lasten lounas

koti & sisustus, lapset, me, pohdintaa, resepti

Moikka! Kävin sunnuntaina kaupassa ja ostin lähestulkoon kaikki tarvittavat ruuat tätä viikkoa varten. Ostettavia oli yllättävän vähän, koska pyrimme nyt tämän ja ensi viikon aikana käyttämään kaikki kaapit viimeisiä purkkeja myöten. Se on yllättävää miten paljon kotoa löytyy syötävää jos vähänkään käyttää ajatusta. Lapset ovat tässä samalla päässeet maistamaan uusia makuja ja näkemään vähän erilaisia kokoonpanoja kuten kuvissa. Tämä oli neitien lounas maanantaina ja hyvin upposi. Kaikki lautasen raaka-aineet ovat tytöille tuttuja, mutta harvemmin sitä tällä tavalla heille ruokaa laittaa. Pitää kyllä ehdottomasti useammin! Tuntuu että tytöt söivät paremmin kun ainekset olivat omia osioita, kun taas jos olisin sekoittanut koko homman salaatiksi. Onko teidän lapsilla/teillä samaa?
Tästä tuli mieleen, että oon kyllä itsekin sellainen, että tykkään pitää asiat erillään (en nyt salaattia, mutta esim kastikkeen ja pastan) ja sitten syödessä yhdistellä. Mikko taas sekoittaa usein kaiken heti ja aloittaa syömään kun kaikki ainekset on pyöritelty sekaisin. 😀 Jännä miten erilaisia tapoja onkaan!
Meillä päin siis tyhjennellään kaappeja ja vähennetään ruokahävikin määrää. Viikonlopun ruokia olen jo suunnitellut ja tarkoituksena on tehdä jotain tosi hyvää sekä hyödyntää muutamat kohta pilalle menevät tuotteet. Kivaa keskiviikkoa<3! Mä saavuin juuri töihin ja olenkin täällä iltaan saakka. Pääsen myös tuonne lumimaisemaan hommiin, joten ei valittamista! <3Sara
ps. Detox sujuu hyvin. Vielä en ole fuskannut yhtään ja puhdistautuminen on kyllä lähtenyt hyvin käyntiin. Lapset syövät tämän viikon mun kehittelimiä ruokia, eivätkä tietenkään ole Detoxilla ;D.

 

Vastaa käyttäjälle Nepsukka234 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommenttia

  1. Nepsukka234 07.02.2018

    No hyvä että hyvä ruoka maistuu. Oot Sara kaunis!!

    Vastaa