aah sushi!

koti & sisustus, lapset, me

Moikka! <3 Välillä on vaan parasta hakea noutoruokaa kotiin ja nauttia siitä kun ei tarvitse itse kokkailla. Vaikka rakastan ruuan laittoa, niin itse kaupassa käynti ja kauppalistan kirjoittaminen ei sen sijaan ole suosikkipuuhaani. Silloin on kivaa kokkailla, kun tarvittavat tuotteet löytyy kotoa ja saa keskittyä oleelliseen. 🙂 Nooh, viime viikolla ei sitä tarvinnut miettiä, kun kurvatiin hakemaan sushia. Tytöt tykkää myös syödä sushia ja he molemmat vetelee jo ihan kiitettävän määrän paloja. Suosikkeja meidän perheessä on aika perus maut: lohi, tuorejuusto ja avokado.

En ole vielä onnistunut syömään sushiöveriä niin, että kyseinen herkku ei maistuisi. Olen myös suht tarkka siitä millaista sushia syön, koska mikään ei ole karmeampaa kuin huono ja ei tuoreelta maistuva sushi. Ollaan pari kertaa kokeiltu tehdä myös itse sushia ja silloin käytiin hakemassa parhaat raaka-aineet kokkailuun. Kuitenkaan rullista ei tullut mitään mielettömiä, koska levä jäi jotenkin oudon sitkeäksi ja mielestäni se jäi suuhun ikävästi pyröimään. Pitäisi perhetyä tähän hommaan joku kerta, koska uskon että kun sen kerran opettelee kunnolla niin jatkossa voisi kokkailla itse sushiherkut, tai järjestää kavereille joku ihana dinneri.

Onko sushi teidän makuun? Tuntuu että tästä joku tykkää tai sitten ei. Harvoin kuulee, että sushi on ihan hyvää, tai ihan ok. Sitä joko rakastaa tai sitä ei syödä.. 😀 Vai olenko väärässä? 🙂

Tässä meidän noutoruoka suosikit:

Sushi

Nepalilainen / tykkään eniten kotijuusto kastikkeista, raitaa ja naanleipää, NIIN HYVÄÄ!

Tietty lisänä: Kotipizza & Hese

Kivaa päivää! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 kommenttia

  1. Kaarnalaiva 17.04.2018

    Sushi on niin ihanaa!! Viime kesän ”taivas” oli kun söin Luckiefun’s Restaurantissa (Yrjönkadulla) sushibuffetista niin paljon susheja kuin napa veti.. Ja se veti paljon! 🙂 Muuten suosikkini on Hanko Sushi. Olen myös tehnyt sushia itse ja makirullat ovat tosiaan hieman sitkeitä. Olen jostain lukenut, että arkit kannattaa puolittaa, jolloin levää ei tule niin paljon rullaan ja sitkeyskään ei ole niin kovaa. Nigirit ovat suosikkejani, mutta niistä ei vaan oikein tule niin kauniita itsetehtyinä.. Voisin syödä sushia vaikka joka päivä.
    Sinun blogisi saa aina hyvälle tuulelle! Kirjoitat niin aidosti kaikista asioista. Mukavaa viikon jatkoa!

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.04.2018

      Ihana kuulla, kiitos tuhannesti <3
      ja hei hyvä tuo maki vinkki 😉
      Aurinkoista kevättä sinne <3

      Vastaa
  2. Jade 17.04.2018

    Ite en ole oikeestaan päässyt vielä koskaan maistamaan sushia, joten en oikein osaa sanoa siitä mitään 😀 Ootan sen maistamista innolla, mutta myös kauhulla koska mustakin tuntuu että se on sellanen juttu josta joko tykätään tai ei.
    Ihanaa tiistaita! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.04.2018

      hehe, jep.. siinä voi mennä aikansa että tykästyy 😀

      Vastaa
  3. Laura 17.04.2018

    Kerran maistanut ja se riitti 😀 ei vain uppoa minuun, merilevä oudon makuista ja en pidä raasta kalasta.

    Vastaa
  4. Emilia 18.04.2018

    Moikka!
    Mitkä sushi-ravintolat on sun/teidän lemppareita?
    Itse maistelin sushia ensimmäistä kertaa kolmisen vuotta sitten. Ensimmäisellä kerralla ei ollut mun mieleen, mutta olin päättänyt opetella syömään sitä, joten en luovuttanut. Kävin kokeilemassa esim. buffetissa uusia makuja silloin tällöin ja kappas, nykyään sushi kuuluu ihan lemppareihin! Tosin valikoivuutta on, koska omaan makuun ei tunnu sopivan kuin erilaisilla twisteillä tehdyt lohi-sushit 😀
    Aurinkoista ja keväistä viikkoa!
    /Emilia

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.04.2018

      Joo sushissa voi kyllä mennä aikansa että tykästyy.. Hmmm lemppari raflaa ei ole, käydään aika monissa perus paikoissa 🙂
      Ihanaa ja aurinkoista kevättä myös sinne <3<3

      Vastaa
  5. kaisu 18.04.2018

    Kerran viikossa on pakko saada sushia, ja teen myös välillä itse. Ihana miten teidän minit tykkää tosi monista erilaisista ruoista 🙂 Hauskaa keskiviikkoa sinne <3

    Vastaa
  6. Noora 19.04.2018

    Sushki kuuluu lemppareihin!! Tykkään eniten makirullista, pelkkää riisiä en halua 🙂
    Mies ei syö ja meidän neidit on vasta 3 ja 4kk, isommalle olen antanut maistaa mutta ei jippikaijee huutoja ansainnut 🙂
    Enpä siis viitsi tehdä ite… Mikkelissä asustamme ja täältä löytyy 1 hyvä paikka nykyään, kohtapuoliin avataan uusi. sitä innolla odoittaen.
    Aina Helsingissä käytyä on tullut mentyä siihen Hotelli Marskin viereen, laskeudutaan katutasolta rappuset alas, paikan nimeä en muista mutta paras valikoima!! Ja se tuoreus

    Vastaa