huhtikuun top

koti & sisustus, me, muoti, pohdintaa

*postaus sisältää kaupallisen linkin

* alustoppi / Sloggi / saatu Miltton

* rintsikat, Cubus / kosteusvoide, Lumene / saatu  Polhem

* laukku / saatu ASK

Heippa! Koko ajan tekisi mieli ottaa varaslähtö kevääseen ja kiiruhtaa nilkat paljaana sekä valkoisissa lenkkareissa kadulle.. Mutta ei.. Ei ihan vielä. Viime keväänä palellutin itseni ja olin pitkään puolikuntoinen, joten nyt en kyllä tee samaa virhettä. Malttia! Mietin omia suosikkeja tällä hetkellä ja kasasin ne tähän alle. Palanen kevättä tarjoiltuna!

Kukat & viherkasvit / Kukat niin sisällä kuin ulkona kiinnostavat. Haluan päästä laittamaan etu- ja takapihan kukkaruukut kuosiin sekä istuttamaan jotain ihanaa. Viime vuonna taisi olla istutukset valmiina jo tähän aikaan. Nyt meillä näkyy vielä kunnon lumikasa (”vuori”, kuten lapset sanoo 😀) pihalla. Onko ehdotuksia ulkoistutuksiin?

Ihon kosteutus / Sain ihan kivan värin reissussa, vaikka käytin koko ajan 50 suojaa. Nyt haluan pitää väriä yllä ja rasvaan aktiivisesti vartaloa. Muutenkin ihonhoito, sekä jalkojen- ja käsienhoito kiinnostaa ihan eri tavalla kun mennään kesää kohti.

Alusvaatteet / Olen vannoutunut mukavien alusvaatteiden käyttäjä. En tykkää saumoista tai liian puristavasta tunteesta. Tukea täytyy löytyä, mutta se tuki pitää tulla oikeaan kohtaan. Oon aina se tyyppi joka nakkaa ensimmäisenä rintsikat pois kotiin tullessa. Nykyään on eri homma, kun olen löytänyt Sloggin Zero Feel alustopin sekä Cubuksen ihanan kevyet rintsikat. Suosittelen! 🙂

Laukku / Olen käyttänyt talvella paljon reppua ja nyt tuntuu, että laukku toisi taas kivaa vaihtelua asuihin. Mulla on oikeastaan vain yksi isompi laukku, neverfull Louis Vuitton, joten otin mieluusti vastaan Suomalaisen merkin ASK Lily Bag:in. Ensi tuntumalta laukku vaikuttaa todella tilavalta ja pidän erityisesti laukun tikkikuviosta. Mikko nappasi saman merkin repun itselleen ja on käyttänyt sitä joka päivä. 🙂

Aurinkolasit / Jeeee, arska kelit. Laseja on tulevalle kaudelle joka jähtöön ja onneksi voi välillä napata myös Mikon lasit lainaan. Nämä kuvissa näkyvät aurinkolasit ovat Mikon (rayban) mutta tykkään käyttää niitä silloin tällöin. 🙂

Kirja / Olen taas saanut lukemisesta kiinni ja jatkanut tätä kuvissa näkyvää kirjaa. 🙂 Se on englanniksi, joten samalla saan super hyvää treeniä kielipäälle. En olisi uskonut, että ymmärrän niin hyvin englantia ja suurempia haasteita lukiessa ei ole tullut. Kannattaa siis ennakkoluulottomasti kokeilla myös englanniksi lukemista jos se ei ole entuudesta tuttua.

Katsoin tuossa juuri puhelimen ostoslistaa, johon olen kerännyt kevään must have hankintoja. Ostoslista on jo pitkän aikaa ammottanut tyhjää, mutta nyt sinne on kasaantunut monta pientä hankittavaa juttua. Voisin kirjoittaa näistä oman postauksen. 🙂 Tykkään listata puhelimen muistiin asioita, koska sieltä niitä on helppo tarkastella esim silloin kun tulee aleja vastaan. On myös ihanaa päästä ruksaamaan kohtia sitä mukaan kun tarvittavat kamppeet ovat löytyneet.
Nyt lähden hakemaan tytöt päiväkodista ja suuntaamme siskoni kanssa uimaan. Mukavaa keskiviikkoa! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 kommenttia

  1. Jenni Ukkonen 05.04.2018

    Tosi kiinnostavan oloinen kirja, pitää laittaa nimi ylös ja katsoa, jos tulee jossain vastaan! 🙂

    Vastaa
  2. Mimmi 06.04.2018

    Jännä miten täällä mennään melko samoissa fiiliksissä taas ? kevättakin sai eilen laittaa aamusta päälle ekaa kertaa ja heti kävi mielessä että pitäiskö reppu vaihtaa käsilaukkuun ? mä oon kylläkin käyttänyt pikkureppua vasta parin kuukaudrn ajan, mutta tuntui että se on talvella mukavampi ja keväällä taas sit puolestaan käsilaukku ois mukamas jotenkin kevyempi ? mä oon muuten lukenut myös toooosi paljon englannin kielisiä e-kirjoja viimeisen parin kuukauden ajan, yllätyin itsekin että kuinka hyvin pysyy juonessa mukana vaikka ei olekaan omalla äidinkielellä kirjoitettu ☺️ ja oon kyllä tykännyt nyt todella paljon lukeakin englanniks, kehittää nimenomaan sitä kielipäätä hyvin ? vaikkakin töissä jos joutuu puskista puhumaan englantia niin tuntuu et menee samantien lukkoon, vaikka kuinka ois kielipäätä treenannut ? mutta hei ihanaa viikonloppua ja kevään odotusta sinne ??

    Vastaa
  3. Piitu 07.04.2018

    Tiiäkkö Sara oon vakavasti sitä mieltä, että sun täytyy julkaista video, missä laulat kitaran säestyksellä youngheartedin Hetkeksi. Se jotenkin sopii sulle kun nenä päähän ainakin mun mielikuvissa 😀
    Sitten teet tästä vielä jonkun bloggaajien haasteen minkä heität eteenpäin muille.
    ”Ai on hyvä idea? No kiva juttu! Jään innolla odottamaan lauluvideota.”

    Vastaa
  4. Jade 07.04.2018

    En vaan millään jaksais oottaa kevätkelejä… Tekis oikeesti jo niin mieli laittaa kevättakki päälle, tennarit jalkaan ja nauttia keväästä. Kunpa nuo lumet sulais kohta ja ja tulis ihanat kevätilmat!
    Mun pitäis varmaankin tänä vuonna hankkia aurinkolasit vahvuuksilla, koska rakastan aurinkolaseja mutta jos käyttäisin niitä ilman vahvuuksia, kuljeskelisin tuolla ulkona puolisokeena, eikä siitä nyt seurais mitään hyvää 😀
    Ihanaa lauantaita <3

    Vastaa
  5. Pärde 20.09.2018

    Mistä tuo matto on? Mukava blogi! Sisustusmaku aika saman tyyppinne kuin itsellä.. Toimiiko muuten sohva hyvin ilman kösinojia?

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.09.2018

      matto on ruugs.fi 🙂 Ja sohva toimii mielestäni tosi kivasti näin 🙂

      Vastaa