aamurutiinit

me, ootd, pohdintaa, resepti

Huomenta! <3 Sain kysymyksen mun aamurutiineihin liittyen ja yritin miettiä löytyykö multa varsinaisia rutiineita.. Loppu peleissä niitä on aika paljon, vaikka ensi tuntumalla ajattelin, että aamuni vaihtelevat niin paljon toisistaan, että mitään rutiineja ei ole päässyt syntymään. Tässä kuitenkin kasa vakiintuneita tapoja:
Herääminen / Olen enemmän aamuihminen kuin iltakukkuja. Äitini aina kertoo, että menin teini-iässäkin usein ennen kymmentä nukkumaan ja pidin huolta siitä, että saan riittävästi unta. Nykyään illat venähtää, mutta silti tykkään kyllä herätä varhain. 09.30 on varmaan myöhäsin aika milloin voin herätä ilman että tulee se fiilis ”voii eiii, päivä on jo niin pitkällä”.. Tykkään kun saan juoda aamukahvin rauhassa ja herätä uuteen päivään ilman häslinkiä. Arkena meillä herätään 06.00-07.30 välillä ja samaten viikonloppuna. Tosin me vaihdellaan aina heräämisvuoroja ja harvemmin kumpikin vanhempi on ylhäällä kuuden aikaa. 🙂
Kahvi / Kahvi on ihanan lempeä aamujuoma ja usein juon aamulla kahvia 1-2 kuppia. Monesti saatan ottaa kaksi kuppia, mutta kaataa edellisestä vajaan puolikkaan (kylmenneen) pois ja toisen kupposen lopulle käy sama homma. Oli kyllä tässä suhteessa hyvä, kun edellisessä kodissa meillä oli mikro.. Kahvin pystyi lämmittämään siinä uudelleen ja uudelleen. 😉 Välillä lataan kahvinkeittimen jo illalla valmiiksi ja joka kerta kun teen sen, kiitä itseäni siitä aamulla.. Niin ihana tunne kun aamulla pelkkä napin painaminen riittää. <3
Aamupala / Syön aina aamupalan. Mun kroppa alkaa voimaan huonosti jos en syö aamulla mitään. Tykkään nauttia rauhassa aamiaisen ja kotipäivinä saatan syödä sen usein vasta kympin aikaan. Kiireisinä aamuina nappaan jääkaapista valmiiksi tehdyn smoothien tai tuorepuuron. Syksyllä join paljon smoothieita ja nyt tuntuu että tuorepuuro maistuu erityisen hyvältä. Olen myös pitkään juonut sitruunavettä & msm-jauhetta aamuisin, mutta nyt se on taas hetkeksi jäänyt. Pitääpäs ottaa taas rutiiniksi!
Virkeys / Myönnän, oon välillä kärttyinen aamulla jos en saa herätä rauhassa. 😀 Toisina aamuina ei ole taas mitään ongelmaa heräämisen suhteen.. En tiedä.. Luulen, että tämä voi liittyä vuodenaikaan. Kevättä odotellessa siis.. 😉
Lapset / Jos lapsilla on päiväkotipäivä katson heille vaatteet ja tavarat valmiiksi edellisenä iltana. Vaikka viedään tytöt usein vasta 09.30, niin helpottaa kummasti kun aamulla riittää pelkkä omien tavaroiden ja vaatteiden häsääminen. 😀 Tytöt syövät aamiaisen kotona, katsovat pikku2 ja leikkivät kunnes päiväkoti ja työt kutsuu. Jompi kumpi meistä heittää Lilan pienelle lenkille aamuisin, vaikka lähes aina hän jäisi mielummin nukkumaan. <3
Tänään suuntaan heti aamusta yhden visailuohjelman kuvauksiin, jaiks (voit seurailla IG:stä).. ja päivällä palaveeraan keskustassa. Siitä sitten tyttöjen hakuun ja kotia. Energiaa keskiviikkoon ja mukavaa tammikuun viimeistä! <3Sara

psst.. tässä vielä lemppari tuorepuuron ohje: 

-pari lorausta kauramaitoa

-loraus vanilja soijamaitoa

-kaurahiutaleita (tykkään laittaa niin että puurosta jää ennemmin löysää kuin tosi tuhtia)

…sekoita ja laita jääkaappiin yön yli.. aamulla sekoita puuro ja pyöräytä sekaan jäisiä mustikoita tai puolukoita. Nappaa töihin mukaan. Yleensä en ehdi sulattamaan marjoja, vaan annan niiden sulaa puuron joukkoon ja syön puuron vasta siinä vaiheessa kun mustikat eivät ole enää pahasti jäässä.. 😀 Ihanan täyttävä ja herkullinen puuro. Tuli muuten mieleen, että voisin ensi kerralla lisätä joukkoon vielä muussattua banaania! 🙂 




 

kengät / Timberland / Polhem*

farkut / JC Jumbo*

neule / NA-KD*

takki / NA-KD*

korvikset / &other stories

laukku / Louis Vuitton

*saatu

 

Vastaa käyttäjälle Katri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. Sini 31.01.2018

