nyt kaikki häävinkit kehiin!

design, koti & sisustus, me

Moikka! Varmasti osa teistä muistaa, että meidät on vihitty Matildan ristiäisten yhteydessä ja silloin myös päätettiin, että varsinainen hääjuhla juhlitaan 5.v hääpäivänä.. No nyt tuo ajankohta on jo ensi keväänä (!!!!) ja oon venyttänyt mahdollisimman pitkälle tätä järkkäilyn aloittamista. Ensi vuoden puolella mulla on tosin on aikaa enemmän ja tästä syystä oon uskaltanut lykätä ja lykätä. Nyt kuitenkin havahduin kun selailin pukuja, että ne kannattaisi tilata 7kk ennen the päivää… ups.

Mitähän muuta tässä tulee vielä vastaan..? 😀

En ole koskaan haaveillut häistä, hääpäivästä, puvusta, juhlasta tms.. mutta toisaalta rakastan häitä juhlana. Hääinto on alkanut nousemaan nyt jopa mun sisällä ja tiedostan samalla myös sen, että mussa elää pienoinen perfektionisti. Mulla on vähän sellainen mentaliteetti, että jos jotain tehdään, niin tehdään se sitten kunnolla. 😀 Ehkä tästäkin syystä oon vähän himmaillut järjestelyissä ja vannonnut että pidän tietyn rauhan tämän asian ympärillä. Tietty helpottaa myös se, että ajankohta ei ole sesonkia joten uskon että saadaan vielä hyvät kekkerit järkättyä.

Mutta nyt mä tartten teidän apua. Löytyykö tieltä vinkkejä liittyen häihin. Oikeastaan mitä vain..? Lähestulkoon kaikki on vielä tekemättä ja nyt tarvitsisin kipeästi neuvoja.. Haluaisin kuulla isoista linjoista sekä pienistä yksityiskohdista. Sanottakoon, että vierasmäärä on noin 80henk.

Kiinnostaako teitä muuten tämä aihe täällä blogissa..? Voisin ehkä kirjoitella aina silloin tällöin valmisteluista jne! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

39 kommenttia

  1. Heidi 26.10.2018

    Voi ehdottomasti kiinnostaa! Muistan kun joskus aiemmin oot kirjoitellut aiheesta ja mietin jo silloin, että toivottavasti kerrot enemmän kun juhlapäivä lähestyy ?

    Vastaa
  2. Jensku 27.10.2018

    Kiinnostaa todellakin! Rakastan häitä! Oikeastaan rakastan kaikkia juhlia :’D
    Me emme vielä ole naimisissa, mutta kihloissa ollaan ja ollaan monesti puhuttu höistä ja siitä milloin olis hyvä ajankohta mutta vielä ei ole tuntunut oikealta, mutta aika hyvin kaikki on jo suunnitteilla 😀 ja yks mun mielestä tärkeä pohdittava on ruoka! Aikooko järjestää ihan kunnon ruoan vai pelkästään jotain pientä naposteltavaa, vai kummatkin, jos jörjestää ihan ruokailun niin täytyy miettiä miten sen hoitaa onko seisova pöytä vai tuodaanko ruuat eteen, kuka ne tekee, monta vaihtoehtoa on vai onko kaikilla samaa, mites ruokavaliot ja allergiat. Sitte se kakku, tuleeko kakkua ja millasen kakun haluaa? juusto, kerma vai joku muu, monta kakkua vai yks iso?paikka missä juhlat pitää kannattaa ehkä ensimmäisenä päättää sit on helpompi lähtee miettimään noita muita asioita.

    Me ollaan mietitty että meillä kans pieni vihkimistilaisuus mahdollisesti jopa maistraatti ja hääjuhla erikseen. Ruokatarjoilu varmaan olis ehkä seisovana pöytänä ja vaihtoehtoja olis kasvis, kala ja liha ja varmaan lihapullia lapsia ajatellen ja salaatti”baari” alkoholia emme halua, muutakun ehkä ruuan kanssa viiniä ja alkumalja kuoharit… Tosin tuo viinikin on vähän siinä ja siinä otetaanko… Kakun aion tehdä itse todennäköisesti kinuski 🙂 jälkkäri pöytään myös jotain suolasta piirakkaa ja ehkö voileipäkakkua. Mies saa vapaat kädet koristelun kanssa 😀 puvusta en aio maltaita maksaa kun on vaan kerran mun päällä 😀

