siivousta & viikonloppu

me, muoti, ootd

Heippa! <3 Tänään viikonlopun aloitus tuntuu erityisen hyvältä. Eilen oltiin Mikon kanssa Fifty Shades Freed leffan ennakkonäytöksessä ja päästiin aika myöhään kotiin. Laitoin pienet juuri päikkäreille ja suunnitelmissa on tehdä kunnon suursiivous.
Multa kysyttiin toiveena postausta siitä, miten löydän aikaa pyykkäämiselle, siivoamiselle jne. Olen miettinyt tätä aika paljon ja huomannut, että suurin juttu on varmaan joka päiväisessä siivoamisessa. Pyritään siihen, että tavarat laitetaan käytön jälkeen omalle paikalle ja että kamppeille löytyy ne omat paikat. Tehdään myös inventaariota usein, jotta säilytystilat eivät pursua. Tämä helpottaa itseasiassa tosi paljon, kun ei tarvitse tunkea tai tuskailla sitä minne jonkin tavaran laittaa. Toinen juttu on se, että teen paljon kotitöitä lasten kanssa sekä heidän ollessa kotona. Esimerkiksi tänään käytiin koko porukka aamusuihkussa ja samalla pistin pesukoneen pyörimään (työt sai painaa koneen päälle tietty 😉 ). Ennen lounasta laitettiin tyttöjen kanssa pyykit, niin että he toimivat apureina. Meillä on myös välillä jäätävä kaaos ja härdelli, mutta en koe että meillä olisi juuri koskaan likaista. Sen verran säännöllisesti huolletaan ja hoidetaan kotia. Pyyhitään pölyjä, imuroidaan ja laitetaan paikat tip top. 🙂
Onko teillä jotain kikkoja tähän aiheeseen liittyen? Tai miten teidän perheessä hoidetaan kotityöt?
Tämän viikonlopun vietän lasten kanssa, tehdään hyvää ruokaa ja hengaillaan! Ihanaa viikonloppua sinne! <3Sara

kengät / Timberland / Polhem*

farkut / NA-KD *

neule / NA-KD*

huivi / Marja Kurki*

pipo / ?

takki / Umbro / Polhem*

laukku / Louis Vuitton

*saatu

Vastaa käyttäjälle Elli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Laura 10.02.2018

    Meilläkin tavarat mielellään paikoilleen ? varsinkin lapsen lelut kun ne tuppaavat jäämään joka paikkaan. Kerran viikossa tehdään kunnon siivous, imurointi yms.
    Mukavaa viikonloppua teille 🙂

    Vastaa
  2. Jonna 10.02.2018

    Rakastan siisteyttä ja avaruutta kotona! Kaikille tavaroille on oma paikka ja yhteinen sopimus, että tavarat laitetaan käytön jälkeen omalle paikalleen:) ajattelen aina että se on kaksinkertsinen työ jättää tavara ensin lojumaan js sitten viedä paikalleen. Päivittäinen siivoilu helpottaa kummasti. Esim äsken kanaa paistaessa tyhjensin astianpesukoneen, leffaa katsoessa raahataan puhtaat pyykit olkkariin ja siinä samalla laitetaan kuivumaan. Joka päivä jotain pientä, niin ei koskaan tunnu että koti olisi likainen ja siivouspäivänä voi suoraan alkaa hommiin 🙂

    Vastaa
  3. nepsukka234 11.02.2018

    oot tosi kaunis, Sara.

    Vastaa
  4. Elli 24.02.2018

    Hei Sara! Saanko mä sun nimmarin tähän osoitteeseen kuin: niittyläntie 12, 91410 Jokirinne ja olen katsonut kaikki salkkari jaksot missä oot oot ollu mukana ja sä oot mun lemppari näyttelijä ja miten mä saisin mun huoneen olemaan puhdas ainaonls sul jotai vinkkei mitä voisin toteuttaa sitä sun ideaa jos sulla on sellanen ???? kiitos jos vastaat mulle mahdollisimman pian???? oot kaunis ja ihana
    ❤️lla: elli

    Vastaa