kesäillat

loma, me, ootd

”Tällaisena kesäyönä en halunnut mennä nukkumaan” – Scandinavian Music Group

Helou! Tässä kuvia eiliseltä.. Käytiin pizzalla&jädellä Mimosan sekä hänen kummien perheen kanssa. Meillä on ollut ihan hassut pari päivää, kun Matilda lähti siskoni perheen kanssa heidän mökille. Hän on ensimmäistä kertaa poissa kotoa kolme yötä ja voi apua miten innoissaan hän oli mökkeilystä. Siskoni perhe on kuin oman perheen jatketta ja tiedän että neiti nauttii olostaan niin paljon.

Tänään Mimosa pääsee viettämään äitini kanssa ”Mumma&Mimosa” päivää. <3 Me puolestaan ajateltiin suunnata elokuviin (Mamma Mia! Here We Go Again) ja nauttimaan kesäillasta Helsingissä. Viime illat ovat kuluneet omalla terassilla, jossa on iltaisin ollut niin miellyttävää istuskella ja makoilla. Kurkkasin tuossa juuri 10vrk sääennustetta ja vitsit meitä hellitään. 🙂

Eilen sovittelin vaatteita ennen lähtöä ja koin tuskissani piiiiitkästä aikaa pienoisen vaatekriisin. 😀 Olin niin nihkeän hikinen ja halusin löytää samalla jotain mukavaa sekä kivaa päälle. Tuntuu, että niitä hellevaatteita löytyy ihan kourallinen ja ne kuteet yleensä otetaan vain reissuille mukaan. En muista koska viimeksi Suomessa olisi voinut päivästä toiseen lähteä hellevaatteissa ulos ja viipyä samoissa vermeissä yötämyöten. Perus neuleet ja kesätakit ovat jääneet kyllä tältä kesältä käyttämättä. 🙂 Mutta täytyy sanoa, että tuntuupahan syksy varmasti kaksin verroin paremmalta näin lämpöisen kesän jälkeen. Syödään juuri terdellä aamupalaa ja muutaman kahvikupin jälkeen alan siivoamaan sekä pakkaan Mimosan tavarat. Meidän rytmi on vinksahtanut aika myöhäiseen, mutta siirrellään sitä sitten parin viikon päästä kun arki astuu kehiin. Aurinkoa! <3Sara

paita / Hollister

hame / na-kd*

arskat / rayban

kengät / stadium

kello / Daniel Wellington

*saatu

Vastaa käyttäjälle Martta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 kommenttia

  1. Anne 28.07.2018

    Moi Sara! Sulla on ihana blogi, ja pystyn välillä samaistumaan kirjoituksiisi. On ihanaa olla ensimmäisten joukossa, ellei jopa ensimmäisenä lukemassa ihania postauksiasi. Olet ihana! <3:llä Anne

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.07.2018

      Oi miten ihana kuulla 🙂 Kiitos todella paljon tästä viestistä <3 kaikkea hyvää sinne ja halaus!

      Vastaa
  2. Ninni 28.07.2018

    Näin teidät eilen rantsussa syömässä 🙂 Söin itse siellä ensimmäistä kertaa ikinä salaatin, se osoittautui myös erittäin maukkaaksi :p
    Hauskaa viikonloppua!

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.07.2018

      Aijaa! 🙂 Hauskaa <3
      okei, hei pitääpä maistaa saldea ens kerralla, jos maltan 😀
      Ihanaa sunnuntaita sinne <3

      Vastaa
  3. Martta 28.07.2018

    Kävin itse serkun kanssa viime viikolla katsomassa sen Mamma Mian, oli ihan huippu! Osa lauluista laulettiin mukana. Toivottavasti teillä on mukava ilta elokuvan parissa♥️

    Vastaa
  4. Pinja 28.07.2018

    Tuttu juttu tuo, että rytmi menee näin kesäaikaan sekaisin. Meillä on myös menty myöhempään nukkumaan ja nukuttu aamulla n.8…Sitä vaan jotenkin jää valvomaan, istuu terassilla lukemassa tms. vielä kun lapsi on nukkumassa 🙂 Pitää alkaa ensi viikon jälkeen skarpata, koska arkena mulla itsellä 5.30 herätys ja lapsella viimeistään varttia vaille 7, että ollaan 7.30 päiväkodilla. Meillä vaihtuu syksyn tullen myös hoitopaikka, pääsimme juuri rakennettuun yksityiseen päiväkotiin, ihan innolla itsekkin odottaa, että näkee tilat ym. ensi viikolla 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.07.2018

      siis tuo on niin tuttua ja vitsit.. en halua ajatella miten kohta täälläkin pitää ottaa uusi rytmi haltuun 😀
      Hei kuulostaapas kivalta!! 🙂 Uudet tilat ovat varmasti ihanat ja muutenkin hyviä puolia myös uusissa paikoissa.. meidän tytöt aikoinaan aloitti myös melkein ihan uudessa 🙂
      Kaikkea tsemppiä alkavaan arkeen <3

      Vastaa
  5. Sandra 28.07.2018

    Mitä mieltä leffasta? Itse kävin katsomassa sen viime viikolla. Me vietettiin tänään mieheni kanssa treffi-iltaa Kotkassa meripäivillä ? Kiitti kivasta blogista!

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.07.2018

      Tykkäsin tosi paljon <3
      Oi ihanaa, kuulostaa tosi kivalta 🙂 Voin kuvitella miten mukavat ne meripäivät ovat!

      Vastaa
  6. Nonnu 29.07.2018

    Oi että kuulostaa oikein hyvältä?.
    Toi sama vaate”kriisi” mulla on joka päivä? koska en ollut todellakaan varautunut tälläiseen helle kesään?! Mutta en valita!
    Leffa on ehdottomasti kans nähtävä!

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.07.2018

      jeppp, huhhhei 😀 😀
      Joo siis leffa oli super <3 kannattaa!!

      Vastaa