    Vastaa
  3. Anni 27.10.2018

    Kiinnostaa hääpostaukset. 🙂 Meillä oli heinäkuussa häät ja sitä mukavampi lukea muiden suunnitelmista, kun oma urakka (100 hengen häät ja vieläkin hengästyttää :D) on jo takana. 🙂 Olimme menneet jo aiemmin maistraatissa perheen kesken naimisiin, mutta itse juhlan alkuun halusimme silti häätunnelmaa luovan aloituksen. Päädyimme pitämään siinä ”valevihkimisen”, jossa ystävämme puhui ja luimme pienet lupaukset toisillemme ja lopuksi kysyttiin, tahdommeko rakastaa, kunnioittaa ym toisiamme myös tästä eteenpäin. Olen myös ollut häissä, jossa jo naimisissa olevan pari tuli ikään kuin vihkimisen jälkeen juhlapaikan pihalle ja me vieraat odottelimme siinä hurraten. Ihan toimiva aloitus sekin. Mutta tämän alun miettisin kyllä, miten saa vieraille häätunnelman, kun itse vihkimistä ei ole. Siis jos sellaisen haluaa; voihan olla, että haluatte rennomman meiningin ilman perinteistä hääohjelmakaavaa. 🙂 Netissä on esim. häätori.fi-sivusto, josta voi löytää edullisesti puvun, koristeita ym., kannattanee jo ihan ilmastohengessä kurkata, jos löytäisi kierrätettynä! 🙂 Kivaa viikonlopppua!

    Vastaa
  4. Kati 27.10.2018

    Ihanaa! Mie oon niin uusi siun blogissa etten tästä oo aiemmin kuullutkaan 🙂
    Myö mentiin 2009 naimisiin ja hyvin suunniteltu (ilman stressiä) oli puoliksi tehty eikä päivän aikana tarvinnut kuin nauttia. Toki riippuu ihmisestä, voisin siis kuvitella että sinäkin tykkäät tehä paljon itse (?) mutta delegoi-mahdollisimman-paljon. Myö pystyttiin nauttimaan päivästä kun oli sovittu selkeät ”roolijaot”, ei tarvinnut huolehtia alkumaljoista, ruuankattauksesta, ohjelmasta tmv. Kaikki vaan hoitui meidän ympärillä huomaamatta.

    Valmisteluja, juhlapaikan koristelut jne. tehtiin kyllä itsekin mut miulla hääri siellä 5 tyttökaveria ympärillä 🙂

    Kivaa olis kuulla valmisteluista joskus lisää 🙂

    Vastaa
  5. Heidi 28.10.2018

    Hei kyllä todellakin kiinnostaa ?
    Mekin mentiin reilu vuosi sitten salaa naimisiin maistraatissa ja kerrottiin perheille kuopuksen nimiäisissä. Ilmoitettiin samalla, että juhlat tulee perästä. Välillä oon aatellu, että millaset juhlat muka voi järjestää jälkikäteen, ett tuleeks niistä ees häiden tuntuiset, tarviiko ees olla häiden tuntuiset. Ja miten niistä sitten saisi tarpeeksi juhlavat ja pitääkö olla mekko jne.
    Että mielenkiinnolla seuraan vinkkejä ?

    Vastaa
  6. Ilona 28.10.2018

    Olis ihana kuulla hääjärjestelyistä! Meillä tänään 3. hääpäivä ja mentiin salaa kaikilta naimisiin maistraatissa. Nyt oon myös alkanu miettiä mahollisen hääjuhlan pitämistä mut miettiny just että mikä ajankohta olis hyvä.. toi 5v voiski olla yks mahollisuus ?

