kesän 1 kampaus

kauneus, loma, me, muoti, ootd

Moi! Arkena mun täytyy pestä hiuksia suht säännöllisesti töiden takia. Hiuksiin laitetaan lakkaa, kuivashampoota ja ne käsitellään suoristusraudalla aina esim ennen näyttelijäntöitä. Tästä syystä tykkään antaa lomalla hiusten olla mahdollisimman paljon rauhassa ja en käsittele niitä millään. Pyrin myös siihen, että pidennän pesuväliä ja annan hiusten rasvoittua. Tämä on tietty hankalaa, koska haluan olla siistin näköinen, vaikka ollaankin lomalla. Onneksi mulla on kikkoja joiden avulla pystyn pitämään hiusten ilmeen kivana ja piilottamaan pidemmän pesuvälin. Nimittäin raskanletit!! Olen käyttänyt raskiksia edellisinä viikkoina todella paljon.

Tällä hetkellä suosikkina ovat keskijakaus ja kaksi rinnakkain menevää ranskanlettiä sekä yksi keskellä päätä menevä ranskis (kuten kuvassa). Lisäksi tykkään letittää päätämyöten ja pyörittää pituusosat nutturoiksi. En muuten osaa letittää millään muulla tavalla kuin tällä kuvissa näkyvällä. Olen joskus lukioikäisenä opetellut tämän ja sen jälkeen pysytellyt tässä mallissa. On ihan parasta saada välillä ammattilaisten tekemiä lettikampauksia ja erityisesti kalanruoto on suosikkini. Osaan tehdä sen kyllä hiusten pitkiin osuuksiin, mutta päätämyöten näpräilyyn sormeni eivät taivu. 😀

Mulla on kuivashampoo pannassa ja annan hiuspohjan nauttia kesän ajan. Toivotaan, että tästä on jotain hyötyä ja ehkä näen vaikka pidemmät kutrit itselläni jossain vaiheessa. 😀 Tsekatkaa hei nuo vikat kuvat.. Miten ponnarit onkaan aina kadoksissa..? En tajua. Tuntuu, että kun etsin itselleni ponnaria löydän vain tyttöjen värikkäitä pieniä ja toistepäin.
Aurinkoista viikonloppua! <3Sara

Hei tässä vielä linkki videoon missä näytetään kuinka tukehtuvaa lasta tulee auttaa. Täältä löydät myös artikkelin aiheesta. Hyvä jokaisen tietää. 🙂 Hieno kamppis Yleltä! <3

mekko / Pull & Bear

kello / Daniel Wellington*

*saatu

Vastaa käyttäjälle Kaisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Emmis 07.07.2018

    Mä en ite osaa itelleni tehä ranskanlettiä, joteki ei sormet taidu ja kädet väsyy. Mutta ei se mitään kun opetin mun mieheni tekemään, joten nyt hän joutuu sen aina mulle väsäämään ja yllättävän hyvin hän sen osaa tehdä! 😀 ihana blogi sulla jatka samaan malliin ja ihanaa kesää teille! 🙂 <3

    Vastaa
  2. Neea 10.07.2018

    Ooi oon aina kade, kun joku osaa tehdä itselleen letin! Itse osaan tehdä muille, mutta aivot menee ihan solmuun kun yrittää omaan päähän väsätä. Tosi kaunis lopputulos ja tää on kyllä ihan mahtava kikka piilottamaan ”likaiset” hiukset! 🙂
    Onko tuo sinun letti muuten Hollantilainen letti, ns. ranskalainen letti ”väärinpäin”? 🙂
    Ihanaa ja aurinkoista kesänjatkoa teidän koko perheelle ja kiitos ihanasta blogista! <3

    Vastaa
  3. Kaisa 25.07.2018

    Maizena -maissijauho toimii muuten loistavasti kuivashampoona, ilman mitään ylimääräisiä kemikaaleja.

    Vastaa