päivä mun kanssa

kuulumiset, me, päivä mun kanssa, pohdintaa

Moikka! Mun piti kuvailla päivän menoa tiistaina, mutta muistin tämän vasta siinä vaiheessa, kun päivää oli jo puolet mennyt. Eilen sen sijaan heräsin aivan totaalisen silmät ristissä ja puhelin ei karruttanut montaa kuvaa päivän aikana. Kirjoitan silti päivän kulun ja lisään nuo muutamat kuvat. 🙂 Valoa päivään! <3Sara

KESKIVIIKKO
06.10-07.15 / Heräsin ja lampsin heti kahvinkeittimelle. Mimosa on alkanut nähdä painajaisia ja hänellä on nyt monta levotonta yötä takana. Välillä koko poppoo herää, kun yöt on niin vauhdikkaita pikkuiselle ja ääni sen mukainen. 😀 <3 Siihen vielä lisättynä arjen aloitus ja se, että en millään malta mennä tarpeeksi ajoissa nukkumaan. Olin pakannut tavarat edellisenä iltana ja lähdin puoli seiskan aikaan ajelemaan töihin. Jouduin keskelle ruuhkaa ja olin jo ihan varma, että myöhästyn maski-ajasta. En koskaan oo myöhässä!!! Onneks liikenne alkoi vetämään 10min odottelun jälkeen ja ehdin paikalle. 🙂 Olisi ollut aika kurja aloitus kaudelle, jos heti ekana päivänä olisin ollut myöhässä..

07.15-12.30 / Pääsin pitkästä aikaa maskituoliin ja sain meikin lisäksi kiehkurat tukkaan. Tapasin kolleegat, käytiin reploja läpi ja siirryttiin kuvauspaikalle. Nappasin catering kärrystä jugurtin ja banaanin aamupalaksi ja mietin, että hitsit kun en ollut varautunut paremmin. Yleensä nämä kauden alut ovat mun tähtiaikaa, kun jaksan vielä valmistaa smoothiet ja tuorepuurot mukaan… Mutta ehkä tämä rytmi löytyy pikku hiljaa. Kuvattiin aamupäivä ulkona ja väisteltiin amppareita. 😀

12.30-14.00 / Töiden jälkeen ajeltiin samaa matkaa Mikon kanssa kotiin. Heti kotiin päästyäni hoidin puhelimen välityksellä Kioski FOODiin liittyvän työpalaverin ja tsekkasin muutamat työasiat koneelta. Lähdettiin Mikon kanssa Intialaiseen lounaalle ja en tosiaan muistanut kuvata ruokaa, kun oli niin kiljuva nälkä!

14.00-16.00 / Lounaan jälkeen siirryttiin kotiin ja tehtiin töitä koneella kahvin kera tietty..

16.00-19.00 / Haettiin tytöt kotiin, leikittiin, katsottiin Pikku2 (makasin tämän koko ajan sohvalla aivan väsyneenä ja tytöt vuorotellen loikoili kainalossa :D) ja tehtiin ruokaa.

19.00-23.00 / Lähdin käymään postissa ja sen jälkeen menin treenaamaan. Palasin kotiin puoli kympin maissa ja lämpimän suihkun kautta siirryin syömään iltapalaa. Katsottiin 1,5 jaksoa Ennen Kuolemaa mikä löytyy Areenasta, suosittelen!! Tosi jännä! Tämän päivän jälkeen ei tarvinnut unta hakea. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommenttia

  1. Johanna 16.08.2018

    Kuullosti joka tapauksessa mukavalta päivältä!
    Ihanaa kun syksy tulee ja arki alkaa☺!
    Ja toi sarja on TOSI hyvä! Oon katto jo kaikki jaksot!!

    Vastaa