lempparikuteet & pyyntö

me, muoti, ootd

Hei tuli tuosta edellisestä postauksesta mieleen, että olisi ihana kuulla teidän suosikkeja ja ajatuksia. Jos jaksat niin kopioi alla oleva ja kirjoittele kommenttikenttään. Musta on aina ihan parasta lukea teidän juttuja ja olen saanut niin monia vinkkejä jne teiltä. Tuntuu, että te lukijat olette tosi samanhenkistä porukkaa. 🙂

Podcastit /

Juoma /

Ruoka /

Tuoksu /

Hedelmä /

Musiikki /

Kuosit /

Kirja /

Jälkkäri /

Urheilu /

Sisustus /

Kuvissa näkyy yksi mun lemppariasuista. Tykkäsin pienenä tosi paljon olkaimettomista paidoista, mutta kadotin ne moneksi vuodeksi. Olen jo vuosia ajatellut, että en ikinä tule tykkämään enää moisista. Kunnes löysin täydelliset rintsikat, joiden ansiosta tällaiset paidat ovat tuntuneet taas kivoilta päällä. En jotenkin osannut edes yhdistää asiaa alusvaatteisiin. 😀 Toki tässä tapauksessa alkkarit ovat erittäin oleelliset, koska näyttäähän tällaiset paidat kivemmilta ilman niitä olkaimia. Eikö? 😀

Farkku-suosikkina on ollut monta vuotta boyfriend-malliset löysät mallit, mutta niiden rinnalla tykkään kyllä tyköistuvista ja suht tiukoista farkuista. Yksi tärkein pointti tällaisissa farkuissa on korkeavyötärö. En osaa olla missään muussa mallissa. Kuten näissäkin housuissa napin paikka koskettaa melkeinpä napaa ja näin ollen farkut asettuu suht korkealle. On parasta kun voi kyykkäillä jne, eikä tarvitse miettiä vilkkuuko peppu. 😀 Lasten kanssa kun saa heilua milloin missäkin!

Aurinkoa! <3Sara

farkut / ginatricot*

paita / NA-KD*

*saatu

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

55 kommenttia

  1. Anniina 24.06.2018

    Situsus

    Vastaa
  2. Katrianna 24.06.2018

    Itsekin olen nyt tänä kevään/kesän aikana innostunut olkaimettomista paidoista. Ja korkeavyötäröiset farkut ovat kyllä mulla ehdottomat, sen verran menoa ja vilskettä mulla riittää niin ei tarvi stressata putoaako housut.. hah mut hyvä niin.
    Ja nyt nää:
    Podcastit / en oo vielä saanut aikaiseksi kuunneltua näitä… Ehkä jonain päivänä
    Juoma / cokis ja vesi
    Ruoka / perunamuussi ja kreikkalainen salaatti
    Tuoksu / koivun tuoksu sateen jälkeen, niin ihanaa
    Hedelmä / mango
    Musiikki / hyvin sekalainen musiikkimaku mulla.. kansanlauluista iskelmään ja poppiin, sekä suomalaista että ulkomaista
    Kuosit / kukat <3
    Kirja / Viisikko-sarja
    Jälkkäri / jätski
    Urheilu / hyötyliikunta paras liikunta, kävelyä ja vesien lämmetessä uintia
    Sisustus / vanhanaikainen talonpoikaissisustus ja värien käyttö miellyttää mun silmää, mutta myös valkoinen moderni sisustus kivoilla tauluilla on hienoa

