sisustusinspiraatiota etsimässä

design, koti & sisustus

Heips! Nyt tuuttaan teille ison läjän kuvia perjantailta, kun käytiin Habitare messuilla. Oli ihan super ihanaa viettää päivä Mikon kanssa kahdestaan kierrellen. Käytiin lounaalla ja herkuttelemassa messujen ohella sekä suunniteltiin innokkaana tulevaa. Tykättiin messuista todella paljon ja saimme monet hyvät & hyödylliset esitteet matkaan. Oli hassua kuinka eri asioihin kiinnitettiin huomiota versus viisi vuotta sitten. 😀 Me nimittäin höpöteltiin pitkät pätkät viemäröinnistä, rappusista ja talotoimituksista.. Kun taas viisi vuotta sitten suurin kiinnostus oli sitä sohva/lamppu osastoa. Ehkä taas parin vuoden päästä vieraillaan messuilla enemmän perinteisellä kaavalla ja keskitytään kodin sisustamiseen eikä niinkään rakentamiseen.

Messuilla näkyi mielettömän paljon konjakin/kahvin sävyä. Tuntui että se toistui pisteestä toiseen. Oli paljon kotimaisia pisteitä, luonnonmateriaaleja ja uusia innovaatioita. Muutamia hankintoja tehtiin, mutta ne olivat juuri sitä piensisustusta. Mitään paljua tms ei lähtenyt mukaan. 😀 Messuilla toki olisi saanut hyvän hinnan varmasti monelle isommallekkin tuotteelle.

Puhuin juuri kälyni kanssa sisustamisesta ja siitä miten tullaan tekemään kaikki valinnat uuden kodin suhteen (vielä mikään ei ole virallista tai edes varmaa rakentamisen suhteen, mutta kerron kyllä heti kun asiat etenee). Mulle olisi super tärkeää pysyvyys ja se, että jokainen huonekalu valittaisi jatkossa harkitusti. Tyynyliinoilla, vilteillä, kasveilla jne jne voi sitten muuttaa tarvittaessa ilmettä. Yksi suosikki pisteistä messuilla oli Marimekko. Oon ihan hullaantunut Marimekkoon uudestaan sitten yläasteen. 😀 Heidän tyynyliinat, astiat ja vaatteet ovat aivan ihania ja kuosit mitä kauneimpia. Niitä voi myös hauskasti käyttää yhdessä ja hakea sillä tavalla eloa sisustukseen.

Vierailitteko te Habitaressa? Millainen fiilis jäi? Kivaa uutta viikkoa kaikille! Mä juuri tajusin, että meidän jääkaappi on täynnä porkkanamuffinsseja eiliseltä ja mulla on kaksi kotitoimistopäivää putkeen. Oh no :D! Nyt kahvia ja muffinssia! <3Sara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *