viikonloppu perheen kanssa

koti & sisustus, lapset, loma, me, ootd

Heiiii <3 Ihan ekana maailman isoin kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoijille..<3 Merkitsee suunnattoman paljon.
Perjantaina saatiin koko mun puolen perhe kylään ja onneksi lopulta sade väistyi ja lämmin ilma suosi, koska meitä oli niin paljon että sisällä olisi tehnyt tiukkaa. Tosin yksi joulu vietettiin lähestulkoon samalla porukalla meillä ja kyllähän sopu sijaa antaa. 🙂 Silti huomaan miten paljon nautin siitä, kun kesällä ovea voi pitää auki ja sisä+ulkotilan ero hälvenee. Tämä on tainnut olla esillä myös tämän vuoden asuntomessuilla (jonne en nyt sitten eilen lähtenyt, mutta vielä onneksi ehtii) jossa ulkotiloja on sisustettu sekä yhdistetty erilaisin keinoin jatkumoksi sisätilojen kanssa. Päädyttiin kokkailemaan pitaleipiä ja jälkkäriksi vohveleita (postauksen alla reseptit) joiden paistossa kesti tuplareseptillä ikuisuus :D. Lapset oli tietty aivan onneissaan, kun sai leikkiä iltaan saakka ja menoa riitti.

Lauantai vietettiin kotosalla ja illalla mentiin Helsinkiin syömään, samalla porukalla kuin perjantaina. Sunnuntaina saatiin puolestaan Mikon puolen perhe kylään ja serkukset nautti toistensa seurasta. Oon niin iloinen miten heillä sujuu leikit yhteen ja ilo on aina suuri kun nähdään. Iltapäivällä päästiin moikkaamaan ystäviemme vastasyntynyttä pientä ja tapaamaan tuoreita vanhempia. <3

Tässä kasa kuvia viikonlopulta pe-su. Monet halit, naurut, vitsit ja keskustelut jäi kuvaamatta, mutta pieniä paloja sieltä täältä npasin. 🙂 Ja heeei Mikko juuri huikkasi, että koko viikoksi on luvattu hellettä.. AI ETTÄ!!!! <3Sara

Tässä vielä reseptejä viikonlopulta:

rapeat vohvelit

pätkismuffinssit

pitaleivät

kasvispiirakka

Hedelmävartaat: ananas, mansikka, mustikka, vaahtokarkki, rypäle, banaani, vesimeloni

pallohame & punainen kukkamekko / NA-KD*

musta toppi / Zara

mustat tennarit / Björn Borg*

tossut / Toms

mustalaukku / Marimekko

*saatu

Vastaa käyttäjälle Laura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 kommenttia

  1. Jessica 23.07.2018

    Kauniita asuja, varsinkin tuo sininen pallohame kolahti ja kovaa ?
    Vohveleita pitää kyllä joku päivä paistella ja syödä tuoreiden marjojen kanssa, nam <3
    Aurinkoista alkavaa viikkoa koko perheelle <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.07.2018

      Kiiiitos 🙂 joo siis vitsit nuo vohvelit vaan TOIMII! 🙂 kiitos samoin, aurinkoa <3

      Vastaa
  2. kata 24.07.2018

    Varmasti niin ihanaa kun on iso lähipiiri ja lapsille paljon leikkikavereita!<3 ihania kuvia ja ruokavinkkejäkin sain taas talteen!<3 ihanaa viikkoa!

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.07.2018

      no näinpä 🙂 <3
      Ihana kuulla, kiitos 🙂 Kaikkea hyvää sinne!

      Vastaa
  3. Laura 24.07.2018

    Noi. Vohvelit näyttää ihan super herkullisilta ?.. Pitäs ostaa vohvelikone.. Onks toi smoothie tms sun tekemä? Onko ohjetta!?
    Itse oon innostunut jääkahvista, jos et oo kokeillu tässä yks hyvä ohje :
    1 1/2 rkl pikakahvia
    1rkl sokeria
    2dl juustoportin vapaan lehmän kevyt- /täysmaitoa
    Vaahdota tehosekoittimessa..
    Lisää 12 jääpalaa (meidän Wilman koneessa on jään murskaus ohjelma/nappi)..
    Sit halutessa voi valuttaa esim.kinuski kastiketta lasin reunoja pitkin ja kaataa kahvin lasiin. Jotku tykkää kermavaahdosta,mut mä yleensä skippaan sen..

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.07.2018

      en oo tehnyt itse tuota smoothieta 😉
      Ohhhhh, niin pakko testaa, kiiitos <3 NAMI!

      Vastaa