pakkanen paukkuu

me, ootd, pohdintaa

Huomenta! <3 Pakkasen tuntee jo sisällä saakka. 🙂 Olen ollut alkuviikolla paljon töissä ulkona ja kaiken maailman lämpövarusteet ollaan valjastettu käyttöön. Tänään taas studion jälkeen mennään muutamaksi tunniksi ulos kuvaamaan. Jaiks! Käytiin hakemassa Mikolle alkuviikosta Canaga Goosen takki, kun hän on sellaista miettinyt vaikka kuinka monta vuotta. Meidän oli joskus tarkoitus ostaa kyseiset takit molemmille, mutta sitten se on aina jotenkin jäänyt ja nooh kyllähän sellaiselle summalla rahaa keksii muutakin käyttöä.. 😀 Viime viikolla takki tuli puheeksi töissä (työryhmällä on kaikki varusteet kohdallaan, jotta he pystyvät olla koko päivän ulkona ja hoitaa samalla työt) ja sain vain positiivisia kehuja takista. Siinä on lämpöluokka 5/5 eli sen voi laittaa vaikka napapiirin matkalle 😉 ja maskeeraajamme 6vuoden käytön jälkeen en nähnyt takissa mitään ihmeempää kulumaa.
Pitkä pölinä takista, mutta nyt kun olen kuullut vielä Mikon kokemukset takista alkaa mulle hiipumaan fiilis siitä, että haluan sen myös itselleni. Kuvissa näkyvä villakangastakki ei toimi näissä säissä. 😀 Tuntuu, että olen vanhemmiten enemmän ja enemmän vilukissa ja olisi mahtavaa jos takki sekä kengät (tämä hoidossa) olisi kunnossa. Tuo aurinkoinen pakkassää on vastustamaton kombo, mutta siitä nauttiminen karisee pian jos ei ole asianmukaisia varusteita.
Onko teillä kokemuksia Canada Goose merkistä tai jostain muusta super lämpimästä takista? Mikolla oli aikoinaan Joutsenen takki ja sekin kesti 6 vuotta. Mietittiin juuri, että mulla ei ole tainnut koskaan olla laadukasta ja ”oikeaa” talvitakkia. Onko teillä? 🙂
Ihanaa päivää! Nämä kuvat on napattu sunnuntaina, kun suunnattiin kavereiden kanssa brunssille Töölöön Ravintola Kaartiin. Kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa kyseinen paikka! 🙂 Siellä on minusta tosi hyvä brunssi (olisko noin 20€ ja lapsen hinta iän mukaan euroina), tilava paikka ja vielä l e i k k i p a i k k a <3. Perheelle oikein mukava paikka, kun auton saa eteen ja tosiaan kaikki mukavuudet löytyy. Halaus pakkaspäivään! Mä nakkaan nyt tytöt päiväkotiin ja suuntaan töihin! <3Sara



kengät / Timberland / Polhem*

farkut / NA-KD*

neule / Zara

Takki / Trendyol

aurinkolasit / RayBan

laukku / Louis Vuitton

*saatu

Vastaa käyttäjälle Ansa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

39 kommenttia

  1. Laura 22.02.2018

    Mulla on ollut nyt 6-7 vuotta käytössä Canada Goose, sellanen pidempi malli. Niin ihana takki, ei ole mitään moittimista!! Se on super lämmin ja on kestänyt hyvänä monenlaiset reissut eikä mitään moitteita ole matkan varrella tullut. Menee lasten kanssa ulkoillessa, mutta myös siistimpänä kaupungilla. Niin lämmin, jopa välillä kuuma jos joutuu bussissa kevätauringossa istumaan 😀 Mutta toimii paremmin kuin hyvin vilukissalle. Erinomainen takki, joka kestää vuosia! Iso suositus 🙂
    -llaurannamaria

    Vastaa
  2. Riina 22.02.2018

    Mulla on Peak performancen takki. Suosittelen niiden paksuja takkeja! Kestänyt vuosia, super nätin näköinen ja ei oo nii pahan hintanen 🙂
    Ihania nää sun postaukset <3

    Vastaa
    • Namni 24.02.2018

      Täältä kans peukku Peakin takeille! Iteltä niitä löytyy useampi (liian monta) ja vanhimman niistä olen hommannut yli 10v sitten, eikä mitään moittimista!