    Vastaa
  3. Aida 24.06.2018

    Podcastit / En oo ihan hirveesti kuunnellut, mutta Metti & Hanna
    Juoma / Novellen aprikoosi&jasmine -maku
    Ruoka / En osaa päättää, joko riisi ja miedosti tulinen munakoisokastike tai riisi ja äidin tekemä kanakastike (tää on sellainen vähän tulisempi versio,, mitä saa yleensä jossain wokki ravintoloissa) + kummassakin kylkeen tzatzikia. 😀
    Tuoksu / kostean metsän tuoksu ja tämmösissä saippuoissa niin Doven se perus tuoksu
    Hedelmä / vesimeloni!!
    Musiikki / vaihtelee paljon, nyt oon luukuttanut Juha Tapion uusinta albumia
    Kuosit / Kukkakuosit ja raita, useimmiten mun päältä löytyy silti yksväristä. Tosin nyt näin ihanan pilkkupaidan!
    Kirja / Luen liian vähän..
    Jälkkäri / Saako tähän sanoo irtokarkit ?! Hah, tämmösenä sokerihiirenä vaikee valita mutta luulen että perus pannari ja kermavaahto&hillo.
    Urheilu / juoksu, pyöräily ja pesis, tosin viimestä ei enään tule hirveesti pelattua mutta aina jos saa porukkaa kasaan ja on mahollisuus niin oon mukana !
    Sisustus/ hmmm… Varmaan sellainen uus vanha sekoitettuna vähän skandinaaviseen tyyliin, sanoisin että sisustusliike granitissa myydän paljon semmosta sisustustavaraa mistä tykkään. Väreinä valkoinen, greige, beige ja tehosteena roosa tai graniitin vihreä.

    Vastaa
  4. Suvi 24.06.2018

    Podcastit / En oo kuunnellut. 😀
    Juoma / Kahvi tai limevesi.
    Ruoka / Pizza 😀
    Tuoksu / Mieheni <3
    Hedelmä / Banaani.
    Musiikki / Aika lailla laidasta laitaan, Haloo Helsinki yks lemppari.
    Kuosit / Army, eläinkuosit ja sit sellaset "koristeelliset" 😀
    Kirja / –
    Jälkkäri /Kaikki 😀 Suklaiset eritoten.
    Urheilu / Juoksu.
    Sisustus / Väreinä harmaa, valkonen, musta. Modernia, mutta mukavaa. 😀

    Vastaa
  5. Mari 24.06.2018

    Podcastit / Oon niitä huono kuuntelemaan, joten tähän en osaa vastata.
    Juoma / Oon kivennäisvesien suurkuluttaja. Kuplavesi on parasta janojuomaa. 🙂
    Ruoka / Fiiliksestä kiinni. Miehen tekemät lehtipihvit salaatilla ja hyvillä perunoilla on kyllä yks lemppareista. Pitsa toimii myös aina.
    Tuoksu / The Bodyshopin Pink grapefruit -suihkusaippua.
    Kuosi / Simppeli yksivärinen.
    Hedelmä / Kiiwi
    Musiikki / Yleisesti EDM.
    Kirja / Yösyöttö ja sen sarjan jatko-osat
    Jälkkäri / Lämmin suklaakakku, jossa päällä suklaakastiketta ja mansikoita. Treffipubista saa maailman parasta suklaakakkua jälkkäriksi. 😛
    Urheilu / Ratsastus
    Sisustus / Valkoinen pääasiassa. Modernihko, muttei missään tapauksessa kliininen tai kylmä. Ihania sohvatyynyjä ja hopeisia kynttilänjalkoja ja myös kasveja sisustukseen.

    Vastaa
  6. Marika 24.06.2018

    Podcastit / Afterwork, jossa etenkin Jenni on ihan lemppari.
    Juoma / vesi.
    Ruoka / pastat ja lasagnet- nyt on selkeästi joku italiakausi menossa. 😀
    Tuoksu / Sateen jälkeinen metsä.
    Hedelmä / Tuore ananas.
    Musiikki / Rauhallinen, iisi ja letkeä uppoaa.
    Kuosit / Raita, jota ostan tosi paljon vaatteissa ihan huomaamatta!
    Kirja / Tähän tulee nyt vaan mieleen se, kuinka haluaisin lukea Maria Veitolan uuden kirjan.
    Jälkkäri / Kaikki, oon niin perso. 😀 mutta jos yks pitäis valita, niin kesän ykkönen on aina britakakku tuoreilla marjoilla.
    Urheilu / Jooga.
    Sisustus / Valoisuus ja yksinkertaisuus.

