uusi puhelin = Honor9

design, koti & sisustus, me, pohdintaa, yhteistyö

*kaupallinen yhteistyö / Honor

Moi! Mietin kaksi kertaa kun mua kysyttiin kokeilemaan uutta Honor9 puhelinta. Mietin lähinnä sitä miten applesta siirtyminen onnistuisi ja menisikö uuden puhelimen ”oppimiseen” kauan aikaa. Olin kuullut Honorin kamerasta niin paljon hyvää, että uteliaisuus vei voiton ja otin kyseisen puhelimen ilomielin käyttöön.
Puhelin on yksi tärkeimmistä välineistä päivän aikana. Seuraan siitä kelloa, nappaan kuvia, tsekkaan miten lasten päiväkotipäivä sujuu ja tarkistan reittitietoja. Oikeastaan kaikki tärkeä on puhelimessa ja ilman sitä moni asia olisi arjessa hankalampaa. Hoidan paljon työasioita puhelimella ja jo sen takia tarvitsen hyvän, toimivan ja moitteettoman puhelimen. Lapset käyttää meillä aika vähän älypuhelimia, mutta välillä tietyt sovellukset pelastavat tiukat tilanteen ja viihdyttävät lasta hetken verran. Lapsilla löytyy myös hurjasti luontaista kiinnostusta puhelimia kohtaan ja parasta puuhaa heidän mielestä on selailla kuvia sekä katsella videoita.. Ja tietysti niitä missä he itse esiintyvät. 😀
Heti ensi tuntumalla tuntui, että Honor9 on älyttömän paljon ominaisuuksia ja kaikki kivoja pieniä yksityiskohtia. Puhelimen saatuani tutkin sitä koko illan ja perehdyin tärkeisiin toimintoihin sekä niihin ”extra” juttuihin. Kuvien suhteen mahdollisuudet ovat ihan älyttömän suuret ja kaikki se kehuskelu mitä olin ennestään kuullut ei ollut todellakaan liioteltua.. Pikemminkin päinvastoin. 🙂 Vaikka Honor9 on ollut käytössäni nyt jo muutaman viikon, niin tuntuu että en ole ehtinyt vielä näkemään kaikkia huikeita kamera ominaisuuksia. Nämä ovat kyllä vertaansa vailla! Kasaan teille tähän kollaasin Honor9:llä otetuista kuvista, niin saatte vähän käsitystä siitä miten hyvälaatusia kuvia tällä puhelimella saa. Noista luontokuvista näkee mielettömän tarkkuuden, samoin kuin glitterneuleesta. Kynttiläkuva sen sijaan olisi monilla kameroilla todella haastava pimeyden johdosta ja tässä asetelma näkyy todella ”terävänä”. Kuvia ei ole käsitelty mitenkään. 🙂
Muotoilultaan Honor9 on mielestäni todella kaunis ja ihanan tuntuinen kädessä. Tykkään kiiltävästä pinnasta ja näppärästä koosta. Visuaalisuudesta en keksi moitittavaa, mutta toki tähänkin malliin on järkevää hankkia suojakuoret jotta välttyy rikkoutumiselta.. Varsinkin meidän perheen vilskeessä. 😀 Onko teillä käytössä mikä älypuhelin ja onko Honor tuttu merkki? Vinkatkaa teidän lemppari ominaisuudet jos kyseinen puhelin on tuttu! 🙂 Kivaa päivää tyypit! <3Sara








Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

42 kommenttia

  1. Santra 16.12.2017

    Itselläni on ollut honor 9 siitä asti kun tuli kauppoihin ja oon älyttömän tyytyväinen Tähä puhelimeen 🙂

    Vastaa
  2. X 16.12.2017

    Mua jäi kiinnostamaan että vaihdoitko kokeilun jälkeen takaisin Appleen vai jäikö tai jääkö honor käyttöön? 🙂 itsellä kans IPhone josta tuntuu olevan vaikea luopua, ja olen jo vähän miettinyt että mikä seuraava puhelin voisi olla kun tää hajoaa.

