week – kick off

me, muoti, ootd

Heippa! Eilen kasasin viikolle to do-listaa ja otin hieman varaslähtöä.. Hoidin muutaman jutun maanantailta pois, jotta tänään pystyy ottamaan hitusen rennommin. Lähestulkoon kaikki työajat pystyn päättämään itse, paitsi kuvausajat. Tänään mulla on muutama palaveri ja huomenna pidän tytöt kotona. Viikkovapaat ovat edelleen parhautta ja arvostan niitä äärettömän paljon.
Viikonloppu meni rennoissa tunnelmissa, ihan jo siitä syystä että Matildalla on ollut pientä kuumeilua. Perjantaina käytiin ystäväni kanssa syömässä pitkän kaavan mukaan ja tämä oli erityisen ihanaa siitä syystä kun nähdään yleensä aina lasten kera. Sekin on toki mieletön rikkaus, että meillä on samanikäisiä muksuja, mutta onhan se ihanaa nähdä välillä ihan kaksin ja vaihtaa kuulumiset ajan kanssa. Lauantai & sunnuntai oltiin kotona lasten kanssa. Syötiin herkkuja ja katsottiin mm Putousta! <3 Sunnuntaina lenkkeilyä ja päiväsauna.. Erityisen rento viikonloppu takana. Akut ladattu täyteen ja valmius tähän viikkoon hyvä!
Näitä kuvia katsoessa huomio kiinnittyy mua vaaleaan ihoon ja siihen kuinka se ei mitein koskaan näytä näin kalpealta. Ollaan käyty talvisin usein jossain reissussa ja tämän vuoden matkustustauko näkyy nassussa. 😀 Posket kiristää, kun iho tuntuu kuivalta ja vaalea kalpeus kuultaa.. Ehkäpä pakko kaivaa tänään esiin mun lemppari itseruskettava kasvoille. 🙂 Voisin laittaa siitä vinkkiä tännekin, koska sillä saa äärettömän ihanan ja luonnollisen tuloksen. Toinen asia minkä huomaan on mun hiukset, jotka sävytettiin taas töitä varten. Näyttelijän työtä tehdessä ei saa itse vaikuttaa/päättää omien hiusten ulkonäöstä ja ne suunnitellaan niin että ne sopivat ensisijaisesti näyteltävään rooliin. Tyvi on edelleen oma ja vaalea latva sävytettyä. Väri ei taita (mielestäni) näin pahasti oranssiin mitä valokuvat antaa ymmärtää. 😀 Mutta nyt liikkeelle! Mukavaa uutta viikkoa! <3Sara


housut / Bershka

huppari / Levis

takki / Trendyol

kengät / Timberland *

laukku / Louis Vuitton

*saatu

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

10 kommenttia

  1. E 22.01.2018

    Ikävä,että piti värjätä… edelliset olivat nätimmät ja sopi sulle niin upeasti. Olit tehnyt niihin tosi ison vaivan. Ymmärrän, ettet voi märehtiä asiaa täällä enempää. Harmittaa iha sun puolesta…

    Vastaa
    • Sara Parikka 22.01.2018

      voi eii.. älä ole harmissasi 🙂 ero ei tosiaan ole iso ja käytännössä ihan sama kuin ennen joulua. Ne vaan freesattiin näyttämään samalta kuin silloin kun jäätiin kuvaustauolle. Ehkä tuo valotus on vaan hassu, koska eroa aikaisempaan ei älyttömästi ole. 🙂 Ja onneksi tuo tyvi on edelleen oma ja se on se juttu minkä eteen olen kylläkin nähnyt vaivaa 🙂 Voisihan sitä vaikka työn puolesta leikkaa sivusiilin tai värjätä kirkkaan blondiksi.. 😀 olen siis hyvin tyytyväinen 😀
      Ihanaa viikkoa sinne <3

      Vastaa
  2. Emminkemmi 22.01.2018

    Luin haastatteluasi Apu lehdestä 11.1.2018.Ja jäin ihmettelemään kun siinä luki ,että toinen tyttö syntynyt 2014ja toinen 2015?Mutta tiedoissasi lukee.että Mimosa 1v.

