bloggaaminen

me, muoti, ootd, pohdintaa

Heippa! Bloggaamisessa helpointa mulle on tuottaa tekstiä. Kirjoitan lifestyleblogia joten ajattelen, että täällä voin käydä läpi niin muotia, sisustusta, syvällistä pohdintaa, reseptejä, lapsijuttuja jne jne. Kirjo on laaja ja pystyn aina bloggaamaan mielen mukaan. En suunnittele kummemmin postauksia etukäteen, enkä mieti että mun tulisi tarjota viikossa mahdollisimman paljon eri henkistä sisältöä. Enemmän ajattelen, että tämä blogi on vähän kuin kaveri ja täällä näkyy elämääni aina sellaisena kuin se on (toki iso määrä jää pois ja etenkin ne kurjat jutut, joista harvemmin kirjoitan yhtään mitään..). Kun aloitin bloggaamaan mulle sanottiin, että kannattaisi miettiä enemmän jokin tietty suunta ja kirjoittaa sen mukaan. Mielestäni taas suurin vapaus tässä hommassa on se, että kaikki on mahdollista ja kaikki mikä kiinnostaa mua itseäni näkyy blogissa. En ole esimerkiksi halunnut tehdä erillistä blogia lapsiin liittyvistä aiheista, vaan elämäntilanteet kuljettavat myös blogia. Ehkä olette huomanneet, että kun palasin töihin lapsiaiheet vähenivät ja samoin kotipostaukset. Postaan siitä mistä on helppo postata, siitä millaista elämäni milläkin hetkellä on.
Aina ajoittain multa kysytään vinkkejä bloggaamiseen ja blogin perustamiseen. Mulla ei ole mitään muuta neuvoa kuin usko itseesi, tee sitä mikä tuntuu hyvältä ja ole oma itsesi. Uskon, että se kiinnostaa ihmisiä ja aitouden haistaa todella pitkälle. Ei kannata missään nimessä verrata itseään muihin, vaan tuottaa omaa sisältöä, mikäli se ylipäätään tuntuu luonnolliselta. Mä en olisi missään nimessä pystynyt bloggaamaan kolmea vuotta monta kertaa viikossa, mikäli tämä homma olisi kulissiverhojen asettelua. Totta kai mä valitsen itse mistä kirjoitan, mutta samalla uskon että lukijani ovat saaneet kosketuspintaa siihen millainen ihminen olen ja että täällä ei myöskään nähdä koko elämän kirjoa. Saan teiltä ihania viestejä ja musta aidosti tuntuu, että lukijani ovat ennemmin puolellani kuin vastaan. Se merkitsee paljon! <3
Mulla on nelisen viikkoa jäljellä Salkkareitten kuvauksia ja sen jälkeen vietän taas enemmän aikaa kotona. Olisi kiva tuottaa jokin mukava joulukalenteri postaussarja täällä blogissa. Löytyykö teiltä ideoita? Paljon on tulossa juttua myös pikkujoulukauteen, jouluun ja sisustukseen liittyen. Nyt liityn muksujen ja Mikon seuraan ulos. Leppoisaa sunnuntaita! <3Sara
KUVAT / AmandaAho





kello / tämä / Cluse*

fakut / Zara

sukkikset farkkujen alla / h&m

kengät / Flatterd *

t-paita / Jumbo JC *

neuletakki / Forever21 

*saatu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

22 kommenttia

  1. Avatar T / Tasapainoilua 29.10.2017

    Hyvä postaus, kiitos tästä 🙂 Itselleni on myös tärkeää, ettei tarvitse rajata postausaiheita mitenkään tiukasti, vaan voin valita kirjoitusaiheen fiiliksen mukaan. Lukijat sitten valitsevat, mikä heitä kulloinkin kiinnostaa. Nimenomaan tuo aitous välittyy ruutujen toiselle puolelle myös tästä sinun blogistasi!
    Kivaa syksyn jatkoa koko perheelle 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 03.11.2017

      Voih, ihana kuulla, KIITOS, merkitsee paljon <3
      Kiitos, samoin sinne, kaikkea hyvää 🙂 <3

      Vastaa
  2. Avatar 2 29.10.2017

    Ihan mahtava idea tuo joulukalenteri ! ideoita aiheeseen mulla ei kyllä ole 😀 mä tossa hiljattain itse perustin ”ruokablogin” käy kurkkaamassa ;D tosin mulla opettelua viellä kuvien sijoittamisessa, mutta pikkuhiljaa 🙂

    Vastaa
  3. Avatar Kaisu 29.10.2017

    Joulukalenteri postaus sarja kuulostaa tosi kivalta, ”luukkujen” takaahan voisi löytyä vaikka sun joulureseptejä, sisustusjuttuja, lahjaideoita, askarteluja tai ihan mitä vaan 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 03.11.2017

      Mä teen sen 🙂 Hei joo niinpä!! Kiitos ideoista <33
      IHanaa viikonloppua 🙂

      Vastaa
  4. Avatar Suvi 29.10.2017

    Joo tee ihmeessä joulukalenteri! Mä myös toteutan omassa blogissani joulukalenterin, toisin adventtikalenterin muodossa. Joulukalenteria on kiva tehdä ja lukea toisten blogeista 🙂
    https://hevostytonelamaax.blogspot.fi/

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 03.11.2017

      Hei mä teen sen, jee <33
      Okei onpa kiva kuulla, pitääpä mennä kurkkimaan sun blogia 🙂

      Vastaa
  5. Avatar Olivia 29.10.2017

    Toi joukukalenteri-idea ois todellaki hyvä. Sitä ois tosi kiva lukea ja siellä vois olla vaikka joitakin joulureseptejä ja joitakin jouluaskarteluja? Ihan vain mikä susta tuntuisi kivalta tehdä:)
    Mukavaa syksyn jatkoa!

    Vastaa
  6. Avatar Laura 29.10.2017

    Joulukalenterissa voisi olla reseptejä ja sisustukseen liittyvää 🙂 itse pidän molemmista

    Vastaa
  7. Avatar M 30.10.2017

    Mun mielestä sun blogin vahvuus on ehdottomasti se, että et pysy vaan yhdessä tietyssä aiheessa. Olen yrittänyt seurata joitain blogeja aiemmin, mutta jossain vaiheessa esim. urheiluun ja terveelliseen ruokavalioon suunnatut blogit on vaan niin täynnä sitä samaa aihetta, että seuraaminen kestää mulla ehkä max. pari viikkoa ja sitten en enää jaksa. Sun blogia olen seurannut jo vuoden, koska pidän nimenomaan siitä että postaukset liikkuvat arkisissa aiheissa. Välillä kerrot perheenne elämästä ja lapsista, välillä urheilusta, välillä ruuasta, välillä muodista ja vaatteista jnejne. Blogisi on mielestäni niin aito, että itsellekin tulee välillä sellainen olo, että oltaisiin hyviäkin kavereita vaikka ei olla edes koskaan tavattu ? joskus jos juttelen jostain ystävieni kanssa ja muistan aiheeseen jonkun pointin, josta olet juuri kirjoittanut niin meinaan aina sanoa, että ”Sarakin kertoi näin…” ? Sekopäistä, mutta joskus aiheita uppoaa itsekin pohtimaan enemmän ?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 03.11.2017

      Aaaaaah aivan ihana kommentti, KIITOS niin paljon! IHanaa jos se ihminen millainen olen näkyy ja tuntuu teille sinne läpi <3 ihan parasta 🙂 ja hei mä niin tajuun.. toimin ihan samalla tavalla jos seuraan jota kuta ja saatan kommentoida et "hei se yks bloggaaja just kertoi että niillä tämä on mennyt näin ja näin.." jotenkin kun seuraa paljon, alkaa ihminen tuntua jo ystävältä ja aika hyvin saa käsityksen toisesta ihmisestä.. Ainakin mä oon täällä täysin oma itseni ja uskon että monet teistä tuntuu mut yllättävän hyvin 🙂 Se on niin parasta huomata kuinka ihana henki täällä on. Kiitos että olet sinä <3

      Vastaa
  8. Avatar Salla 30.10.2017

    Joo, toi on kyllä totta, että kannattaa jossain määrin miettiä tai suunnitella niitä postauksia etukäteen, mutta. Nykyään kuitenkin tuntuu, että monesti postaukset ovat niin ylihiottuja ja suunniteltuja, että se tietty rentous (mikä esim sun blogissa näkyy) jää pois, kun kaikesta on tullut niin ammattimaista. Pitkiä toimitusartikkeli-tyyppisiä kamppispostauksia, joita kukaan ei jaksa lukea, kuvat ammattilaistasoisia, kaikki kuvakulmat viilattu millilleen jne. Kuitenkin monien blogien kommenteissa on toivottu just niitä old school päivän asu -postauksia, rosoisempaa tyyliä ja lyhyempiä kuulumisia useammin tarkoin suunnitellun ja toimitetun materiaalin sijaan.
    Sun blogista kyllä näkee, ettei teksti ole väkisin puserrettu, vaan se tulee luonnostaan. 🙂 Ja luulen, että muidenkin lukijoiden on helppo samaistua, koska kirjoitat kuitenkin niistä arkisista jutuista, mitkä on samoja muillekin.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 03.11.2017

      Kiitos todella paljon kommentista ja sanoistasi <3 Olen todella iloinen siitä että ajattelet noin. Kiitos kun jaoit ajatuksesi mulle 🙂 Tuli super hyvä mieli.
      Kaikkea hyvää ja ihanaa viikonloppua sinne <3 🙂 Halaus!

      Vastaa
  9. Avatar Sparkling rose 01.11.2017

    Mielestäni tässä blogissa on ihanaa just se aitous ja sympaattisuus ja että aiheet vaihtelevat, tykkään lukea pohdintaa eri aiheista! 🙂 Vain yhteen aiheeseen keskittyvät blogit harvemmin jaksavat kiinnostaa pitempään. Joulukalenteri olisi hauska idea, varsinkin jos siinä on (kasvisruoka)reseptejä! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 03.11.2017

      Ihana kuulla <3 KIITOS, merkitsee paljon!
      hei joo, mä toteutan sen 🙂
      IHanaa viikonloppua <33

      Vastaa
  10. Avatar Sami-Petteri 06.11.2017

    Mahtavasti sanottu: ”Mulla ei ole mitään muuta neuvoa kuin usko itseesi, tee sitä mikä tuntuu hyvältä ja ole oma itsesi.” – Itse koen, että bloggaamisessa muulla ei ole väliä kuin että tekee sen niikuin sydän sanoo ja on oma itsensä. =)
    BTW. oot muute ihan super kaunis ja kuvauksellinen
    Terkuin, Sami-Petteri
    http://www.samipetteri.fi

    Vastaa