sohvaryhmä

design, koti & sisustus, me

*Mainos / Veke.fi

Heippa! Lupasin teille kuvia meidän uudesta sohvaryhmästä. Meillähän on 6 hengen ruokapöytä terassilla ja viime kesä meni ihan kivasti ilman sohvaa/löhöpaikkaa. Kuitenkin vuoden aikana ollaan enemmän ja enemmän kaivattu ulos myös jotain ihanaa lounge tyyppistä aluetta. Ensin ajateltiin, että sijoitettaisiin tämä kalustesetti yläkerran terdelle, mutta saatiinkin ruokailuryhmä sekä sohvasetti kivasti mahtumaan alakertaan. Pihalla kuitenkin eniten vietetään aikaa, joten nämä saivat jäädä nyt tähän. Mikko myös innostui yläkerran terden suhteen ja hän meinaa rakentaa lavoista sinne omat sohva alueet. Niistä lisää siis myöhemmin. 😉 Kalusteiden valkoinen väri mietitytti alkuun, mutta en vain päässyt yli siitä miten kauniit kalusteet ovat ja nimenomaan tuolla valkoisella kuosilla. Onnekseni kangas on osoittautunut erittäin kestäväksi ja siitä on hyvin pystynyt pyyhkimään liat joilta lasten kanssa ei voi välttyä.

Monet päivät ollaan jo ehditty köllöttelemään terassilla ja olisin luullut, että ruokapöydän käyttö jäisi minimiin, mutta ei oikeastaan. Aina kun syödään, katetaan pöytä ja sitten taas lukeminen & hengaaminen tapahtuu sohvilla. Eilen juuri istuttiin Ainon kanssa iltamyöhään sohvilla, juotiin teetä ja napsittiin sipsejä. Ihana lämpimiä kesäiltoja meillä on ollut jo näin alkukesällä.

Tykkäättekö te viettää aikaa ulkona? Mielestäni melkeinpä parhaita on lämpimät kesäillat ja yöt joita toivon vielä tälle kesälle. Olisi ihanaa nauttia iltaa pihalla, grillailla ja köllötellä vilttien alla. Aaah kesä!
Mulla on teille -10% alekoodi: saraparikka ja se on voimassa 17.6. – 27.6 Veke.fi. Tuon kymmenen prossan alen voi yhdistää muihin Veken tarjouksiin ja siellähän on mielettömiä aleja, joten kandee tsekkailla. 🙂

Me saadaan Mikko tänään kotiin. <3<3<3<3<3 Kyllä on ollut ikävä! Ihanaa sunnuntaita! <3Sara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. Outi 17.06.2018

    Ihana terassi teillä ❤️
    Ja kiitos, kun jo aiemmin vinkkasit veke.fi-sivustosta. Tilasin sieltä meille aivan ihanan pöytäryhmän ja pari terassituolia, joita oon jo useamman vuoden etsinyt meidän terassille ?
    Aurinkoista kesää ☀️

    Vastaa
    • Sara Parikka 17.06.2018

      Kiitos <3
      Oi miten kiva kuulla! Mäkin oon tilaillut vekeltä yllättävän paljon tuotteita kotiin ja tykkään kyllä heistä kovasti 🙂
      Aurinkoa sinne myös <3 🙂

      Vastaa
  2. Anna-Kaisa 17.06.2018

    Aivan ihananihana näköinen terassi, niin kotoisa!
    Mekin ollaan juuri tehty uusi terassi, tai uusittiin ihan koko piha. Mistä tuo kangas?katos on? Onko se ollut toimiva? Pitääkö vettä vai suojaako vaan paahtavalta auringolta? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.06.2018

      Kiiiitos <3 kangas on hong kongista, mutta sitä ei enää myydä :/ ilmeisesti clas ohlsonilta saattaa löytyä vastaavia. Vettä tuo ei pidä koska on niin pieni, mutta antaa vähän suojaa.. Ja tietty auringolta suojaa 🙂

      Vastaa
  3. Aleyna 18.06.2018

    näyttää hyvältä

    Vastaa
  4. Janna 27.07.2018

    Ihana postaus! Tää sohvasetti näyttää tosi hyvältä, mutta valitettavasti veke.fi’llä ei löydy mitään muuta väriä. Haluaisin jotain mustaa 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.07.2018

      Kiitos 🙂 Juu mäkin mietin, että onko valkoinen huono ja mitenhän arka käytössä.. Mutta paljon paremmin on mennyt kun ajattelin 🙂

      Vastaa