    Vastaa
  7. Sanna 28.10.2018

    Me mentiin heinäkuussa naimisiin ja oliko meillä vajaa 90 vierasta. Itse aloitettiin sillon vieraslistasta, kun se oli selvillä pystyi etsimään sopivan juhlapaikan (meillä kriteereinä että haluttiin tuoda itse alkoholit ja että tila on yksi iso tila + pihaa) sitten kun tämä oli löytynyt otettiin päivälle hääkuvaaja, pitopalvelu, vihkijä (meillä oli vihkiminen juhlapaikan pihalla, maistraatista vihkijä, rakennettiin ulos sellainen käytävä kukkamaljakoista ja päätyyn puinen vihkikaari jossa harsoa ja kukkia). Valokuvaajaan suosittelen panostamaan, on ihana kun kuvat on ammattitaidolla otettuja ja niistä välittyy päivän fiilis! Sit mitäs muuta, kukat, puvut, kakku jos ei pitopalvelusta, musiikki (dj, bändi vai spotify) me ei olla livemusiikin suuria faneja joten mentiin spotifylla johon tehtiin valmiiks erilaisia listoja ja mein häissä toimi mahtavasti!!!!

    Muuten suosittelen miettimään vaan mitä te haluatte hääpäivänänne ja järjestävän juuri teidän näköisen hääjuhlan. Me ei esim.haluttu mitään perinteisiä hääleikkejä vaan pidettiin juhlat rentoina, hyvää ruokaa & juomaa, rento ilmapiiri tanssia ja naurua. Meillä oli ehkä vähän sellaiset bohotyyliset häät, en osannut kuvitella itseäni olkaimettomassa prinsessamekossa joten jos tämä ei ole sinulla ajatuksena, varoituksen sanana että pukua on vaikea löytää!! 😀 nykyisin onneksi alkaa olla jo enemmän muunlaisiakin mekkoja, minulla oli pitsiset pitkäthihat ja avoin selkä ja kevyt laahus mekossa.

    Me ei stressattu mitään ennen juhlia, mun mielestä juhla kannattaa miettiä suurpiirteisesti, kukaan vieras ei tiedä jos joku ei mene suunnitelmien mukaan! Päivä menee niin nopeasti, että suosittelen vaan kevyitä raameja päivän kululle. Ohjelmaa turha lyödä puol h tarkkuudella, aiheuttaa vaan stressiä. Juhlat menee kyllä omalla painollaan ja hauskaa ja ikimuistoista on joka tapauksessa! Minä en ole yhtään mikään askartelija, joten etsittiin näyttävä paikka itsessään jonne pitkät pöydät joihin valkeat liinat, pellavaservetit ja kukkakaupasta tilattiin vihreää köynnöstä, oli upean näköiset ja yksinkertaiset.

    Tsemppiä valmisteluihin ja nauti! Musta valmistelu oli ihanaa, varmaan kun osattiin ottaa se rennosti. Alexa Dagmarilla oli viime keväänä häät ja musta oli ihana lukea hänen valmisteluja, kun tuntui et kaikilla muilla on hirveä stressi ja ovat välillä bridezilloja päivän takia, niin oli kiva saada jotain yhtä rentoa luettavaa päivän valmistelusta ja rennosta morsiamesta kun mitä itsekin oli.

    Vastaa
  8. Suvi 28.10.2018

    Panostakaa bändiin/musiikkiin! Hyvä monipuolinen bändi tekee juhlaan tunnelman ja ulkopuolisena tekijänä saa ihmiset liikkumaan. Tanssin omat häät 1,5kuukautta sitten ja paras muisto itsestään selvän vuoksi oli kun kaikki tanssi ja lauloi bändin tahtiin. ? Toinen pieni yksityiskohtiin liittyvä asia on, että jos haluatte karkkibuffetin tms juhliin, niin ajoittakaa se niin, että kakkua ei tarjoilla heti sen perään. Saattaa kakun menekki jäädä pieneksi jos makeat tarjoillaan melkein peräkkäin. ? juhlatilan suhteen suuri plussa on se että kaikki tapahtuu samassa tilassa, näin ihmiset ei jakaannu juhlassa niin paljon. Eli baari ja tanssilattia jne olisi samassa kerroksessa/tilassa. Ymmärrän hyvin perfektionismin mutta kun päästää siitä vähän irti niin saa upean ja ikimuistoisen juhlan aikaiseksi, vaikka kaikki ei ehkä menisikään niinkuin itse ajatteli! Ihania juhlia teille ❤️?

