vkl kertaus

koti & sisustus, kuulumiset, me, ootd

Moikka maanantai! Taas yksi tiukka viikko edessä. Tällä kertaa mun osalta aika pitkiä päiviä ja tunnit venyy illan puolelle. Onneksi viikonloppu häämöttää tyhjyyttä edessä ja silloin ehtii ottaa happea. Oon ihan ylpeä siitä miten vkl ovat menneet tänä syksynä. Työhommat ovat odottaneet maanantaille ja olen pystynyt rentoutumaan perheen kanssa. Viime keväänä ja syksynä tämä ei ihan tainnut onnistua vaikka yritys oli kova. 😀 Ehkä kyse on siitäkin, kun tekee niin uudella alalla töitä, on yrittäjänä ensimmäisiä vuosia jne jne. Vaikea vetää rajoja. Kirjoittelen tästä aiheesta teille vaikka enemmän huomenna omassa postauksessa. 🙂

Lupailin perjantain postauksessa, että maanantaina kasaan kuvien kera, muttaaaa en kyllä ottanut viikonloppuna kuvia juuri lainkaan. Ainoat otokset nappasin eilen meidän aaupäivänretkeltä porkkalasta. Toteutan tämän viikonlopun kuulumiset vaikka tekstin muodossa, kun kuvia ei kerta ole tarjolla. 🙂

Perjantai / Mentiin Mikon kanssa perjantai jumpalle yhdessä (vaikka ei tehnyt yhtään mieli) ja vitsit mikä fiilis oli aloittaa vkl sen jälkeen. Syötiin Mimon kanssa iltapalaa ja luettiin pitkä satu. Hän sai myös poikkeuksellisesti nukahtaa meidän sänkyyn, kun sisko oli yökylässä. Leivoin pellillisen omenapiirakkaa lauantain rientoja varten.

Lauantai / Lähdettiin aamusta yleisurheilukisoihin, jonne Matilda saapui myös kummien/serkkujen perheen kanssa.Lapset ehti juuri kisata osuudet ja oli aikuisten vuoro kun kastuttiin aivan totaalisesti koko porukka. En muista koska olisin kastunut aikuisiällä yhtä pahasti. Vettä tai jotain ihme loska sohjoa tuli täysillä vaakatasossa. 😀 Meillä oli vermeet kunnossa, joten lapset säästyi melkein kokonaan. Mikko jäi kisaamaan ja mä suuntasin lasten kanssa autoon kuivattelemaan. 😀 Käytiin cittarissa ja ostin housut! JepJep.. En ole ikinä ostanut housuja Cittarista, mutta täytyy myöntää, että yllättävän trendikkäät housut löysin ja uskon että ne tulee kyllä käyttöön. 😀 Tärkeintä oli kuitenkin saada kuivat vaatteet päälle. Kisojen jälkeen mentiin jatkoille, syötiin, seurusteltiin ja vietettiin aikaa isolla porukalla. Illaksi kotiin ja telkusta tietty Fort Boyard <3.

Sunnuntai / Aamupalaa syötiin jo kasin jälkeen.. Lähdettiin kympin maissa ystäväperheen kanssa Porkkalannimeen retkelle ja ihastuttiin paikkaan toden teolla. Koko aamupäivä meni hujauksessa ja oltaisi hyvin viihdytty siellä paljon pidempään. Kuitenkin mun perheen puolen myöhäinen brunssi kutsui ja piti lähteä kiireen vilkkaan äitini luokse. Siellä sitten vierähtikin koko ilta, syödessä ja jutelessa perheen kanssa. Saatiin mun toinen sisko Kemistä tänne viikonlopuksi, joten oli ihana nähdä myös häntä. Illaksi kotiin ja minit nukkumaan. <3

Energistä uutta viikkoa! Terkuin. Sara

housut & t-paita / Zara

kengät / Saucony*

takki / na-kd*

*saatu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 kommenttia

  1. ida ihana 25.09.2018

    Kuulostaa kivalta viikonlopulta ja aikaa läheisten kanssa!:) Nuo teidän Porkkalanniemen kuvat oli tosi hienoja <3<3

    Mun viikonloppureissusta Tampereelle poikaystäväni kanssa voit käydä lukemassa blogistani:
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa