arkiresepti

design, koti & sisustus, lapset, resepti

Heippa! Vitsit mikä valo saapui eilen illalla, kun lunta sateli. En sitä edes hoksannut ajatella miten paljon lumentulo vaikuttaa pimeyteen ja tekee kaikesta kertaheitolla kauniimpaa. Kuvissa ruoka viime viikolta, kun tein lohta ja kasviksia. Tytöille kaikki kalaruuat uppoaa älyttömän hyvin ja pyritäänkin syömään kalaa säännöllisesti. Myös joulupöydässä suosin enemmän kalaa ja itse olen perso juurikin alkupalapöydän suhteen. Laatikot menee myös, mutta kinkku ei kuulu niihin suosikkeihin.. Vaikka toki sitäkin maistelen.
Mietin juuri, että vaikka tämä syksy meni aikamoisella vauhdilla ohi, niin pystyttiin silti pitämään hyvä rytmi ruokailujen suhteen. Syödään päivällinen yhdessä aina vain kun mahdollista ja silloin laitetaan puhelimet ja tv pois. Jutellaan lasten kanssa ja istutaan hetki kiireettömästi pöydän ääressä. Tästä tavasta olen äärimmäisen kiitollinen omille vanhemmille, koska tuskin olisin oppinut hyviä ruokatapoja tai kokisin yhdessä syömistä niin tärkeäksi ilman heitä ja heidän mallia.
Olen huomannut myös, että todella perus maut ja ruuat toimii meidän tytöillä usein parhaiten. Käytän suolaa todella minimaalisesti ja pyrin jättämään ruokaan sen alkuperäisen maun. Tytöt tykkäävät itse maustaa kalaa esim sitrunaalla ja silloin he pystyvät myös itse vaikuttamaan maun vahvuuteen.
Tänään ajattelin tehdä lohta punajuuri & aurajuusto combolla.. Olen himoinnut tätä yhdistelmää jo pitkään! Toisaalta tekee mieli kasvissosekeittoa, nyt kun saatiin lunta. Tänään päivällispöytään oli tarkoituksena istua meidän perheen lisäksi myös äitini ja toinen isosisko. Matildalla alkoi viime yönä vatsatauti, joten molemmat tytöt jäivät kotiin ja olen muutaman päivän heidän kanssa. Alla viime viikon ”resepti” 🙂 Kivaa päivää! <3Sara
Tarvitset:
Lohta
Pippuria & Suolaa
Sitruunaa
Parsakaalia
Kukkakaalia
Porkkanaa
Tuorejuustoa / käytin jalopeno makua, mutta toimii varmasti mikä vain
Valmistus: Ota lohi huoneen lämpöön ennen paistoa ja sivele suola&pippuri lohen pintaan. Laita uuni lämpenemään 175astetta ja lämmitä lohta 40min-1h sen mukaan miten se kypsyy. Tykkään itse jättää lohen mehukkaaksi ja hieman punertavaksi sisältä.
Leikkaa parsa ja kukkakaali pieniksi osioiksi ja laita kiehuvaa veteen porkkanoiden kera. Anna kiehua ja pehmentyä miedolla lämmöllä. Mulla tästä kerkesi tulla muusia, mutta toimi kyllä myös niin todella hyvin. 🙂 Lopuksi poistin kasviksilta veden ja kiepsuttelin jääkapista löytyneen puolikkaan jalopeno tuorejuustopurkin sekaisin kattilaan.





Vastaa käyttäjälle Salla Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 kommenttia

  1. Nelli 21.11.2017

    Moi Sara ? Tää ei liity aiheeseen mutta oisko sulla antaa joululahja vinkkejä? Etsinnässä lahjaa mun siskolle, joka on suunnilleen samanikänen ku sinä.. Haluaisin antaa jotain ihanaa, elämyksellistä, ei niinkään materiaa.. onko vinkkejä mitä esim itse toivoisit tuossa iässä? Kiitos jos vastaat ❤

    Vastaa
  2. Jade 21.11.2017

    Hei! <3 en oo nyt vähään aikaan kerennyt blogiasi lukemaan, mutta täällä ollaan taas!
    Itekään en aluks tajunnu, kuinka paljon se lumentulo vaikuttaakaan siihen valoisuuteen, mutta eilen käväisin ulkona johonkin seitsemän aikaan. Normaalistihan siihen aikaan olisi jo kuinka pimeää, mutta ihanasti se lumi valaisee <3
    Itekään en oo hirvee kinkun ystävä, mutta kyllä sitä aina vähän jouluna menee.
    Kiitos tästä reseptistä ja kivaa iltaa!<3

    Vastaa
  3. Salla 22.11.2017

    Tiesithän että vitamiinit kasviksissa ja vihanneksissa pysyy paremmin kun ne höyrystää!
    Blogisi on ihana ?

    Vastaa
  4. Miska 22.11.2017

    Hei Sara,
    sulla on ihana ja inspiroiva blogi! Yritin tänään kokeilla ekaa kertaa sun blogin kautta innostuneena tota NA-KD:n verkkokauppaa, mutta millään selaimella el toiminut?? Aina joku virhekoodi siinä vaiheessa kun olisin vienyt ostoksen loppuun. Onko sulla vastaavaa kokemusta? Millä selaimella sulla toimii?
    Hyvää joulun odotusta sinulle ja perheellesi!
    -M

    Vastaa
  5. Miia P. 26.11.2017

    Moikka! Pitää kokeilla tota kasvisruokaa juurikin noin muusina, kuulostaa herkulliselta!
    Kokkaatko sinä yleensä teidän kotona? Olen saanut sen kuvan, että sä olet teidän kodin kokki 🙂 kokkaileeko Mikko koskaan?
    Mukavaa pian alkavaa uutta viikkoa!<3
    T.Miia P.

    Vastaa