      Vastaa
  3. Lare 22.02.2018

    Mulla ja miehellä ahkkan parka takit ja ihan koko talvi menty niillä, jopa nyt yli 20asteen pakkasessa ja on lämpimät.. Ollut meillä nyt kaks vuotta,olen kuullu muiltakin kehuja, et hyvin pärjää niille monen sadan takeille..Ellokselta taidettiin tilata,merkki siis ahkka .. On niillä sit untuva takkejakin 🙂 Voin lämpimästi suositella <3
    Seuraava teksti kopioitu elloksen sivuilta:
    Kevyt ja joustava topattu áhkká Dalve W Parka -parkatakki, jossa naiselliset leikkaukset. Lämmittää miellyttävästi kylminä päivinä. Tuulen- ja vedenpitävän ÁphiTec2.2-päällyskankaan vesipilariarvo 2000 mm ja hengittävyys jopa 2000 g/m2/24h. Teipatut saumat kosteudelle alttiissa paikoissa. Takki suljetaan kaksitievetoketjulla, jonka päällä tuulisuojalista ja tarranauha. Teddykarvavuorillinen irrotettava huppu, jossa nyöri ja irrotettava tekoturkisreunus. Pehmeää harjattua polyesteriä kauluksen sisäpuolella. Johdonpidike pääntiessä. Ergonomisesti muotoillut hihat. Hihansuiden piiloresori joustavaa trikoota. Nyöri ja stopperit vyötäröllä sisäpuolella ja helmassa. Säädettävä istuvuus. Kaksi etutaskua, joissa kansi ja painonappi. Avoin sisätasku ja pystysuora sisätasku, jossa vetoketju ja aukko kuulokkeiden johdolle. Pieni halkio takana. Yläosassa pehmeä teddyvuori ja alaosassa tikattu vuori. Kevyt ja pehmeä synteettinen MóurráFill-toppaus lämmittää uskomattoman tehokkaasti. Pituus takaa n. 90 cm koossa 38.
    Tuote on kyllästetty vettähylkiväksi ympäristöä säästävällä Rudolf Bionic Finish Eco -käsittelyllä, joka ei sisällä perfluorattuja aineita (PFC). Käsittele tuote uudelleen tekstiilien suojasuihkeella, mikäli vesi ei enää muodosta pisaroita päällyskankaalle. Tee se esimerkiksi silittämällä miedolla lämmöllä tai rumpukuivaamalla vaate. Tarvittaessa voit käyttää myös tekstiilien suojasuihketta.
    Istuvuus: Regular
    Täyte: 100% Polyesteriä
    Päällyskangas: 100% Polyesteriä
    Vuori: 100% Polyesteriä
    Esitys: Woven
    Konepesu 40°
    Toiminto: Lämminvuorinen

    Vastaa
  4. Niina 22.02.2018

    Itselläni on Fjällrävenin Nuuk parka, aivan paras talvitakki kylmiin pakkasäihin. Työskentelen lastenhoitajana Helsingissä ja ulkona tulee oltua säästäriippumatta pidempiäkin aikoja. On riittänyt että kovemmilla pakkasilla on villapaita alla ja leudoimmilla on ollut ohut paita vain. Ja itse olen juurikin se joka palelee helposti.

    Vastaa
  5. Julia 22.02.2018

    Nyt jo neljättä talvea käytössä Makian Raglan-parka ja on lämmin! Sopii erittäin hyvin länsi-rannikon talvikeleihin (tällä hetkellä -22°c) ja olen juuri se vilukissa, joka ennen paleli ja jäätyi talvisin. En kadu hetkeäkään sen ostoa ja voin suositella myös muille.