    Vastaa
  7. Suvi 24.06.2018

    On kyllä ihana paita ja muutenkin kuvista tulee tosi hyvä fiilis. 🙂 Tykkään tosi paljon teidän takapihan ”sisustuksesta”, toivottavasti meilläkin on joskus oma piha, josta saa kesäksi lisä-olohuoneen.
    Podcastit / Afterwork, en ole vielä hirveästi muita ehtinyt kuunnella, kun olen niin koukuttunut äänikirjoihin.
    Juoma / Tropicanan appelsiinimehu hedelmälihalla
    Ruoka / Tomaatti-mozzarellapitsa!
    Tuoksu / Vauvan pää 😀
    Hedelmä / Ananas
    Musiikki / Melkein kaikki kelpaa, kunhan ei liian usein toistu samat kappaleet.
    Kuosit / Kukkakuosi! ehdottomasti
    Kirja / Jo Nesbon Harry Hole-sarja
    Jälkkäri / Jäätelö
    Urheilu / Kaikki hauska liikunta, kun ei huomaa urheilevansa 😀
    Sisustus / Melko yksinkertainen, mutta kuitenkin kodikas

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.06.2018

      Kiitos <3<3
      hei tuo "vauvan pää", apua kuinka söpö <3 se tuoksu on huumaava 🙂
      Ihanaa kesää!! <3

      Vastaa
  8. Laura 24.06.2018

    Podcastit / Ei ole tullut testattua
    Juoma / Sitruuna-lime kivennäisvesi
    Ruoka / Tortillat
    Tuoksu / Ruusu
    Hedelmä / Omena
    Musiikki / Sekalainen
    Kuosit / Kukka
    Kirja / Vähän tulee luettua
    Jälkkäri / Jäätelö
    Urheilu / Tankotanssi
    Sisustus / mustaa ja valkoista näkyy meidän kodissa

    Vastaa
  9. Solja 24.06.2018

    Podcastit / en juurikaan kuuntele, mutta ysistä viiteen ja metti&hanna ovat olleet mieluisimpia 🙂
    Juoma / zero cola & vesi
    Ruoka / Virallinen vastaus: kana ceasar salaatti (epävirallinen vastaus hampurilaiset ja pizza, haha :D)
    Tuoksu / syreenikukka ja vastaleikattu nurmikko
    Hedelmä / Banaani
    Musiikki / Pop
    Kuosit / Klassiset värit
    Kirja / Harry Potterit(!!) & Dan Brownin tuotanto. Viimeisin lukukokemus, avioliittosimulaattori. Ihan sairaan hauska ☀️
    Jälkkäri / Creme Brulee
    Urheilu / Ryhmäliikunta, Body Pump!
    Sisustus / Moderni ja klassinen. Vaalea sisustus erilaisilla yksityiskohdilla.

    Vastaa
  10. Anna-Kaisa 24.06.2018

    Podcastit / en ole näitä vielä kuunnellut
    Juoma / kahvi ja vesi
    Ruoka / erilaiset pastat
    Tuoksu / kesäisen vesisateen jälkeinen tuoksu, vastaleivotun pullantuoksu ja vastasyntyneen vauvan tuoksu<3
    Hedelmä / mandariini ja vesimeloni
    Musiikki / suomalaiset ja erityisesti suomiräp
    Kuosit / kukkakuosi ja mu-va raidat
    Kirja / Leena Lehtolaisen Maria Kallio dekkarit
    Jälkkäri / joku suklainen, pannacotta ja vohvelit
    Urheilu / jooga, erityisesti ilmajooga
    Sisustus/ simppeli, vaalea ja valoisa, avara ja pelkistetty. Kukkia ja kynttilöitä.

