tuleva toukokuu

me, pohdintaa

Heippa! Onko teillä jo kesä mielessä? 🙂 Mulla on, mutta se siintää vielä suht kaukana. Sitä ennen on nimittäin toukokuu, mun suosikki kuukausi koko vuodesta ja tänä vuonna se on pakattu täyteen töitä. Bloggaajan ammatissa olen huomannut, että marras-joulu, sekä huhti-toukokuu ovat todella kiireisiä kuukausia. Olenkin pitänyt tiukkaa linjaa sen suhteen mitä töitä otan vastaan ja saankin aivan ihania yhteistyökumppaneita kesän kynnykselle. Lisäksi tietty Salkkari-työt ja muutama muu projekti. Juuri eilen tein päätöksen erään isomman projektin suhteen ja päätin että en ota sitä. Harmittaa ja samalla olo on huojentunut. Olen aina kova paasaamaan siitä, että pitää kuunnella omaa intuitiota mutta se ei ole aina helppoa. Vaikka tässäkin tapauksessa tiesin tekeväni oikein, niin järki puhui muuta ja yritti houkutella mua uuden duunin pariin. Uskon, että tilaisuuksia tulee ja vaikka kaikkiin ei tarttuisi niin uusia mahdollisuuksia tulee aina. Pitää osata hahmottaa omat voimavarat ja rahkeet. Tässä kohtaa ne eivät selvästi riittäneet. Nyt mulla on kesä aikalailla vapaa ja pystyn nauttimaan kaikista töistä täysillä.

Mietin juuri yksi päivä niitä töitä ja hommia joista tykkään eniten sekä niitä jotka ovat tärkeimpiä mulle. Ensimmäisenä mieleen tuli tämä blogi. Tästä en hevillä luopuisi.. Vaikka joskus elämäntilanne vaatisi harvempaa postailua tms, niin koen tämän itselleni tärkeäksi paikaksi. On ihanaa miettiä kepeitä asioita kuten kotia, sisustusta, reseptejä muotia ja kauneutta. Vaihtaa lukijoiden kanssa kuulumisia, ajatuksia ja kokea vertaistukea. Kommenttiboksissa on aina vallinnut ihana ilmapiiri ja tuntuu, että siellä on samanhenkiset tyypit ruudun toisella puolella. Kiitos, te olette tärkeämpiä kuin osaatte edes ajatella <3!

Siis tämän postauksen piti käsitellä kesää ja otsikko piti olla ”kesä 2018”, mutta en viitsi venyttää tätä höpötystä. Kirjoitan pian siis oman postauksen aiheesta k e s ä. Laittakaa toiveita, jos on jotain kesään liittyvää <3 Nyt lähdetään hakemaan tyttöjä äidiltäni. He olivat siellä yökylässä, kun meillä oli dinneri kaveripariskunnan luona. Mikon lapsuudenkaveri on menossa naimisiin ja he pitivät ihanan illan bestmaneille ja kaasoille, puolisoiden kera. Oli tosi kiva ilta ja mukavaa tutustua uusiin ihmisiin. 🙂 Kivaa päivää!! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Kati Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 kommenttia

  1. Aida 22.04.2018

    Siis tuo on kyllä niin tärkeetä, että tunnistaa omat rajat ja rahkeet. Olis ihana osallistua kaikkiin projekteihin jne., mutta se kostautuu kun huomaa olevansa liian monessa mukana eikä pääse siten täysillä keskittymään oikeen mihinkään. Ihanaa kevättä sinne <3

    Vastaa
  2. Sandra 22.04.2018

    Itse huomaan tuon saman omassa lastentarhanopettajan työssä huhti-toukokuussa on paljon kaikkea ? Siltä ei jotenkin voi välttyä. Siinä on oma ihanuutensa sekä myös loma kauden ja kesän odotus ? mukavaa kaikkea tuota, mistä kirjoitit ja kiitti piristävästä blogista.

    Vastaa
    • Sara Parikka 23.04.2018

      Kiva kuulla, että samoja kokemuksia siellä myös! 🙂 Voin kuvitella että keväällä lasten kanssa valmistaudutaan kevätjuhlaan, on ulkoilua ja uutta katseltavaa luonnossa jne.. varmasti lisäksi myös vasut ja kaikki työ mitä ei ekana tule maalikkona ajatelleeksi. Teet kyllä hienoa työtä <3 arvostan!
      Ihana kuulla, että tykkäät, kiitos niin paljon!

      Vastaa
  3. Kati 22.04.2018

    Toukokuu on ihanaa ”heräilyn aikaa” omassa työssänikin maatalouslomittajana 😉 luonto heräilee, ihanat tuoksut aikaisin aamulla. Jotenkin se jännitys kun kohta taas kirmaillaan kesälaitumilla.
    Kotonakin tulee tehtyä aina jotain uudistuksia.

    Vastaa
    • Sara Parikka 23.04.2018

      wau mikä työ 🙂 Kuulostaa super mielenkiintoiselta!! Ihanaa että kevät tuntuu siellä hyvältä <3 Kaikkea hyvää kevääseesi 🙂

      Vastaa
  4. Piitu 22.04.2018

    Blogista meinaa olla tulossa tylsä… tekstin muotoilu on ei enää niin aikuiseen sävyyn kirjoitettu vaan vähän tuommoiseen lapsekkaan tyylisesti kirjoitettu. Loppuuko kenties sisältö? (kun asioita vaan sivutaan ohimennen ja niistä oikeista asioista et kirjoita kun pidät linjan ”positiivisena”)
    Positiivinen/pirteä=Lapsekas/tylsä
    Kuinka kauan voit ottaa kuvia leivästä mitä syöt tai takista jota pidät, ilman että itse kyllästyt? Mutta toisaalta, taitolaji se on noistakin asioista kirjoituksen aikaan saaminen.

    Vastaa
    • Sara Parikka 23.04.2018

      Heippa! Onpa kurja kuulla.. Ymmärrän, että blogi tökkii.. mullekin joskus lukijana käynyt niin ja tauko on tehnyt terää. 🙂 Tuohon kirjoitustyyliin pitää kyllä kiinnittää huomiota, koska lapsekas teksti ei ole tavoitteeni 😀 kiitos huomiosta!
      Kiitos myös asiallisesta kritiikistä 🙂 Ihanaa kevättä ja toivottavasti löydät itsellesi mielekästä luettavaa toisista blogeista!
      ..ja vielä pakko mainita, että esim tässä postauksessa nimenomaan kirjoitin pintaa syvemmältä, kun avasin omaa jaksamista ja pohdin sitä miten työn pystyy pitämään mielekkäänä jne. kuvituksena oleva aamupala ei ollut keskiössä.. tai edes mainittu. 🙂

      Vastaa
  5. […] teille kesästä enemmän omassa postauksessa, kun mun viime yritys käsittelikin toukokuuta (tämä). Meillä on kaikinpuolin aika ihana kesä tulossa. Juhannus vietetään reissussa ja muuten […]

    Vastaa