    Vastaa
  6. Laura 22.02.2018

    Moikka!
    Itse ostin täksi talveksi Didriksonin parkamallisen Greta-takin ja olen todella tyytyväinen. Erittäin lämmin ja pinta kestää myös vettä, eli oivallinen tähän Suomen vaihtelevaan talvisäähän. Lauhemmilla keleillä ei tarvitse juuri paljoa vaatetta alle, mutta villapaitakin mahtuu kepeästi jos on tarve. Sopii ulkoiluun, mutta toisaalta on niin siisti, että menee kaupungillakin kylmässä kelissä. Eikä hintakaan tosiaan huimaa yhtä paljoa päätä kuin nuo Canada Goosejen hinnat 😀
    Kiitos vielä ihanasta blogista, sun juttuja on mukava seurailla <3

    Vastaa
  7. Ansa 22.02.2018

    Mä olen oikea vilukissa kanssa ja mulla on tämä Canada Goose ja parempaa talvitakkia ei voisi olla! Kannattaa ehdottomasti ostaa! Vaikka kerralla kauhee summa, mutta kyllä se itsensä maksaa takaisinkin 🙂

    Vastaa
  8. Melina 22.02.2018

    Itsellä didriksonsin ja peak performancen paksummat pitkät takit, molemmat todella laadukkaita ja kummastakin oon kyllä tykännyt tosi paljon! Peakin takki noista kahdesta vähän paksumpi ja lämpimämpi mutta ei oo didriksonsillakaan kylmä tullut! 🙂

    Vastaa
  9. Mona 22.02.2018

    Mulla on kolmatta vuotta käytössä Canada Goosen Trillium-parka ja on kyllä ihan ykkönen. Se käy niin ulkoiluun kuin siistimmästä takistakin. 30 asteen pakkasillakaan ei ole tullut kylmä, toki edellyttää että myös housut ja kengät ovat lämpimät. Klassinen malli takaa sen, että ulkonäön puolesta takki ei mene pois muodista ja ainakin itsellä sen kunto on pysynyt moitteettomana. Partioaitta taitaa myös myöntää takkiin melko pitkän takuun. Uskon, että itselläni tuo takki tulee maksamaan itsensä takaisin, koska ennen oli tapana ostaa vuodessa parikin satasen takkia, joihin sitten kyllästyi parissa vuodessa ja joista sai kirpparilla max. 20€. Canada Goosessa myös jälleenmyyntiarvo säilyu parempana.

    Vastaa
  10. Sarate 22.02.2018

    Heips!
    Minulla on ollut nyt 4vuotta canada goosen trillium-parka. Tykkään! Olen ottanut käyttöön heti kun menee pakkasen puolelle, mutta takki on pitänyt lämpimänä kovemmillakin pakkasilla. Lasten kanssa ulkoillessa on ollut just eikä melkein.
    Koot ovat mielestäni reiluja ainakin tässä mallissa, normaalisti olen kokoa s, mutta tästä xs on hyvä. Kannattaa siis sovitella myös pienempää kokoa, kun mitä yleensä käyttää.????

    Vastaa
  11. Heidi 22.02.2018

    Hei, mulla on nyt pari vuottaviiko ollut käytössä Makian Arctic parkatakki. En vaihtaisi mihinkään! Oli melko hintava tietysti, alennusten kanssa 250€ mutta en ole palellut 30 asteen pakkasillakaan. Muutama vuosi sitten tätä sai monissa eri väreissäkin. Itsellä kuparin värinen ja tuo kivaa piristystä ainaisiin mustiin vaatteisiin. Tämä omani on miesten mallistosta. Mutta kokoa xs joten näyttää mielestäni silti ”naiselliselta”. Ja olen itse siis kokoa s.

    Vastaa
  12. Daniela 22.02.2018

    Mulla on ollut Canada Goose nyt neljä vuotta, ja on vieläkin ihan uudenveroinen! Olen ollut supertyytyväinen kyseiseen takkiin. Vaikka onkin arvokas, niin on kyllä hintansa arvoinen, ja kestää tosiaan moitteetta monta vuotta. Takki näyttää hyvältä, ja pitää lämpöisenä! Suosittelen????

    Vastaa
  13. Juulia 22.02.2018

    Mulla on ollu lexingtonin takki 4vuotta ja on vielä ihan ku uus! Sen alla voi olla pelkkä toppi eikä tuu kylmä vaikka ois -20 astetta. Mä myös tykkään et ulkona ei tuu kauheesti vastaa porukalla samaa takkia, oon ehkä nähny yhen tytön jolla oli sama takki! Joka syksy venaan että saan sen laittaa päälle ku se on vaa nii ihana:) suosittelen tsekkaamaan siis lexigntonin valikoiman!