    Vastaa
  11. Minni 25.06.2018

    Podcastit / pyjamabileet ja nonsense by Linda ja Alexa
    Juoma / Pepsi Max
    Ruoka / joku hyvä salaatti missä on lohta ja juustoa
    Tuoksu / vanilja
    Hedelmä / persimon on ihan lemppari, harmi ettei niitä saa kun talvella
    Musiikki / Jenni Vartiainen, Ellie Goulding
    Kuosit / raidat ja kukat
    Kirja / Hyvän elämän anatomia
    Jälkkäri / suklaajätski
    Urheilu / pyöräily tai uinti
    Sisustus / paljon valkoista, pehmeitä materiaaleja, vanhoja esineitä, syksyllä/talvella paljon kynttilöitä

    Vastaa
  12. Marianne 25.06.2018

    Podcastit / Nyt täytyy myöntää että näiden pariin en ole vielä kerinnyt
    Juoma /Kahvi <3
    Ruoka /Uunilohi
    Tuoksu /Laventeli
    Hedelmä /Banaani & mandariini
    Musiikki /Kesällä yleensä latinomusiikki
    Kuosit /Raidat & kukat
    Kirja /Luen todella harvoin
    Jälkkäri /Juustokakut
    Urheilu /Kuntosali
    Sisustus /Skandinaavinen ripauksella kuparin sävyä ja boheemi vivahteita

    Vastaa
  13. Suvi 25.06.2018

    No katsotaan mitä vastauksia näihin saan.
    Podcastit / En ole näiihn tutuudtunut
    Juoma / Kylmä Jaffa
    Ruoka / Ruokasalaatit
    Tuoksu / Tää voi olla vähän hassu, mutta sateen jälkeinen raikkaus
    Hedelmä / Banaani
    Musiikki / Tuttu ja turvallinen MG
    Kuosit / Erilaiset kuviosukat 😀
    Kirja / Nummelan ponitalli – odotan että kirja tulee postista mulle!
    Jälkkäri / Jäätelö
    Urheilu / Ratsastus
    Sisustus / Mulla ei ole mitään lempparia, mutta odotan innolla sitä, että pääsen heinäkuussa sisustamaan mun ensimmäistä omaa kotia ❤️

    Vastaa
  14. Aleyna 25.06.2018

    onko NA-KD paidan merkki? eka kerta kuulin sen

    Vastaa
  15. Maija 25.06.2018

    Moikka. Jossain vaiheessa sulla oli hiusten kasvatusprojekti ja silloin käytit jotain tuotetta, minkä koit hyväksi. Mikähän se mahtoi olla?
    Ihanaa kesää sinulle ja perheellesi! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.06.2018

      Moi 🙂 Ainakin oon käyttänyt Swiss Clinicin hiusseerumia mikä levitetään hiuspohjaan. Se on ihana 🙂
      Ihanaa kesää sinne myös <3<3

      Vastaa
  16. Peppina 25.06.2018

    Podcastit / Tykkään kuunnella podcasteja aina työmatalla!
    Juoma / Pepsi Max
    Ruoka / Halloumi salaatti
    Tuoksu / Ulkoilma sateen jälkeen
    Hedelmä / Banaani
    Musiikki / Tykkään rauhallisesta musiikista
    Kuosit / Pallot
    Kirja / En lue kirjoja 🙁
    Jälkkäri / Helsingin jäätelötehtaan minttusuklaa! <3 tai pavlova!
    Urheilu / Juoksu
    Sisustus / Harmaa/beige

    Vastaa
  17. Anna 25.06.2018

    Podcastit / En oo juuri ehtinyt näitä kuunnella
    Juoma /Hapokkaan kukkainen Riesling
    Ruoka / Avocadopasta
    Tuoksu /Metsän tuoksu sateen jälkeen
    Hedelmä / Passionhedelmä
    Musiikki / Tällä hetkellä kotimainen musiikki iskee kovaa mm. Happoradio, Jenni Vartiainen, Kaija Koon 90-luvun hitit
    Kuosit / Vaatteissa yksivärisyys, sisustuksessa saa olla graafisia muotoja
    Kirja / Pendergast-sarja kokonaisuudessaan
    Jälkkäri / Panna cotta
    Urheilu / Rullaluistelu
    Sisustus / Harmoninen musta-valko-harmaa ja pienet väripilkut

