa. Tänään häihin juhlimaan rakkautta<3. Mukavaa viikonloppua! <3Sara
MAANANTAI:
1: 07.45 Huomenta Suomi – 12.00 palaveri – 12.45-14.30 töitä / tytöt päiväkodissa 10.00-15.30
2: 12.00-14.30 töitä / Mikko tyttöjen kanssa kotona

TIISTAI:

1: 13.00-15.00 töitä / tytöt päiväkodissa 10.00-16.00
2: blogityöt / tytöt päiväkodissa 09.00-14.30
KESKIVIIKKO:
1: blogiin liittyviä tapaamisia ja töitä / tytöt päiväkodissa 08.30-14.00
2: 10.55-18.45 töitä / tytöt Mikon kanssa kotona
TORSTAI:
1: 07.55-08.55 töitä ja illalla Possen kuvaus / Tytöt oli kotona
2: 10.00 äänityöt, 11.30-13.15 töitä / tytöt päiväkodissa 09.00-15.00
PERJANTAI:
1: 07.10-11.45 töitä / tytöt päiväkodissa 08.30-14.30
2: vapaapäivä koko porukalla <3












paita / na-kd*

housut / Ginatricot / Polhem*

Tytöillä / Villervalla / SKIDI lastenvaatteet* / tämä

*saatu

 

Vastaa käyttäjälle 2 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

14 kommenttia

  1. Netta 02.09.2017

    Sun työviikot näyttää ihan superkevyeltä, ihanan vähän työvelvotteita, joten perheelle jää mukavasti aikaa. Itse kun tekee 7.30-16.30 joka päivä töitä (paitsi pe työt loppuu 14-15 välillä) ja lisäksi opiskelee ylempää korkeakoulututkintoa siinä sivussa, niin päivät on aika täysiä. Mutta omia valintoja ja näillä mennään. ? Mukavaa syksyä!

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.09.2017

      Oi wau, vielä opiskelut, onpa mahtavaa 🙂
      Ihanaa syksyä sinne myös!!

      Vastaa
  2. 2x 02.09.2017

    Ei tuo nyt nii sillisalaatti ole ? omassa kalenterissa työt vie iltapäivästä myöhään iltaan myös viikonloppusin, lapsien hoitoajat paukkuu 8-9 tuntia, siihen päälle lasten ja miehen harrastukset 3-4 päivänä viikossa ja mm. puheterapiaa kerta viikkoon ja toisen jatkuvat lääkärikäynnit. Huh! Jos kalenteri hukkuis niin oisin lirissä..?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.09.2017

      On se kalenteri kyllä hyvä apu 😀 <3 vautsi miten paljon harrastuksia! Ihanaa syksyä teidän perheelle 🙂

      Vastaa
  3. Janika 02.09.2017

    Moi! Kivalta näyttää. Itse oken kanssa vuorotöissä ja se sooii minulle oaremmin kuin perus8-16työ. Itseäni kiiinnostaa myös miten näyttelijällä koistuu palkka kun päivät saattaa olla niin etin pituisia? Onko tuntipalkka vai kiinteä kuukausipalkka? ? hyvää viikonlopun jatkoa ja ihania häitä ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.09.2017

      Sama homma, vaihtelevuus sopii itselle 🙂
      sopimusasioita en valitettavasti voi alkaa avaamaan 🙂
      Kiiiitos <3 sitä samaa sinne, ihanaa sunnuntaita!

      Vastaa
  4. Jade 02.09.2017

    Kivan näkösiä viikkoja 🙂
    Ihanaa viikonloppua! <3

    Vastaa
  5. Laura 02.09.2017

    Täällä sairastetaan ensimmäistä flunssaa tänä syksynä, 2v tuli kipeäksi ? jospa se tästä paranee

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.09.2017

      voih.. toivottavasti hän paranee pian <333 hyviä vointeja sinne 🙂

      Vastaa
  6. 2 03.09.2017

    Opetteleeko matilda ite laittamaan kenkiä ? 😀 meidön neidillä samat addun kengät mimosan kanssa, mutta pinkit nuo raidat 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.09.2017

      Matilda osaa laittaa kengät itse jalkaan.. Mimosa on muutaman kerran onnistunut, mutta vielä opetellaan 🙂
      Ne on kyllä ihanat kengät <3

      Vastaa
      • 2 04.09.2017

        Kiinnitin huomiota tuohon että väärässä jalassa kengät, meillä käy poitsulla lähes aina sama juttu 😀 joo niin on ! ja helpot opetella pukemaan itse 🙂

        Vastaa
  7. Taskuapinat 05.09.2017

    Moikka! Joo, ei tuo sillisalaatilta näytä tänne päin ?
    Samanlaista soperrusta täällä, sit viel Jontun harrastus päälle. Ja vapaa-ajan tapaamiset.
    Välillä jos en merkkaa kalenteriin niitä, ni unohdan totaallisesti. ?
    Iso apu on kyllä.

    Vastaa