    Vastaa
  14. Minttu 22.02.2018

    Heippa Sara!
    Canada Goose on varmasti lämmin takki jne., mutta hyvin epäeettisesti tuotettu tai ainakin erittäin kyseenalaisesti…. Siksi en kyllä itse pystyisi koskaan heiltä takkia hankkimaan ja suoraan sanottuna mua inhottaa nähdä kys. brändiä järkyttävän monella (tässä ehkä toinen hyvä syy olla ostamatta CG:n takkia????). Lisäksi oon kuullut kavereilta paljon huonoa takkien laadusta.
    Asun itse Lapissa ja oon pärjännyt hyvin ilmankin, brändi ei ole siis mikään elämän edellytys edes Suomessa ???? Mutta oon kyllä ajatellut ostavani ensi vuodeksi uuden lämpimän takin. Oon ajatellut Makiaa, koska arvostan kotimaista designia ????☺️

    Vastaa
    • Minttu 22.02.2018

      Oho, emojit näköjään muuttuvat kommenteissa kysymysmerkeiksi. Tarkoitus ei ollut olla noin aggressiivinen 😀

      Vastaa
      • Saana 22.02.2018

        Nimenomaan. Turkis on kauniille eläimille ja rumille ihmisille. 🙂

        Vastaa
  15. Reetta 22.02.2018

    R-Collectionin talvi-/klassikkoparka on ollut ihan paras ostos ja superlämmin vaikka olisi kuinka kylmä! Plussana vielä et karvavuoren saa irti niin menee myös syksy/kevät takkina. Pitää vettä ja tuulta, ihan huippu eikä hintakaan ole kovin paha!

    Vastaa
  16. Pauliina 22.02.2018

    Itselläni on nyt ensimmäinen kunnon talvitakki käytössä, aikaisemmin ollut käytössä ns polyesteritakkeja. Ostin muutama vuosi sitten Svean Miss Smith -takin ja olen kyllä tykännyt! Hinta kirpaisi aluksi opiskelijabudjettia ja keksin itselleni kaikkia tekosyitä miksi pitää ostaa kunnon talvitakki. Tuo takki pitää tuulta ja vettä, ja on 80% untuvaa, 20% höyheniä. Eikä tuo ole miksikään mennyt näiden muutaman vuoden aikana, on siis maksanut itsensä jo takaisin 🙂 Itse olen siis sellainen, että mulla on aina kylmä, mutta tuo takki on pitäny lämpöisenä myös näillä keleillä 🙂

    Vastaa
    • Roosa 22.02.2018

      Täältä löytyy myös Svean Miss Smith -takki ja useamman vuoden käytön jälkeen se on edelleen täydellinen <3 hinta-laatusuhde 5/5!

      Vastaa
  17. Laura 22.02.2018

    Hei kaikki jotka Granada Goose-takin hankintaa harkitsette tai sellaisen omistatte. Jos ette vielä tienneet takin valmistuksesta, niin toivon, että luette tämän jutun.
    https://www.peta.org/features/coyotes-killed-for-canada-goose/

    Vastaa
    • Satu 24.02.2018

      Kojootit myös tapetaan kannan normaalin harvennuksen yhteydessä, joten vaikka turkkia ei takkiin käytettäisi niin eläimet tapettais joka tapauksessa. Ilkeetähän se on, että eläin kärsii ansoissa, mutta niitä ei sentään kasvateta vain turkin takia.
      Silti jokaisenhan oma asia on haluaako tukea moista toimintaa.