    Vastaa
  9. Kata 28.10.2018

    Meiän häitä juhlittiin pari vuotta sitten ja ehdottomasti yks parhaista yksittäisistä jutuista oli polaroid-vieraskirja. Vieraat kävi siis ottamassa polaroid-kameralla itsestään tai omasta pikku porukastaan kuvat juhlan aikana (oli jotain niitä tikun päässä olevia viiksiä yms. rekvisiittana), liimasi ne saman tien vieraskirjaan ja kirjoitteli sinne kuvan viereen terkut. (liimarollerilla liimaaminen sujui nopeesti ja ilman sotkuja) Helppo toteuttaa ja siitä jäi aivan mahtava muisto, jokaisen vieraan luonne tuli kuvissa ja viesteissä ihanasti esille 🙂 Haluttiin ylipäätään sellaiset rennot häät ilman tiukkaa aikataulua ja liikaa virallisia ohjelmanumeroita, niin tollaset ”ohjelmat” mitä vieraat voi itse tehdä melkeinpä missä tahansa vaiheessa oli hyviä 🙂

    Vastaa
  10. Joanna 28.10.2018

    Suosittelen liittymään Facebookin hääkirppiksille ei tarvii kaikkia rekvisiittoja ostaa uutena ?ja pinterestistä löytyy hyvii ideoita ?

    Vastaa
  11. Anna-Kaisa 28.10.2018

    Kiinnostaa ehdottomasti! 🙂
    Meidän häitä juhlittiin pari vuotta sitten talvella. Vinkkinä sanon, että jos kummalla vaan teistä on visio jonkun asian suhteen niin toteuttakaa vähän hullummatkin ideat. Se on teidän päivä, joka luultavasti juhlitaan vain kerran elämässä. 🙂
    Päivän ohjelma ja aikataulu kannattaa suunnitella hyvin, ettei vieraille tule turhia odotteluja.
    Meidän häitä juhlittiin sadan hengen voimin, panostettiin ruokaan&juomaan, musiikkiin ja talviseen tunnelman. Kaasot ja bestmänit olivat tärkeässä roolissa. 🙂

    Vastaa
  12. Reetta 28.10.2018

    Kiin-nos-taa!
    Yksi huomio niin istumajärjestys. Oon kokenut sekä ”yksi kaveripiiri yhteen pöytään” ja ”sekoitetaan porukkaa” -järjestykset. Ja voin sanoa, että kivempi tuo sekoittaminen kun tutustuu paremmin myös muihin (toki pöydässä myös ”kaveri” jokaiselle esim. Puolison muodossa joten yksin ei tarvi olla). Jos kavereita ei sekoita tulee häihinkin helposti kuppikunnat.
    Mikäli ruokailette kunnolla ja istumista riittää, yhtenä vaihtoehtona on että ette Mikon kanssa istu samassa pöydässä koko ruokaa vaan lajin vaihtumisen jälkeen siirrytte seuraavaan pöytään toisten vieraiden luokse. Käytännössä onnistuu niin, että jättää pöytään keskelle kaksi nimetöntä paikkaa, ja muistaa sitten siirtyä aikanaan.

    Tärkeimmät suurimmat linjaukset taitaa olla lapset/ei lapsia, alkoholitarjoilu (kaato viiniä ruuan kanssa, omia juomia mukaan?..) ja sijainti, tarvitseeko yöpymistä järkätä.
    Mikäli päätyisitte juhlistamaan esim. Haikkon tyyliään paikkaan, olisi ihanaa pyytää vieraita yöpymään ja seuraavana aamuna nauttia yhdessä aamupala ja käydä kylpylässä vielä rentoutumassa yhdessä.

    Maikitsen vielä kutsujen ja save the date korttien lähettämisen. Eri maiden hääperinteitä lukemalla saa kanssa hauskoja juttuja häihin.

    Vastaa
  13. Minna 28.10.2018

    Todellakin kiinnostaa!
    Meillä myös samat suunnitelmat edessä, hääjuhla jäi pitämättä kaksi vuotta sitten.

    Vastaa
  14. Pirita 28.10.2018

    Ihana olisi kuulla lisää tästä aiheesta! Meillä oli häissä lapset mukana sekä paljon muiden lapsia, joten halusin panostaa myös lasten viihtyvyyteen. Kannattaa myös itsekkin jos teillä on lapset mukana. 🙂 Tehtiin erikseen lastenhuone sekä palkattiin erikseen kaksi lastenhoitajaa niin ei tarvinnut kenenkään vieraan ottaa vastuuta meidän lapsista juhlan ajaksi vaan kaikki sai täysillä nauttia. Tietysti lapset siinä meni ja tuli niinkun kuuluukin.