    Tuorepuuro on super hyvää! Lähtee testiin tuo ohje 🙂
    Ite teen aina (kun muistan, oivoi..) tavan maitoa, luonto+ vanilja jukurttia, kaurahiutaleita ja pikkusen hunajaa.
    Oon ite myös aamu ihmisiä, pidän aamuista enemmän kuin illoista. Sitten kun on saanut ihtensä sängystä ylös.. 😀 en osaa kanssa nukku pitkään! Tuntuu, että sitten koko päivä myöhästyy ja on outo olo. Haha

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.02.2018

      juu, se on niin namia <3
      kuulostaa tuo sinunkin vakkari super hyvältä, pitää ehdottomasti testaa 🙂
      Kuulostaa ihan samalta kun minä tuo "sitten kun on päässyt ylös sängystä" 😀
      Ihanaa viikonloppua <3

      Vastaa
  2. Laura 01.02.2018

    Sinulla tuntuu olevan selvä rytmi ? itselläni se vähän vaihtelee, välillä on ja taas välillä tuntuu ettei päivä lähde millään käyntiin. Mukavaa loppuviikkoa ☺️

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.02.2018

      Joo kyllähän se välillä täälläkin karkailee, mutta vahva pyrkimys tähän 😀
      Hei ihanaa viikonloppua <3

      Vastaa
  3. Katri 01.02.2018

    Hei!
    Pisti silmään tuo mikro! Eikö teillä siis ole mikroa nykyään? Miten lämmitätte edellisen päivän ruoan, uunissa vai kattilassa? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.02.2018

      Me ei saatu mikroa mahtumaan mihinkään kaappiin, joten päätettiin luopua siitä.. 😀 ollaan ennenkin oltu ilman mikroa monta vuotta joten tiedettiin mitä tuleman pitää.. hehe.. lämmitetään uunissa tai pannulla riippuen kumpi sopii paremmin. 🙂 Yllättävän harvoin sitä edes kaipaa mikroa nyt kun on tottunut! 🙂

      Vastaa
  4. Ruth 01.02.2018

    Moikka Savosta! edellisessä postauksessa kerroin, että olen kotoisin Virosta ja voi olla montaa kirjoitusvirhettä, toivottavasti nämä eivät haittaa? kun en ole ikinä opiskelut suomen kieltä sillä tavalla, kun näin usein maahanmuuttajat tekee. Vajaa 18v sittten (apua, onko siitä jo tosiaan näin montaa vuotta??) oli paras kielioppi, kun tulin tänne ja oli pakko pärjätä, mutta osasin minä silloin kaksi sana ”KIITOS” ja ” HEVONEN” 🙂 🙂
    Mutta luin sinun rutiineistä, ikinä en ole itse miettinyt sitä, mutta nyt huomasin, että aika montaa asiaa menee juuri samalla tavalla, kun sinulla 🙂 esim. tuo kahvinjuonti, juurikin näin, että juon mukamas liikaa kahvia, mutta juonko? kun sama juttu, että usein siitä ekasta kupista lähtee puolet lavuaariin sen takia, kun se on jäähtynyt ja sitten pitää ottaa uuttaa kuumaa kahvia lisää ja olen senverran nirppanokka, etten tykkä enää lämmitetystä kahvista, en tietää, miksi, muuttuuko maku? ehkä ja kahvi pitää olla tuoretta ja kuumaa. Minä olen taas iltavirkku, en malttaa mennä illalla nukkumaan, se tapa on jäänyt varma jo siitä, kun lapset olivat pieniä, se äidin oma aikaa, mutta edelleen nautin sitä ja se ns. oma aikaa on sitä television töllämistä, netflix ja hyvää leffa <3 . Nykyisin nautin juuri viikonlopun aamuista, kun saa nukkua pitkään, se on niin ihanaa ja myös se, kun lapsetkin nauttii siitä. La ilta meillä on sellainen yhteinen perheilta ja varsinkin nyt, kun alkoi taas Putous, sitten loihdimme herkkupöydän, nyt jo paljon enemmän terveellisen pöydän ja nämä ovat tosi kivoja piristyksiä, varsinkin kun isompi lapsi on jo 12vee ja välillä aikamoinen murkkuikä päällä. Jouluna oli meidän herkkupöydässä ehdoton meidän paikkakunnan oma Peltola juusto, se on sinihomejuusto, aivan mahtava, en muuten ole kauhea homejuuston ystävä, mutta tämä on kyllä niin herkkua, oletko maistanut? löytyykö sitä pääkaupungista? tiedän, että useassa ravintoloissa sitä jo on tarjottavana sielläkin, mutta jos löytyy, niin suosittelen kokeilemaan. Kuvista katsoin, että onko Helsinki ihan lumeton? Meillä täälläpäin vielä todella paljon luntaa ja pakkastakin -18C. Kunnon talvi siis. Taas on torstai ja viikonloppu jo lähestyy. Aurinkoisia pakkaspäiviä sinne ja terkkuja <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.02.2018

      Heippa!! Olipa ihana lukea taas kuulumisiasi <3 Mua ei yhtään haittaa kirjoitusvirheet.. en edes useimmiten huomaa niitä ja omassa tekstissä niitä vilisee myös 🙂
      Voi miten teidän putous ilta kuulostaa ihanalta <3
      Hei mitä parhainta viikonloppua koko teidän perheelle sinne Savoon!!! Terkkuja! 🙂

      Vastaa