      Vastaa
      • Minttu 26.02.2018

        Mikäli haluaa tukea vastaavaa ”harvennustapaa”, niin sitten. Suosittelen kuitenkin etsimään edes pieniä empatian rippeitä itsestään… 🙂
        Kojoottien lisäksi on kuitenkin muutakin, nimittäin höyhenet hankitaan repimällä ne irti eläviltä linnuilta. Hanhet ja ankat pidetään aitauksissa ja repimishetkellä lintujen päälle tallotaan ja ne kuolevat shokissa, kituen ja tukehtuneina.
        Canada Goose on muutenkin takki, jota ei osteta vain sen laadun vuoksi, tai edes lämmittämään. Kalliin hintansa vuoksi se on enemmänkin asuste tukemaan omaa sosiaalista statusta, mikä on oikeasti naurettavaa. Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät ole tietoisia valmistustavasta ja epäeettisyydestä, mutta jos asiasta on tietoinen ja silti takin päättää ostaa, ei kyllä voi olla kovin hyvä ihminen…

        Vastaa
  18. Iida Harju 22.02.2018

    Itsellä ollut tämän talven käytössä Geographical Norwayn takki, samoin kuin poikaystävällä. Molemmat ollaan oltu erittäin tyytyväisiä ja varsinkin näillä kovilla pakkasilla pitää lämpösenä! 🙂

    Vastaa
  19. Hei Sara! Tämä takki on ollut talven suosikki: http://kurre.fi/vaatetus/takit/naisten-takit/fjallraven-expedition-down-lite-woman-jacket.html, eli Fjällräven Expedition Lite untuvatakki. Ihanan kirkas väri ja tosilämpöinen! 🙂

    Vastaa
  20. Saga 22.02.2018

    Täällä käytössä Peak Performance talvitakki. Palvellut erittäin hyvin useamman vuoden. Eikä ole aikomusta vieläkään luopua siitä ❤ Kiitti kivasta blogista!

    Vastaa
  21. Kati 23.02.2018

    Moi Sara! Itsellä nyt kolmatta talvea käytössä canada goosen trillium parka ja rehellisesti laatu on surkea. Toki takki on lämmin eikä siinä kylmä tule, mutta ainakin mustasta alkaa värit kulua hyvin nopeasti epäsiistin näköiseksi. Lähinnä sauma kohdista varsinkin hihojen ja taskujen saumat menevät ihan kulahtaneen vaaleiksi. Hihojen resorit on aivan mahtava lisä tässä takissa, kun ne voi vetää sormien päälle jos hanskat sattuu unohtumaan kotiin, kunhan vaan ei häiriinny siitä, että itse resorit menevät helposti rikki ja lanka alkaa nopeasti purkaantumaan ja on kovin epäsiistin näköiset. Mielestäni vajaan tonnin takista odottaa sen kestävän laadukkaan näköisen hieman pidempään????

    Vastaa
    • Elli 24.02.2018

      Mulla on Canada Ghoose parka myös ja täytyy sanoa et oon pettynyt laatuun. Kangas on kulunut (takki nyt 3 vuotta vanha väri alkoi haalistua saumoista heti) ja takki ei ole läheskään niin lämmin kun Peakin untuvaparka.
      Juttelin asiasta partioaitassa tänä talvena kun ostin lenkkeilyuntsikkaa ja sanoivat että Canada Ghoosea reklamoidaan nykyään aika paljon mutta ei tiedä johtuuko siitä että odotukset kovat sen hintaisella..kyllähän tonnin takilta odottaa aika paljon:), reklat koskevat yleensä juuri saumojen kulumaa/kankaan kulumaa ja ompeleiden purkaantumista. Näytin oman takkini ja kerroin kauanko ollut käytössä ja kuinka vähäisellä käytöllä on mennyt aika karun näköiseksi mun takki. Myyjä oli tosi yllättynyt millaiseen kuntoon oli mennyt.
      Toivottavasti sulle löytyy mieleinen takki:)

      Vastaa
  22. Jane 23.02.2018

    Moikka! Canada Goosen takki on varmasti lämmin, mutta itse en merkkiä tukisi, kun ottaa huomioon, miten epäeettisesti niitä tuotetaan (mm. eläimet voidaan pyydystää jalkaraudalla). Suosittelen siis miettimään vielä, sillä muitakin lämpimiä takkeja löytyy kyllä. 🙂

    Vastaa
    • Noora 23.02.2018

      Samaa mieltä! Ei ole eläintenystävien valinta. Kaukana eettisyydestä vaikka mainostavatkin itseään sellaisena.