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.12.2017

      Mulla on tämä Honor9 edelleen käytössä, enkä ole päättänyt sen tarkemmin tulevaisuudesta 🙂 Postaan joulun jälkeen vielä uudemman kerran honorista 🙂
      Nyt vaan tutustumaan eri malleihin 🙂 <3

      Vastaa
    • JCLEE 18.01.2018

      Hei, onks sulla mikä iPhone malli käytössä? Jos puhelin hajoaa joskus niin sitä on korjattavissa! Olen erikoistunut iPhone, Samsung, Huawei ja LG puhelimenkorjaamista. Meillä on kiinassa tehdas josta tilaamme laadukkaita ja alkuperäisen vastaavia varaosia . Korjaamme myös muita huoltoliike halvemmalla, koska me ei tilataan tukkureilta vaan suoraan tehdaalta joka valmistaa varaosia niin saimme valita varaosien laatua ja saamme sen lisäksi korjattua laadukkaimman varaosilla halvempi kuin muut huollot!
      Minulla on tällä hetkellä iPhone X ja iPhone 7 käytössä. Nämä molempien kameraan, olen vertaillut Samsung ja Huaweihin. iPhone 7, iPhone 8 ja iPhone X kamera on kyl aivan erinomaista.
      Olen vertaillut myös kaverin Honor9… Suosittelen kyllä iPhone X, 8 tai 7 jos halua täydellistä kuvia! Mutta Androidissa on enemmän kamera ominaisuuksia kuin iOS käyttöjärjestelmässä.
      Olen testaannut myös iPhone X ja iPhone 7, 4K videokuvausta ja oli kyl niin tarkka ja kun yhdistänyt telkkariin Apple TV:nkautta, olen sanaton!
      Olen itse myös erikoistunut iOS ja Android käyttöjärjestelmän käyttöä/muokkauksia.
      Ei ole väliä onko Samsung, Huawei, iPhone, LG, Xiaomi tai HTC. Tärkein onse, että tykkäät sitä puhelin ulkonäkö ja sen käyttöjärjestelmästä. Nykyaika uudemmassa puhelimen kameroissa ei ole paljon eroa, mutta yksityiskohdan erot löytyisivät.

      Vastaa
    • JCLEE 18.01.2018

      Jos sinun tai tuttavasi puhelin sattuisi hajoamaan niin täältä http://www.iroom.fi löytyy korjaushinnat iPhone malleille.
      Meiltä saa myös akunvaihtoa, mikäli puhelin on ollut sen verran kauan käytössä. Jos puhelin temppuilee, sammuilee ja varsinkin kylmässä sammuivat heti kun avaat kameran tai akku loppuu entistä nopeammin niin meinaa, että akku on huonossa kunnossa! iPhonen puhelimen akunvaihto kestäisi 5min – 15min~ riippuu iPhonen mallista.
      Jos on eri malli kuten Huawei, LG tai Samsung niin minulta voi ottaa yhteyttä ja tiedustella saatavuudesta sekä hinnasta.
      Eri mallien akut on myös mahdollista vaihtaa esim. LG, Huawei ja Samsung. Sellaisen puhelimen jonka et pysty itse irroittaa ja vaihtaa akun niin minä osaisin vaihtaa ja vaihtaaminen kestäisi about 5min – 30min~ riippuu ihan puhelimen mallista.

      Vastaa
    • JCLEE 18.01.2018

      Jos et käytä suojakoteloa niin suosittelen ainakin Panssarilasia Honor9 puhelimelle, koska kyseisen puhelimessa ei ole varustettu Gorilla Glass lasin joka kestää hieman iskun ja naarmua.

