rauhallinen viikko

design, koti & sisustus, kuulumiset, me, ootd

Moikka! Ihanaa uutta viikkoa :). Mä katsoin aamulla ulos, juuri kun Mikko oli startannut auton ja lähtenyt töihin.. Satoi kaatamalla vettä. Tytöt nökötti sohvalla ja kysyi koska lähdetään päiväkotiin.. Ajattelin, että päästään hyvin bussi/kävely kombolla perille. Tytöt rakastaa liikkua julkisilla, mutta tosi harvoin tulee mentyä tuo vähän reilun kilometrin matka bussilla. Tänään mentiin. 🙂 Otettiin pienet sateevarjot kaveriksi ja valmistauduttiin sateeseen. No eihän ulkona sitten edes satanut ja saatiin päällemme lämmittävä aurinko. 😀
Tämä viikko on a i v a n ihana. Ehdin tekemään töitä kotona, hoitaa kaikki paperihommat, treffata kuvaajaa, siivota ja sisustaa sekä touhuta asioita mitä viimeiseen kolmeen viikkoon ei ole ehtinyt. Nähdään paljon kavereita, käydään uimassa ja olen lasten kanssa joka päivä. Viime viikkoina osa päivistä on mennyt juostessa paikasta toiseen.
Näissä kuvissa meillä vilahtaa vielä vähän erinäköistä kotia. Puuhasin eilen koko illan kodin parissa ja vaihtelin järkkää, siivosin laatikoita sekä asettelin syksyä entistä enemmän. Kuvaan teille tänään. En halua edes julkaista niitä viime viikon kuvia (joita lupailin), kun kaikki meni sittenkin uusiksi. 😀 Haha! Nämä postauksen kuvat on otettu viime perjantaina, kun viikon päätteksi käytiin yhteisellä myöhäisellä lounaalla. Pyritään joka viikko ehtiä Mikon kanssa valmiille aamupalalle tai lounaalle. Työmme mahdollistaa sen, että olemme usein todella random aikaan vapaalla ja lapset ovat päiväkodissa, joten ehdimme ottaa kahden keskisen breikin. Toki usein puheet menee töiden puolelle ja yhdessä pallottelemme erilaisia asioita. Nämä hetket on itseasiassa tosi tärkeitä, että sitten lasten kanssa ei tarvitse enää höpöttää työasioista. Viime perjantain lounashetken kruunasi Red Velvet cupcake.. Hirveä himo iski tuohon leivokseen ja ehkä pakko leipoa sitä tällä viikolla. Onneksi saadaan kavereita kylään, niin saan täydellisen syyn (tekosyyn ;D).
Aurinkoa ja ihanaa syysviikkoa!! <3Sara

housut & toppi / Zara

bleiseri / Pull & Bear

kengät / Nike / saatu

laukku / Louis Vuitton

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 kommenttia

  1. Anniina kuuttii 10.09.2018

    Voisiko tehdä joulu kalenteria firjon muorosa YouTubeen?

    Vastaa
  2. Ida 10.09.2018

    Siis sun blogi on niin ihana <3 Tulee jotenkin aina tosi hyvä mieli kun tätä lukee, jatka samaan malliin!

    Vastaa