    Netistä löytyy valtavasti muistilistoja, joten kannattaa suosia niitä. Mulla oli erikeen vihko mihin kirjotin ylös aina kun tulee ideoita, koska ne unohtuu helposti. Myös lauluja joita halusin häihin soitettavaks kirjoitin aina ylös kun tuli mieleen. 🙂

    Vastaa
  15. Heidi 28.10.2018

    http://bridelisa.blogspot.com/?m=1

    Elisa kirjoittaa blogia tulevista häistä jotka on ensi kesänä. Todella paljon vinkkejä ja muistilistoja mitä olisi olla hyvä tehtynä mihinkin aikaan? itse ainakin aion käyttää näitä ohjeita jos (ikinä) pääsen naimisiin?? terveisin kaaso?

    Vastaa
  16. Eveliina 28.10.2018

    Ihanaaa! <3 Itse olen ensi vuonna ystäväni häissä kaasona, ja seuraavana vuonna juhlin omia häitäni. Facebookista löytyvistä hääryhmistä on ollut paljon apua (Häät 2019). Mua ainakin kiinnoistais lukee blogista teidän hääsuunnitteluja ??

    Vastaa
  17. TinjaK 28.10.2018

    Mäkin voin tulla antamaan mun vinkit hääjärjestelyihin, vaikken ookaan aiemmin paljoa kommentoinut.

    Mua itseäni helpotti paljon kun hommasin kirjan: Marja Bonn – häät. Meiän häät oli kaveriporukan ensimmäiset eikä mulla ollut kokemusta häiden suunnittelusta, joten siksi konkreettiset vinkit ja listat auttoivat. Kirja on tarkoitettu avuksi häiden suunnitteluun. Kirja laittaa pohtimaan kaikkia häihin liittyviä asioita ja kirjaan voi kirjata mm. budjetin, ja rastia kaikki mikä on tärkeää itselleen. Kirjassa on listattuna kaikki asiat mitä voi häissä tarvita ajatella.

    Mutta tärkeintä on pohtia aluksi häiden luonnetta ja tyyliä:
    -Vierasmäärä; lapsivieraita/aikuisvieraita?
    -Juhlapaikka
    -Juhlien luonne: rento, vakava jne.
    -Ruoka, mistä? Juomat, mistä?
    -Kutsut
    -Valokuvaajaan kannattaa satsata, oli ihanaa kun häistä oli tallennettuna kauniit muistot! Päivä menee niin nopeasti ohi, ettei kaikkea muista jälkeenpäin.
    -Jos pitää musiikista, niin livemusiikki on kova juttu. Meillä koottiin kavereista bändi ja loppuilta mentiin spotifyn listalla.
    -Teidän juhlavaatteet; omaksi, vuokraus? Minkä tyylistä?
    -Juhlien väriteema, koristus. Vinkkinä hääkirpputori! Löytyy paljon ja edullisesti.
    -Kaaso(t), bestaman(it), heidän kanssa suunnittelua ja asioiden jakamista, ohjelman suunnittelu

    Tässä mun vinkkejä, toivottavasti on jotain apua. Sitä kyllä oppii suunnittelemaan häät niin hyvin, että tuntuu kuin voisi toimia hääsuunnittelijana. Mutta kannattaa ehdottomasti hankkia tuo kirja, jos kaipaa selkeitä ja konkreettisia ohjeita ja listoja ja haluaa tehdä kaiken mahdollisimman valmiiksi??

    Ihanaa syksyä ja rentoa hääsuunnittelua!

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.10.2018

      KIITOS KIITOS KIITOS niin paljon että jaksoit rustailla, tästä on varmasti paljon apua 🙂 <3

      Vastaa
  18. Memmu 28.10.2018

    Kaksi vinkkiä: nauti täysillä tästä suunnittelu ja ns. ”hössötys” ajasta. Itte kirjoitin siltä ajalta vähän kuin päiväkirjaa, johon lisäilin kuvia lehdistä, meiän kutsun ja yms pientä. Nyt jälkikäteen sitä on tosi mukava katella ja muistella.

    Toisena vinkkinä annan, että kannattaa ehdottomasti katsastaa Kampin Love birds liike. Ei sen puvun tarvitse olla upouusi. Sieltä löysin omankin pukuni, en olisi sitä edes liikkeestä saanut koska sitä ei enää tehty. 🙂 ja jos en olisi tiennyt, olisin veikannut pukua uudeksi, ei kerrassaan mitään käytön jälkiä.

    Vastaa
  19. Hanna 28.10.2018

    Kaunis morsian-nimisestä liikkeestä saa muuten suoraan mekon mukaan jos sieltä löytyy sopiva, heillä ei ole tätä tilaus-systeemiä 🙂 itse löysin mekkoni sieltä! ♡

    Vastaa
  20. Viivi 28.10.2018

    Itse menossa vajaa vuoden päästä naimisiin ja suunnittelut käynnissä. Meillä ravintola häät joka vähentää ehdottomasti stressiä ja helpottaa ku kaikki tulee yhdestä paikkaa. Tämä tosin tietenkin nostaa häiden hintaa.. Hyvät hääpaikat varataan jo 1,5-1v etukäteen ni kannattaa aloittaa hääpaikan etsimisestä heti.
    Valokuvaajaan koen että ehdottomasti kannattaa panostaa, instagramissa löytyy paljon hääkuvaajia ni sieltä hyvä etsiä. Kannattaa valita sellanen jolla paljon hääkuvaus kokemusta.
    Hääpuvun sovitukseen ja metsästykseen varaa hyvissä ajoin aikaa. Hyvä tietää vähän minkä laista etsii, mutta avoimin mielin kannattaa mennä ja kuunnella ammattilaista.
    Musiikin suhteen, dj ja bändi? Esim dj palvelut.fi ni saa kivoja paketteja.
    Hääkutsukortit viimeistään 3kk ennen häitä. Me lähetettiin myös kuvalliset save the date kortit jotka sai helposti ifolorilla teetettyä.
    On kiva miettiä vähän jotain yhtenäistä teemaa tai väriä joka toistuu korteissa, kukissa, kutsuissa ja printeissä.
    Kannattaa tehdä muistilistaa kaikesta hääjärjestelyistä. Itsellä kansio johon kokoan kaikkea yhteen paikkaan. Olen itse hyvin järjestelmällinen ja tarkka näissä asioissa..
    Tammikuussa Helsingissä sekä Vanhassa satamassa että Kaapelitehtaalla häämessut, suosittelen!

    Ihania häiden suunnitteluja sinne ja paljon häähumua ? Itse tuskin maltan odottaa omia häitä kun niistä koko elämän haaveillut.

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.10.2018

      Kiiiiiitos super paljon!! <3 Ihania valmisteluja sinne myös 🙂 <3

      Vastaa
  21. Eve 28.10.2018

    Olin elokuussa ystävien häissä Saksassa. Ihana juhla. Pieninä yksityiskohtina jäi mieleen vieraskirjan yhteyteteen sijoitettu huojuva torni -peli. Vieraat kirjoittivat tervehdyksiä palikoihin ja ne koottiin torniksi. Pari voi sitten myöhemmin pelatessaan lukea viestejä. 🙂 Toinen kiva juttu samoista häistä oli jokaiselle jaetut ilmapallot, jotka vapautettiin puistossa.

    Vastaa
  22. Nea 28.10.2018

    Moikka! Mentiin miehen kans naimisiin viime kesänä ja meistä ihana muisto on photobooth vieraskirja jonka vieraat kävivät juhlan aikana meille kokoamassa. Sitä on hauska selailla ja muistella.

    Hyvä vinkki on myös selailla facebookista hääkirppisryhmiä, joista löytyy aivan ihania yksityiskohtia koristeluun ja pukeutumiseen-ja ainakin vinkkejä jos et sitä kautta halua syystä tai toisesta ostaa mitään.
    Meillö oli apuna Juhlahumun kautta pari hääsuunnittelijaa, joiden kanssa oli ihan mielettömän ihanaa suunnitella päivää kun heillä oli ideoita niin paljon, meillä oli heidän kauttaan myös kaikki sellainen koristelu, jota ei voi askarrella (esim valot, harso katossa, ulkona valoja, hääparin pöytään koristeita ja katelautaset yms). Heidän kauttaan saimme myös hankittua mielettömät kukka-asetelmat, morsiuskimpun ja vieheet. Kaikki nämä oli toteutettu mun toiveista ja suunnitelmista.

    Vinkkinä myös että kannattaa suunnitella tarkkaan kuinka kauan juhlapaikan siivoamiseen menee aikaa, kuinka monta apuria se tarvii, oletteko itse siivoamassa vai tekeekö sen joku muu..

    Hmm myös juhlan runko kannattaa hyvin suunnitella ja jos juhlapäivänä on hommaa kaasoille ja bestmaneille- ne kannattaa ohjeistaa hyvin ja moneen kertaan!

    Itse tykkäsin myös kiertää häämessuja ja ottaa niistä kaiken irti- ne on ihania!

    Toivon teille ihania ja stressittömiä juhlia!

    Vastaa
  23. kaisu 28.10.2018

    Semmosia vinkkejä haluaisin antaa, kuten että tehkää juhlasta juuri teidän näköinen ja liittäkää siihen sellaisia juttuja mitkä miellyttää teitä. Joku muukin oli jo sanonut, että delegoi itse juhlapäivänä mahdollisimman paljon, jotta ehdit oikeasti nauttia päivästä, eli selkeä jako kuka tekee mitäkin. Älä stressaa pienistä asioista, jos jokin ei mene kuten olet suunnitellut, kukaan vieraista tuskin edes huomaa sitä 🙂

    Vastaa
  24. Laura 30.10.2018

    Näitä olikin jo täällä mainittu, mutta ei kai toisto pahaa tee 🙂 Suunnitelkaa, kilpailuttakaa, inspiroitukaa blogeista, pinterestistä ja hääaiheisista FB-ryhmistä ja mikä tärkeintä NAUTTIKAA. Se on täysin teidän päivänne ja vaikka jokin asia jäisi tekemättä tai menisi eri tavalla kuin on suunniteltu, niin sitähän ei kukaan vieraista edes huomaa tai tajua, korkeintaan te ja mahdolliset kaasot/bestmanit tms. muu tukijoukko. Ja tästä päästäänkin siihen, että jos ympäriltänne löytyy hyvää kaaso/bestman -materiaalia ( tai muita läheisiä, jos tällaisia rooleja ei ole tulossa) niin pyytäkää rohkeasti apua ja jakakaa vähän vastuualueita. Näin homma pysyy hanskassa ja kaikki pääsevät nauttimaan päivästä ilman liian suurta yksittäistä kuormaa 🙂

    Vastaa
  25. Sanna 31.10.2018

    Meillä oli myös häissä se + 80 henkilöä.

    Suunnittelin suht rennosti häitä vauvavuotena eli aikamoisessa univajeessa, mutta aika täydellistä tuli, ainakin häävieraiden palautteen perusteella! 😉

    Ensinnäkin mulle oli tärkeää, että ilmoittautumiset tapahtuu selkeästi: perustin yksinkertaiset hääkotisivut, jossa myös ilmoittautuminen tapahtui ( erikseen perustettuun sähköpostiin, niin ilmoittautumisia ei ollut siellä ja täällä, kun niitä tarvitsee, esim. pöytäkarttoja suunnitellessa). Sivuilla oli myös lyhyt ”runo” meidän tarinasta (tämä jotenkin kiva avecceja ajatellen, jotka eivät välttämättä muuten hääparia tunne lainkaan), muistutus kutsuvieraille milloin ja missä juhlat ovat (joku voi virallisen kutsunkin hukata) ja sitten tosiaan se ilmoittautuminen (sis. erikoisruokavaliot). Myöhemmin julkaistiin sinne sitten myös kuvia hääpäivästä, niin vieraat pääsivät nauttimaan myös ammattikuvaajan otoksista (meillä oli kuvaajan kanssa sopimus, että me omistamme kuvat). Jos perustatte hääkotisivut, kannattaa tietty rajata ne ns yksityiseksi (eli salasana kutsuun), kun olette julkisuudenhenkilöitä..muuten voi tulla kuokkavieraita 😉

