viimeistä viedään

me, muoti, ootd, pohdintaa

Moikka! Tänään mulla on kevään vika kuvauspäivä Salkkareissa. Ensi viikolla teen vielä muutaman päivän muita töitä ja sitten meidän poppoo jää lomalle. Mikko lähtee sunnuntaina viikon (!!) työmatkalle ja sitten kun hän palaa lähdemme perheenä melkeinpä samantien reissuun. Nuo huutomerkit lisäsin äskeiseen lauseeseen, koska emme ole olleet koskaan viikkoa erossa. 😀 Siis hassua sinänsä koska ollaan oltu melkein 9vuotta yhdessä. Lapset eivät myöskään ole tottunut näin pitkään eroon, mutta hyvin me pärjätään! <3 Mikko lähtee kuvamaan Fort Boyard telkkariohjelmaa Ranskaan ja hänellä tulee olemaan varmasti hurjan hieno viikko edessä. 🙂

Olin tänään aamusta aikaisin liikkeellä ja kävin hoitamassa liudan asioita sekä lounaalla. Illalla meinataan startata lomamoodi yhdessä, grillata ja tehdä vohveleita. Ostin tänään nimittäin pitkään haaveissa olleen vohveliraudan. Aloin jo googlettelemaan erilaisia suolasia sekä makeita täytteitä. Veikkaan, että vohvelit ovat meidän perheelle tänä kesänä se juttu! 🙂

Nyt odottelen viimeisen kohtauksen kuvaamista ja sitä ennen siivoan mun pukuhuoneen, kerään roskat ja tsekkaan että kaikki on hoidettu ennen lomalle lähtöä. Olen jo miettinyt kunnon rituaalit sitä varten, kun työt loppuu.. Haluan nimittäin kuoria hiuspohjan, kasvot ja muutenkin olla kesän ajan mahd luonnollinen. Voisin kasata näistä teille oman postauksen.

Postauksen kuvissa näkyy valkoinen kesämekko, joka on tämän hetken suosikkini. Tykkään mekon perusmallista ja siitä kuinka sen voi yhdistelemällä saada sopivaksi moneen tilanteeseen. Oon huomannut myös kuinka tykkään nykyään pyöreästä kauluksesta ja siitä, että dekoltee on peitossa. Ennen rakastin v-aukkoisia paitoja ja nyt suosin jatkuvasti pyöreää kaulusta. Muuten auringolta suojautuessa kannattaa aina rasvata myös dekoltee. Mulla ainakin alkaa herkästi iho punoittamaan jos suojakertoimet puuttuu. Tähän kuvissa näkyvään asuun olin napannut mukaan vielä farkkutakin, mutta tuona kyseisenä päivänä oli niin lämmin että takki jäi autoon. Nyt onkin sitten jo toinen homma. 😀 Hehe, Ihanaa päivää ja aurinkoa! <3Sara

kengät / Adidas*

mekko / H&M

laukku / Marimekko

arskat / rayban

*saatu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Noora 07.06.2018

    Meillä kevät on ollut aika uutta aikaa, esikoinen on nyt 3 ½v ja kuopus 6kk. Isäntä on ollut viikot jo monta kuukautta reissuhommissa ja viikonloppuisin vain kotona.
    Eka viikko meni hyvin, mutta tokalla viikolla isompi muksu alkoi päivittäin valittamaan kuinka on isiä ikävä. Itselle kanssa tuo viikko oli pahin. Nyt siihen onkin jo tottunut… tavallaan…
    Mutta ihanaa kun ens viikko puolestaan meillä kaikilla on lomaa ja lähdetään muumimaahan!!
    Hyvin se teidänkin yksi viikko menee. Sen voi itsekin ottaa loman kannalta ja keskittyä tekemään kaikkee ihanaa ja spesiaalia lasten kanssa. Laatuaikaa heidän kanssaan!!

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.06.2018

      Kiitos viestistä.. joo voin kuvitella että toinen viikko tuntuu jo eritavalla. <3 ihanaa että teillä on kaikilla loma edessä, parhautta 🙂 Ja hei toi on niin totta, kiitti <3 Ihanaa kesää koko teidän perheelle!!

      Vastaa
  2. Johanna 09.06.2018

    Ihanaa ja rentouttavaa lomaa ❤️

    Vastaa