    Vastaa
    • Sara Parikka 22.01.2018

      Heippa 🙂 Haastattelu tehtiin joulukuun alussa jolloin Mimosa oli vielä 1 vuotta. Joten toimittajalla varmaan jäänyt sitten vähän väärä tieto siihen, kun synttärit oli tosiaan vuodenvaihteen lähellä. 🙂

      Vastaa
      • Emminkemmi 22.01.2018

        Minä vuona tytöt ovat syntyneet?

        Vastaa
  3. Marjo 22.01.2018

    Moikka! Ei liity tähän postaukseen mutta halusin tulla kommentoimaan et oon huomannu sun puhuvan aika hiljasella äänellä insta stoorissa! :/ vaikk äänenvoimakkuus on kovimmillaan niin ei meinaa kuulua ja varsinki jos taustalla on vielä jotai meluu tai hälinää niin vielä pahempi..siihen jos siis sais parannusta! En sit tiiä onks muilla sun seuraajilla samaa ongelmaa

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.01.2018

      Heippa 🙂 Voi ei… onpa ärsyttävää.. hei mä yritän käyttää tähän jatkossa ajatusta 🙂 Kivaa viikkoa <3

      Vastaa
  4. Ruth 23.01.2018

    Moikka taas! minä tulen niin hyvälle tuulelle Sinun kirjoituksista, siis tulee ihan olo, niin kuin tuntisin sinut jo vuosia 🙂 varma ajatukset natsaa niin hyvin yhteen <3 Minä laitoin jo tänään aamulla näitä Ella´s kitchen tuotteita aamulla smoothien, kiva, pehmoinen koostumus ja hyvää maku, lisäsin vielä maustamatonta jugurttia, kotitekoista mustikkamehua, mansikkasosetta ja sitten päärynänmakuista Ellaa 🙂 kiitos vinkeistä, kyllä jatkossakin löytyy erilaisia makuja meidän smootheista 🙂 meidän pienessä kaupassa oli vaan niin pieni valikoima, tänään pääsen isompaan kauppaan, niin etsin sieltä uusia makuja. Paikkakuntalaiset jo katsoivat ja tarkkailivat mun vyötäröä, kun ostin montaa pakkausta vauvaruokaa 😀 😀 ehhh…. Kaupasta lähti mukaan superriisipakkaus, onko nämä tuotteet sinulle tuttuja?http://www.pauluns.fi/ nyt tekisi mieli kokeilla kaikkea uuttaa:) Kotona leijuu ihanaa porkkanasämpylöiden tuoksuu…..Meillä täällä Savossa on aika rapsakkaa ja aurinkoinen talvikeli, minä niin nautin. Ihanaa päivää Sinulle <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.01.2018

      Ihana kuulla <3 Sama fiilis mulla tulee kyllä usein lukijoiden kommenteista ja tuntuu että siellä toisella puolella on tosiaan samanhenkisiä tyyppejä 🙂
      Hei joo siis mustaki Ella´sin smoothie antaa ihanan pehmeän maun.. välillä laitan vaikka vaan puolet pussista ja seuraavana päivänä nappaan loput puolet jääkaapista. 🙂 hehehe, hauska toi mitä kerroit.. Ihmiset on niin hauskoja kun ihmettelee toisten ostoksia 😀
      Heiii oon nähnyt noita mutta en muista että oltaisiin kokeiltu 🙂
      Aaaaah porkkanasämpylät <3 pitäisipä muuten itse tehdä niitä myös, kiitos vinkistä <3
      Ihanaa keskiviikkoa ja viikonjatkoa sinne Savoon <3<3

      Vastaa
  5. Kodinkeijju 24.01.2018

    Wow

    Vastaa