      Vastaa
  3. Mimmi 16.12.2017

    Mä kans miettinyt tota honor 9 jo hetken aikaa. Juurikin tuon loistavan kameran vuoksi ? pähkäilen kyllä vieläkin hieman honor 9 ja samsung galaxy S7 välillä ? samsung ollut jo monta vuotta käytössä ja toiminut moitteetta, jonka takia merkin vaihto mietityttää ??

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.12.2017

      Joo miten se vaihto onkin yllättävän vaikeeta 😀 ymmärrän tosi hyvin!

      Vastaa
  4. Eliba 16.12.2017

    Mulla on myös honor9.. Applesta siirryin itsekin.. Vielä en oo kameran ominaisuuksia testaillu mut kaiketi puhelin vaikuttaa hyvälle.. Hommasin itse suojakuoret kun oon niin mestari pudottaan puhelinta milloin minnekkin.. Mikä parasta tää ei sammu ulkona mikä applessa ärsytti..

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.12.2017

      Joo kuoret on kyllä ihan MUST myös mulle 🙂
      Mahtavaa kuulla että ei sammu, se on hyvä puoli kyllä 🙂

      Vastaa
  5. Tre 16.12.2017

    Haluisin tietää että suunnitteletko vaihtamista takaisin appleen kun yhteistyöaika päättyy? Voittaako Honor9 sen?

    Vastaa
  6. Suvi 16.12.2017

    Mulla on itsellä Oneplus 5 ja oon kyllä ollu tosi tyytyväinen ja tässä on kans huippu kamera 🙂 Tuli muuten tuosta lasten puhelimen käytöstä mieleen että minkä verran ylipäänsä teillä lapset saa juurikin katsoa jotain ohjelmaa tai pelailla tms puhelimella/tabletilla päivässä/viikossa? Ja ootteko vielä ajatellut missä iässä eka puhelin oisi hyvä hankkia? En muista ootko aiemmin kirjoittanut tästä aiheesta niin tuli vaan mieleen 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.12.2017

      Okei, kiva kuulla 🙂
      Hei mä kirjoittelen toisenkin postauksen Honor9 ja käsittelen siinä juurikin näitä teemoja mitä toivoit 🙂
      Ihanaa jouluista viikkoa <3

      Vastaa
  7. Niina 16.12.2017

    Mulla on itselläni vanhempaa Honoria ja on kyllä viimeinen Huawein puhelin. Jos asteet menee lähellekkään nollaa niin puhelin sammuu, vaikka virtaa vielä olisi. Toivottavasti tämä ominaisuus on parannettu uusissa versioissa.

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.12.2017

      Okei kurja kuulla.. monet täällä taisi juuri kehua, että ei sammu kyten iphone, joten ehkä tämä puoli on korjattu 🙂

      Vastaa
  8. Martta 16.12.2017

    Moikka!
    Mulla on nyt vuoden ollut käytössä tämä honor 7 lite, luultavasti halvinta mahdollisinta mallia. Tässä kuitenkin mielestäni suht hyvä kamera, ja toimii ihan hyvin. Jotkut sovellukset esim. Snapchat pätkii ja heittää pihalle, niin se on huono puoli. Itsellä kanssa mielessä hommata joku laadukkaampi puhelin, en vain millään raaskisi ostaa ?
    Ps. Kun vastaat kommentteihin, niin onko mahdollista että tulisi ilmoitus sähköpostiin. Ei tarvitsisi täällä käydä kyttäilemässä?
    Rauhallista joulun aikaa teidän perheelle!

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.12.2017

      se on kyllä ärsyttävää, jos heittää ulos :/
      hei olisipa hyvä jos tulisi spostiin ilmoitus.. kyselen onko sellainen mahdollista 🙂
      Sitä samaa sinne, kiitos <3<3

      Vastaa
  9. Anna-Kaisa 16.12.2017

    Mulla ollut honor8 nyt puoli vuotta käytössä ja tykkään kovasti. Siirryin kans applesta honoriin ja ainoa moitittava on näppäimistössä kun kirjottaa netin hakukenttään osotetta niin painan välilyönnin sijaaan kokoajan .com -nappia. 😀 Mies osti muutama viikko sitten tuon honor9 ja kuvat on kyllä super tarkkoja. Mielestäni aivan huikea hintalaatusuhde verrattuna appleen vaikka ennen olinkin vannoutunut iphonen käyttäjä. 🙂