      Vastaa
  23. Sofi 23.02.2018

    Canada Goose on hieno takki, mutta en voisi itse hyvällä mielellä ostaa kyseistä takkia vain sen takia että on suosittu ja hienon näköinen. Pyrin ostamaan eettisiä takkeja, ja uskon että turkis kuuluu jollekkin muulle kuin meille…
    Lämpimiä ja hienoja takkeja löytyy vaikka kuinka ja eri merkeiltä. Ei ainakaan tulisi huono mieli jos ostaa takin ilman oikeaa turkista ja joka kaiken lisäksi on huomattavasti halvempi. 🙂

    Vastaa
  24. Addu 23.02.2018

    Lämmin ja laadukas takki on kyllä tärkeä mutta niitä on monia muitakin merkkejä kuin Canada Goose… komppaan aiempia kommentoijia eli turkis myös mun mielestä kuuluu niille eläimille eikä meille ihmisille, musta se on niin turha ”koriste” mm. Canada Goosen takeissa. Itse oon ollu tosi tyytyväinen Didriksonin takkiini 🙂

    Vastaa
  25. Emminkemmi 23.02.2018

    Asuteko Hesassa,Espoossa vai Vantaalla? Blogiasi on ihana lukea.Ihanaa viikonloppua teidän perheelle

    Vastaa
  26. Satu 23.02.2018

    Mulla on Canada Goose ja en voi muuta sanoa kuin ihan paras takki! Tuntuu siltä et mitä kylmempi sen lämpimämpi takki, jos tajuut 😀 Nolla keleillä nimittäin paleltuu mut 15 asteen pakkasessa ei. Ehkä se johtuu kosteudesta nollakeleillä, vaikka eipä Canada Goose oo mikään nollakeli takki.
    Itse olisi pitänyt valita kokoa suurempi takki neljä vuotta sitten, kun en raskauden jälkeen olekaan ihan saman kokoinen/muotoinen 😐
    Mutta suosittelen!

    Vastaa
  27. P 23.02.2018

    Itselläni on Áhkkán talvitakki, todella hyvä juuri koviin pakkassäihin, suosittelen 🙂

    Vastaa
  28. Wanda 24.02.2018

    Hassua, että Canada Gooseja näkyy kyllä juuri pääkaupunkiseudulla katukuvassa, mutta ei täällä Pohjois-Suomessa. Mielestäni kertoo siis siitä, että CG on enemmän sellainen trenditakki, jota ostetaan pääasiassa siksi että se on kivan näköinen, eikä siksi että se olisi hinta-laatusuhteeltaan oikeasti paras vaihtoehto kylmille keleille. Itse en siis maksaisi sellaista summaa lämpimästä takista mitä CG:sta saa pulittaa, sillä samalla summalla saa yhtä lämpimiä takkeja vaikka useamman monilta muilta valmistajilta 🙂

    Vastaa
  29. Nina 24.02.2018

    Itse pitkään etsin lämmintä ja simppeliä talvitakkia ja v i h d o i n sen löysin! Makian original raglan parka❤️ Niin ihana-lämmin , siisti ja simppeli . Hupussa tekokarvaa eikä huppu liian iso johka hukkua ???? Toimii lasten kanssa puistossa sekä kaupungilla. Ja äää..Stockalla oli just nyt viel alessa . Iso peukku ja suositus tälle ! 🙂

    Vastaa
  30. Marjaana 25.02.2018

    Moikka!
    Itsekin täällä tuskailin kunnollisen talvitakin kanssa! Pitkään kuljin pelkkä nahkatakki päällä kunnes löysin Ison Omenan TopSportista Rukkan takin. Aivan ihana karvahupullinen, lämmin ja pöyheä talvitakki! Eilen kun käväsin vielä katsomassa niin taisi olla alennuksessa -60! (ovh muistaakseni 250e). Takki on siis normaalia takkia pitempi joten ylettyy myös hyvin lantion yli. Oon ollut tähän takkiin todella tyytyväinen!
    Kyseessä siis tämä takki 🙂 http://www.rukka.com/sport/fi/products/#!product/karen/red

    Vastaa