luottovaatteissa

me, muoti, ootd

Moikka! Näissä vaatteissa suuntasin eilen töihin. Lisänä oli vielä iso musta kaulahuivi. Pärjäsin hyvin ilman takkia, kun matkasin ovelta ovelle autolla. Toista oli tänään, kun pakkasin itseni lämpimäksi ennen kuutta lähtevään bussiin. 🙂
Luottovaatteet ovat kyllä parhautta! Nämä löysät boyfriend tyyliset Zaran farkut ovat jo viisi vuotta vanhat ja vieläkin käytän niitä melkein joka viikko. Joskus tulee aikoja, että ”unohdan” nämä farkut, mutta aina palaan niihin. Kaikista tärkein pointti farkuissa on istuvuus ja se, että ne tuntuu mukavalle. Olen monta kertaa mennyt siihen halpaan, että olen ostanut hienon näköisiä farkkuja, jotka ei tunnu päällä niin mukavalta. Kaikki ne farkut ovat jääneet lähes kokonaan käyttämättä ja ne kerrat kun farkut ovat olleet päällä olo on ollut hetkittäin tukala.. Ei mun juttu. Uskon, että ihan kaikissa vaatteissa ja tyyleissä on mahdollista löytää juuri ne oikein istuvat ja hyvältä tuntuvat vaatteet.
Vaaleanpunainen neule on sen sijaan viime kesän alelöytö Mangosta. Olen käyttänyt neuletta todellakin noin kympin hinnan edestä. 🙂 Aivan ihana, iso ja rento. Tykkään myös vajaamittaisista hihoista. Noin ylipäätäänkin tykkään vajaasta hihamitasta, koska lasten kanssa tuntuu että hihat ovat aina tiellä. 😀 Toki erikseen on sellaiset paidat missä hihoissa on joku juju.. 😉
Mä pääsin juuri töistä ja jään tänne hoitelemaan muutamia juttuja. Illaksi toisen ohjelman kuvauksiin. Kivaa tiistaipäivää sinne! <3Sara



neule / Mango

farkut / Zara

laukku / Louis Vuitton

kengät / Flatterd*

kello / Furla*

*saatu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 kommenttia

  1. Sofia 26.09.2017

    Just parhautta mukavat vaatteet! 🙂 ei yhtään nappaa laittaa päälle mitään mikä ahistaa jo valmiiks tai kiristää/puristaa… Oonki yrittäny haalia vaatekaappiin vaan niitä mukavia vaatteita 😀 täl hetkel kyl vähän haastavaa kun on raskaana ja koko ajan omat vaatteet vaan pienenee ? tietty joitain mammavaatteita oon ostanuki mut ei sitä koko vaatekaappia viiti uusiks laittaa ?

    Vastaa
  2. Mikaela 26.09.2017

    Hei Sara! Kiitos ihanasta blogista! 🙂 Kysymykseni ei liity postaukseen mitenkään, vaan kaaauan sitten blogissasi vilahtaneeseen makuuhuoneenne sisustukseen. Tarkemmin sanottuna sänkynne yläpuolista seinää koristavaan ”verkkotauluun”. Auta mua onnetonta, oon niin mahottoman ihastunut siihen mutten tiedä mistä etsiä! Vai onko se mahdollisesti itse tehty? Olen yrittänyt googletellakin ties millä hakusanoilla 😀

    Vastaa
  3. NNiina 27.09.2017

    Oi miten ihana asukokonaisuus sulla! ? varsikin toi vaalepunainen neule on aivan ihana näköinen tykkään siitä ??

    Vastaa