    Vastaa
    • Anna-Kaisa 16.12.2017

      Ja tuo että iphone sammui aina pakkasella, niin honorissa ei ole ollut samaa ongelmaa ollenkaan! 🙂

      Vastaa
    • Sara Parikka 18.12.2017

      Oon samaa mieltä tuosta hintalaatusuhteesta 🙂 Ja myös valokuvat on priimaa 🙂

      Vastaa
  10. Clara 16.12.2017

    Oon kuullu Honor-puhelimista jonkun verran, varsinkin uusimmat hyviä, itsellä ei ole kokemusta niistä. Kuitenkin parempia puhelimia kuin iPhonet, joista oon kuullu paljon huonoa. Yksinkertaisesti eivät ole vaan niin hyviä ominaisuuksiltaan kuin esim. Honorit tai OnePlus-puhelimet. Miehelläni on OnePlus 5, joka on todella hyvä puhelin, toimii moitteettomasti ja kamera on tosi mahtava! Itselläni on puhelimena Xiaomi Redmi Note 3, joka on ihan suht hyvä puhelin. Ei häiritseviä ongelmia sen kanssa.

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.12.2017

      Okei kiva kuulla 🙂 Joo oon ollut kyllä yllättävän tyytyväinen!

      Vastaa
  11. M 16.12.2017

    Et voi edes kuvitella miten hyvään saumaan tämä postaus tuli! Mun vanha nexus vetelee viimeisiään ja oon tässä kuukauden miettinyt, että minkä puhelimen ostaisin seuraavaksi ja tuo honor9 on ollut ykkösenä mielessä koko ajan, sen hintakaan ei tunnu mahdottomalta ajatukselta maksaa. Tämä vahvisti vielä ajatusta siitä, että tuo kannattaisi ehkä hankkia vuoden alussa. Mulle on tärkeää, että kamera on hyvä muistia riittäis, ettei tarvitse olla koko ajan tyhjentämässä kuvia koneelle (niin kuin nykyään).

    Vastaa
    • Susanna 16.12.2017

      Mulle on tulossa postissa honor premium 9. Tietääkseni ainoa ero on vielä suurempi muisti. Kannattaa tsekata tämäkin vaihtoehto =)

      Vastaa
      • M 17.12.2017

        Kiitos vinkistä! Täytyy ehdottomasti tsekata se ennen ostopäätöstä! 🙂

        Vastaa
    • Sara Parikka 18.12.2017

      Okei, mahtavaa 🙂 Joo sama homma mulla! Tässä ei muistia ole älyttömän paljon, mutta sitä pystyy lisäämään ilmeisesti aika simppelisti. 🙂

      Vastaa
  12. Laura 16.12.2017

    Itselläni oli pitkään Samsung mutta se ei kestänyt kovin kauan, sitten vaihdoin honor 8 liteen ja olin ihan tyytyväinen mutta ei sekään vielä ollut mieleinen. Joten nyt sitten käytössä Huawei P10 ja tämä ollut hyvä ? joten varmasti ainakin se pari vuotta tulee pidettyä.

    Vastaa
  13. Laura 17.12.2017

    Itsellä honor 8 ollut reilun vuoden ja oon ollut todella tyytyväinen tähän kokonaisuuteen. Muisti riittävä, kamera hyvä ja toimii moitteettomasti! Honor 9 varmasti vielä parempi päivitetty versio ?