    Vastaa
  18. Tiia 25.06.2018

    Podcastit / En ole kuunnellut ikinä, joten minulle vieras asia
    Juoma / Itse tehty mehu. Erityisesti punaviinimarjasta tehty on hyvää
    Ruoka / Kinkkukiusaus
    Tuoksu / Kynttilöissä tykkään eniten omenan ja kanelin tuoksusta. Lisäksi hyvältä tuoksuu juuri pesusta tulleet vaatteet (ja oma peitto :D)
    Hedelmä / Kiivi
    Musiikki / Kaikki räp/hiphop käy, mutta Cheek on kova
    Kuosit / Kukkakuviot ja raidat
    Kirja / En oikein koskaan ole pitänyt lukemisesta, minkä takia kirjoja ei ole tullut luettua pitkiin aikoihin. Voisinkin sanoa lemppariksi viisikko kirjat, joita nuorena luin. 😀
    Jälkkäri / Panna cotta
    Urheilu / Tää on paha, sillä viime vuosien aikana on tullut löydettyä monta kivaa lajia. Kuntosali on lemppari, mutta lisäksi lenkkeily, pyöräily, suunnistus, tennis, hiihto ja retkiluistelu.
    Sisustus / Moderni, jossa hyödynnetään pastellin värejä, varsinkin vaaleanpunaista

    Vastaa
  19. Marianne 26.06.2018

    Tuoksu / Escadan Fiesta Carioca
    Hedelmä / Persimon
    Musiikki / Cheek
    Kuosit / Raita ja kukka (hillityssä määrissä)
    Kirja / Torey haydenin Tiikerin lapsi
    Jälkkäri / Suklaakakut?
    Urheilu / Uiminen ja puöräily
    Sisustus / Hillityt värit sekä kynttilät !

    Vastaa
  20. Marianne 26.06.2018

    Ruoka/ Vuohenjuusto salaatti
    Juoma/ Kahvi
    Tuoksu / Escadan Fiesta Carioca
    Hedelmä / Persimon
    Musiikki / Cheek
    Kuosit / Raita ja kukka (hillityssä määrissä)
    Kirja / Torey haydenin Tiikerin lapsi
    Jälkkäri / Suklaakakut?
    Urheilu / Uiminen ja puöräily
    Sisustus / Hillityt värit sekä kynttilät !

    Vastaa
  21. Emssu 26.06.2018

    Juoma / sitruunavissy
    Ruoka / isoäidin tekemä lihakastike ja perunamuussi
    Tuoksu / Diesel Loverdose
    Hedelmä / Mandariini
    Musiikki / Pop
    Kuosit / Raita
    Jälkkäri / Juustokakut
    Urheilu / Amerikkalainen jalkapallo
    Sisustus / Sekoitus hillittyä kontrasteilla

    Vastaa
  22. Sara 26.06.2018

    Podcastit / niita on vaikka kuinka! Jess Lively Show, Earn your Happy, The health podcast by Shawn Stevenson
    Juoma / jaatee, jaakahvi, vesi
    Ruoka / salaattiannos ja parsaa tarvii laittaa jokapaikkaan!
    Tuoksu / vasta leikattu nurtsi, meri
    Hedelmä / kirsikka
    Musiikki / Lukas Leon, Christina Aguilera,
    Kuosit / yksivariset
    Kirja / Follow your north star by Martha Beck, 4 Agreements Don Miguel Ruiz
    Jälkkäri / maustamaton jogurtti tai joku hedelma
    Urheilu / kavely
    Sisustus / pelkistetty moderni pohjoismaalainen tyyli

    Vastaa
  23. Kati 26.06.2018

    Juoma/ Raikas jäävesi, kahvi. Kuiva omenasiideri -kylmänä!
    Ruoka/ Itse tehdyt lihapullat ja bataatti-perunamuussi.
    Tuoksu/ Mäntysuovalla pestyt matot <3 ah!
    Hedelmä/ Banaani, persikka
    Musiikki/ Tanssimiseen Vigiland,Tujamo -tyyliset. Muuten ysäri toimii aina, suomi-iskelmää unohtamatta.
    Kuosit/ Oho..Ei taija olla sinällään suosikkia, mut sanotaan et musta-valkea lehmä kuosi herättää sympatiat 😉
    Kirja/ Nora Robertsin tuotanto
    Jälkkäri/ Erilaiset rahkat -mustikka,luumu. Marjakiisseli.
    Urheilu/ Kuntosali, uinti,lenkkeily
    Sisustus/ Maalaisromanttinen <3

