11. luukku

koti & sisustus, me, muoti, ootd, pohdintaa

Moi <3! Multa kysytään tiettyjä juttuja toistuvasti ja hyvinvointi on yksi niistä. Miten pidät huolta omasta kunnostasi ja miten pysyt energisenä, mitkä asiat on sulle tärkeitä oman hyvinvoinnin kannalta ja minkälaista liikuntaa harrastat? Olen kirjoittanut aiheesta monta kertaa ja käsitellyt minua rentouttavia asioita sekä energianlähteitä. Täältä löydät syyskuun alussa kirjoitetun postauksen, joka pitää edelleen lähes täysin paikkaansa. Olen siihen listannut asioita jotka ovat tärkeitä hyvinvointini kannalta.
Viimeisten kuukausien aikana olen löytänyt pilateksen viikottaiseen elämään ja arkeeni. Se on huippua. Ennen olen tehnyt harjoituksia paljon verkkaisemmalla tahdilla. Teen harjoituksia dvd:ltä, jonka olen saanut siskoltani sekä youtubesta. Esim tämä on mielestäni todella hyvä treeni, selkeä, 30min ja vitsit miten se yläreunassa näkyvä kello inspiroi :D. Ei ihme, että kyseistä videota on katsottu päälle 4 miljoonaa kertaa.. hehe! Pilates antaa mulle todella paljon ja tuntuu, että se on sellaista liikuntaa mitä kaipaan elämääni. On ihanaa rauhoittua ja keskittyä liikkeisiin sekä tunnustella miltä omassa kropassa tuntuu. Vastapainona lenkkeily raittiissa ilmassa toimii toki aina!
Uskon myös, että suuri syy hyvinvointiin lähtee myös itsestä ja omasta mielestä. Se, että ajattelee asioista ja tilanteista hyvin. Positiivisuus ei ole aina helppoa, tai edes mahdollista.. Mutta uskon, että tilanteessa kuin tilanteessa oma mieli voi joko auttaa tai pahentaa tilannetta. Olen luontaisesti positiivinen ihminen ja en jaksa kantaa turhaa negaa mukanani. Mitä vanhemmaksi kasvan, sitä enemmän opin tuntemaan mitkä asiat tekevät minulle hyvää ja mitkä kuormittavat. Opin huomaamaan mitkä kohtaamiset antaa ja päinvastoin keiden seura tuntuu vain ottavan. Pienten lasten äitinä koen todella tärkeäksi pitää huolta itsestäni.. Omasta kunnosta, mielestä ja itsestä ylipäätään. Jos minä voin hyvin, on lapsilla taatusti asiat hyvin.
Aihe lähti nyt ehkä vähän harhailemaan ja varmasti skarpinpaa postausta aiheesta saa, kun ensi vuosi pyörähtää käyntiin ja samalla uusi duunikausi. Nyt tuntuu, että täällä ollaan glögin höyryisissä ja jonkin asteen lomamoodissa.. Vaikka töitä on myös tullut tehtyä. Ihanaa päivää! <3 Postauksen kuvat ovat tältä aamulta! <3Sara




Kommenteista sen verran, että korjaan asian ja lupaan vastata jatkossa taas paremmin. Luen joka ikisen viestin ja reagoin yleensä nopeasti jos on kiireellistä kysymystä esim jostain tuotteesta tai alekoodista. Teidän viestit ilahduttavat mua joka päivä ja mulle on ollut aina tärkeää löytää aika viestien vastaamiseen. Jatkossa vastaan nopeammalla syklillä, tai ainakin itselläni on suuri pyrkimys siihen.. 🙂 
 

Vastaa käyttäjälle Matilda Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 kommenttia

  1. Kata 11.12.2017

    Mulle myös hyvät ihmissuhteet on tärkeä, ehkä kaikkein tärkein mikä vaikuttaa hyvinvointiin. Voisit joskus kirjottaa siitä että miten oot oppinu keräämään lähellesi sellasia ihmissuhteita mitkä antaa enemmän kun kuormittaa? ❤

    Vastaa
    • Sara Parikka 12.12.2017

      Se on totta <3
      Hei joo voisin hyvin kirjoittaa, kiitti vinkistä 🙂

      Vastaa
  2. Laura 11.12.2017

    Ihana postaus, jälleen kerran! Sohvapöytä hyppäsi silmille, on nimittäin tosi nätti! Mistä se mahtaa olla?

    Vastaa
    • Sara Parikka 12.12.2017

      Kiitos <3
      Se on Cobello nimisestä sisustusliikkeestä.. Löytyy Espoosta ja Vantaalta 🙂

      Vastaa
  3. Matilda 11.12.2017

    Tosi kiva postaus! Jotenkin toi sun elämänasenne ja just positiivisuus antaa itsellekin energiaa. Se on ihana, että ajattelet asioista rennosti ja et just ota stressiä mistään fitneksestä, josta nykypäivinä puhutaan vähän liikaakin.

    Vastaa