    Vastaa
  14. 2 17.12.2017

    Mulla on huawei, joku 3vuotta vanha puhelin ollut ihan sika hyvä tähän asti, mutta nyt muisti täynnä, eikä ole mitään mitä voisin poistaa, joten puhelin menee vaihtoon, mulle tärkeimmät ominaisuudet puhelimessa on iso muisti ja hyvä kamera, millään muulla ei niinkään väliä, mutta huawein/honorin haluan, koska kaiken maailman merkeistä mitä oon koneillut, on huawei ollut paras kaikin puolin, nyt oon päättänyt hommata tuon honor8 liten tai huawei p9 liten, kummassakin ois reilusti muistia verrattuna tähän, kamerat ihan ok mun käyytöön ja hintakin pysyy mun rajoissa, mä en ikinä oo suostunut maksaa yli 200e puhelimesta ja jopa 150 on ollu sellanen et mielummin ei yli sen ja ihan sen takia että yleensä mulla on hävinny tai rikkoutunu helposti puhelin… mut hei voisitko verrata tuota honoria iphoneen, ei nyt välttämättä mitään et just tää on parempi, mut esim niissähän on ihan erillaiset käyttöjärjestelmät jne.

    Vastaa
  15. MJ 17.12.2017

    Heippa! Pisti silmään tuo, että tsekkaat puhelimesta miten lasten päiväkotipäivä sujuu. Niin itse kun olen töissä päiväkodin ”tätinä” niin kiinnostaisi tietää mitä tuo käytännössä tarkoittaa? 😀 Ihanaa joulun aikaa koko perheellenne! 🙂 <3
    – MJ

    Vastaa
  16. Sandy 18.12.2017

    Teidän olohuoneenmatto on hieno. Mistä olette ostaneet sen?

    Vastaa
  17. Petra 21.12.2017

    Mulla on ollut honor 6, 8 ja nyt 9. Tykkäsin enemmän 8 kun sormenjälkitunnistin oli takana, mut 1v heitti sen vessan pönttöön ? 9 kamera on ihan mahtava! Mut tosiaan kannattaa hankkia suoja niinkun itekin sanoit, mulla on naarmu värilinssin päällä joten saan ainoastaa tarkkoja muva kuvia enää ?

    Vastaa
  18. Mia 22.12.2017

    Olen käyttänyt Honor 9 -puhelinta tämän kuun alusta ja olen tykännyt kovastikin. Oletan vahvasti, etten ole tässä muutaman viikon aikana vielä kerennyt ottamaan tuosta puhelimesta vielä kaikkea irti sen ominaisuuksien suhteen. Hyvin toimii. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 01.01.2018

      Joo sama homma, että opettelua ja ominaisuuksia riittää 🙂 Kiva kuulla, että tykkäät!

      Vastaa
  19. Joo 22.12.2017

    Mulle Honor 6…kai.(joulu juttu). Kuva huono.Poika,Honor,muu merkki.Hyvä kuva. Anteeksi: poika hieno ,minä ei hyvä? Kiitos! Hyvää joulua! :/

    Vastaa
  20. indo 23.12.2017

    5 kuukautta sitten myyntiin tullut puhelin ei ole enää millään mitta-asteikolla uusi, paitsi toki Huawein Suomi-edustuksen joka tämän mainoksen maksoi.

    Vastaa
  21. Sam 31.12.2017

    Miksi Sara laitat suojakuoret? Sen sijaan käsittele puhelinta niin huolellisesti, ettei se tipu maahan. Esim. minulla on Honor 7lite, jossa on alumiininen (kirkas alumiinin metallivärinen) takakuori, joka on todella hienon näköinen pintamateriaali. Juuri sen ulkonäön takia en laittaisi suojakuorta, koska ulkonäkö on tärkeä elementti puhelimessa minulle. Sen sijaan yritän olla tiputtamatta puhelinta. Vuoden aikana on tippunut vain kerran lattialle.

    Vastaa
  22. Tuomas 19.01.2018

    Itseltä Honor 8 ja oon tosi tyytyväinen oon ollut, paras puhelin mulla tähän mennessä. Lasikuoret joten suojaus on suositeltavaa!

    Vastaa