    Vastaa
  24. Laura 26.06.2018

    Juoma / Sitruunavesi ja kylmä valkoviini
    Ruoka / Pasta Carbonara
    Tuoksu / Luonnon tuoksu sateen jälkeen. <3
    Hedelmä / Ananas!
    Musiikki / Pop
    Kuosit / Raita
    Kirja / Camilla Lackberg rikosromaanit
    Jälkkäri / JÄÄTELÖ!
    Urheilu / Uinti
    Sisustus / Skandinaavinen

    Vastaa
  25. Mirjami 26.06.2018

    Juoma/ vadelmakivennäisvesi, sitruuna/limevesi, alkoholiton skumppa
    Ruoka/ salaatit tuoreista aineksista, uudet perunat, grillattu lohi, makkara, mansikat
    Tuoksu / luonnon tuoksut, ruusut, sateen jälkeinen tuoksu
    Hedelmä / banaani, melonit
    Musiikki / kasmir – alla vaahterapuun ❤, olavi uusivirta, smg, kaikki kesäinen!
    Kuosit / viime aikoina oon valinnut yksivärisiä asioita vaatteissa ja sisustuksessa, koska ne on osoittautunut pitkäikäisiksi, mutta sanotaan kukat ja raidat
    Kirja / Viis veisaamisen elämänmullistava taika, kirjastossa odottaa Bikirajatapaus
    Jälkkäri / mansikat, pensasmustikat, soijakermavaahto, lätyt, maidoton jäätelö
    Urheilu / kävely, hölkkä, pyöräily
    Sisustus / selkeä ja skandinaavinen, mutta pienillä persoonallisilla yksityiskohdilla. Uutta ja jotain vanhaakin. Ajattomia designklassikoita ja muutama mummolan aarre. Haaveena nyt artekin valkoinen ritiläpenkki esim kukkapöydäksi ja valkoiset componibilit yöpöydiksi ?❤ ja kiitos kun vinkkasit percale-lakanoista aikanaan, ovat olleet huippuja ??

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.06.2018

      Oi tuo sun ”tuoksu” ”jälkkäri” ja ”sisustus” <3<3
      Ihanaa kesää 🙂

      Vastaa
  26. Mimmi 26.06.2018

    Podcastit / täytyy myöntää että ensimmäistäkään en ole vielä ikinä kuunnellut ?
    Juoma / vesi
    Ruoka / Näin kesällä ehdottomasti uudet perunat & grilliruuat (eritoten miniribs! ?)
    Tuoksu / Escada Rockin rio
    Hedelmä / VESIMELONI! ?
    Musiikki / Listahitit
    Kuosit / kukkakuosit. ajattelin pitkään että en ikinä laita kukkakuoseja päälle, kuvittelin että näytän siltä kun oisin kiskonut mummun vanhan pöytäliinan päälle. Mutta niinkun yleensä kaiken muunkin muodin kanssa, niin kukkakuosienkin kanssa on vaadittu vaan aikaa ja totuttelua ja nyt huomaan jatkuvasti valitsevan kukkakuosisia vaatteita kaupasta ☺️
    Kirja / Englanninkieliset romantiikat
    Jälkkäri / Letut, etenkin muurikkaletut
    Urheilu / Jääkiekko
    Sisustus / selkeä ja yksinkertainen, pienillä väripilkuilla ☺️ rakastan maalaisromantiikkaa, mutta en osaisi ainakaan täysin sille linjalle omassa kodissa lähteä.

    Vastaa
  27. Mimmi 26.06.2018

    Podcastit / täytyy myöntää että ensimmäistäkään en ole vielä ikinä kuunnellut ?
    Juoma / vesi
    Ruoka / Näin kesällä ehdottomasti uudet perunat & grilliruuat (eritoten miniribs! ?)
    Tuoksu / Escada Rockin rio
    Hedelmä / VESIMELONI! ?
    Musiikki / Listahitit
    Kuosit / kukkakuosit. ajattelin pitkään että en ikinä laita kukkakuoseja päälle, kuvittelin että näytän siltä kun oisin kiskonut mummun vanhan pöytäliinan päälle. Mutta niinkun yleensä kaiken muunkin muodin kanssa, niin kukkakuosienkin kanssa on vaadittu vaan aikaa ja totuttelua ja nyt huomaan jatkuvasti valitsevan kukkakuosisia vaatteita kaupasta ☺️
    Kirja / Englanninkieliset romantiikat
    Jälkkäri / Letut, etenkin muurikkaletut
    Urheilu / Jääkiekko (jos puhutaan seuraamisesta ??)
    Sisustus / selkeä ja yksinkertainen, pienillä väripilkuilla ☺️ rakastan maalaisromantiikkaa, mutta en osaisi ainakaan täysin sille linjalle omassa kodissa lähteä.

    Vastaa
  28. Niisku 27.06.2018

    Podcastit / en ole näihin vielä ehtinyt tutustua, kesän aikana ois tarkoitus 🙂
    Juoma / vesi, kylmä valkoviini ja sitruunavesi
    Ruoka / pastat, salaatit
    Tuoksu / Cleanin tuoksut, erityisesti Blossom
    Hedelmä / ananas, omenat
    Musiikki / kaikki käy, Suomi hitit, ulkomaiset
    Kuosit / neutraalit. Kukkakuosit ei oo mun juttu, mutta tykkään mm. Marimekon kuoseista (tosin ei Unikko). Graafiset ja raidat on kivoja 😉
    Kirja / Enni Mustosen kirjasarja / Syrjästäkatsojan tarinat
    Jälkkäri / jäätelö, letut
    Urheilu / lenkkeily, jooga (vuosien tauon jälkeen <3)
    Sisustus / skandinaavinen, neutraalia, tammea ja vaaleita sävyjä, lisänä jotain tehosteväriä (tällä hetkellä turkoosia)

    Vastaa
  29. noora 27.06.2018

    Podcastit / Suoraansanoen en edes tiedä mitä nää on 😀
    Juoma / Kylmä vesi ja kokis!
    Ruoka / Paljon tulee tehtyä normi arki ruokaa kotona. Mutta ihana on välillä herkutella ilmakuivatulla kinkulla, sushilla jne.
    Tuoksu / Mies! Miehen pesuaine, dödö ja partavesi, siis niin ihanaa!!
    Hedelmä / Mandariini. Tosin en tykkää yhtään siitä kun kuorimisen jälkeen saa pestä kädet.
    Musiikki / Aika monipuolinen maku, mutta enimmäkseen kuuntelen kotimaista.
    Kuosit / Aika vähän on mitää kuosia, verhoissa ja muutamassa paidassa on kukkakuosia. Raidat on kans kivoja.
    Kirja / Luen tosi vähän, enemmän lasten kanssa niiden kirjoja 🙂
    Jälkkäri / Tälle herkkupepulle kelpaa kaikki 😛
    Urheilu / Koiran kanssa tulee lenkkeiltyä, muksut vähän haittaa harrastusta, jos näin voi sanoa. Neidit ovat 3,5v ja 6kk. Nyrkkeily oli ihanaa kun kävin puolivuotta, tekis niin mieli uudestaan!!
    Sisustus / Yksinkertainen. Ei mit’ään pelkkää valkoista kuitenkaan, koska tulee muuten mieleen sairaala. Ja sitä paitsi se likaantuu niin helposti. Lempivärini sininen ei kyllä näy muualla kuin verhoissa.

    Vastaa
  30. […] päältä. Ihan ekana on pakko kiittää teitä.. Olin ihan hämmästynyt kuinka paljon kommentteja edelliseen postaukseen oli tullut. ? Niitä oli ihana lueskella altaan reunalla. Kiitos!! Palaan näihin […]

    Vastaa