    Toinen asia, johon ihastuin ollessani kerran itse matkoilla oli se, että hääpari näyttäytyi myös julkisella paikalla. Mietin, että kaikki valmistautuminen ja ainutlaatuinen päivä ja sitten ihmiset ”hiipii” kirkkoon ja kirkosta äkkiä juhlapaikalle, vaikka ilon voisi ottaa sponttaanimminkin irti. Kerran sitten vaunulenkillä keksin, että meidän hääjuhlamme päättyy Lemmenlukkosaattueeseen (asumme Turussa ja juhlapaikkamme oli ihan Turun Lemmenlukkosillan kupeessa): vieraat tekivät meille jättitähtisädetikuista ”kunniakujan” ja pääsimme laittamaan siltaan oman lemmenlukkomme hääpäivämäärällä <3 Tapahtuma kesti joitain minuutteja, mutta oli kyllä ikimuistoinen hetki kävellä Turun yössä, hääpuvussa kultasäteiden keskellä!

    Kolmas asia oli juhlatila. Juhlatilamme oli keskivertoa hintavampi, mutten halunnut olla paniikissa koristelemassa hääpäivää edeltävänä päivänä yötä myöden ja tulla häihini silmäpusseissa (ja silti tuntui, että kiire tuli, vaikka apua saimme ja koristeemme olivat oikeastaan "vain" metallinkultaiset kruunukynttilät vanhoissa tyylikkäissä kuohuviinipulloissa tms., mutta pelkkä tyylikäs kattaus vie aikaa….). Muutenkin valmiiksi tyylikäs juhlatila (meillä se tarkoitti mm. marmorilattiaa ja peilisalia) laadukkailla astioilla (juhlatilaamme sisältyi kaikki astiat, pääosin iittalaa) ja liinoilla helpottaa PALJON. Ja mikä tärkeintä – juhlatilan siivous sisältyi hintaan eli ei väsyneitä kaasoja siivoamassa seuraavana päivänä 😉 Kun juhlatilaa ei tarvitse "piilottaa" koristeilla, niin kaikki on plussaa.

    Ruoka on asia, jossa kannattaa kilpailuttaa, muttei tinkiä. Meillä oli hääparin kuvaus vasta vihkimisen jälkeen ja halusin, että meitä odotellessa juhlavieraat saavat vähän purtavaa ja juotavaa musiikkia kuunnellessa (olen ollut häissä, joissa hääparia odotellaan sateessa tai tuskakuumuudessa pihalla ajan X verran….) ja catering hoiti hommansa ammattitaidolla, en joutunut stressaamaan mitään, kaikilla vierailla oli suolaista suupalaa paikoillaan jo saapumisvaiheessa, ja tästäkin tuli kiitosta. Teimme siis niin, että vieraat pääsivät juhlatilaan ennen saapumistamme (ovella kättelivät vanhempamme), meidän saapuessamme juontaja kertoi, että olemme tulossa, meillä oli oma sisääntulomusiikki, jonka aikana kävelimme hitaasti tanssilattialle ja tanssimme sen perään heti häävalssin. Häävalssin jälkeen jäimme tanssilattialle ja juhlapöytä kerrallaan (meillä oli vain kolme pitkää pöytää: perhe+kummit/muut sukulaiset/ystävät) saivat tulle hakemaan onnittelumaljan ja samalla onnittelemaan meitä – sen jälkeen isäni nostatti yhteismaljan. Ja vaikka yleensä less is more, niin meillä oli rytmitetty alkupalat-hääpäivällinen-hääkakku&kahvi-iltapala niin, ettei kenellekään jäänyt nälkä. Itse pieniruokaisena olen joskus nähnyt häissä "nälkää" eli odottanut jopa tunnin kaksi iltapalaa..se ei nostata juhlatunnelmaa.

    Viimeisenä, muttei vähäisempänä: Miettikää päivän struktuuri myös häävieraan silmin: kuka ohjeistaa juhlapaikalle, mihin saa auton, pääsevätkö ikäihmiset liikkumaan juhlapaikalle moitteetta (meillä ei päässyt, kuljetettiin eri kautta juhlasaliin), kuka ottaa päävastuun ikäihmisten avustamisesta tms. ! Olin myös kirjoittanut laulajalle/juontajalle, cateringille, valokuvaajalle, kaasoille & bestmaneille selkeät ohjelaput ("ennen juhlaa", "kirkossa", "kirkon jälkeen", "juhlapaikalla", "lemmenlukkosillalla"), hieman oli huvittuneita katseita kun ne kirkkoharjoituksissa jaoin, mutta sanoin, että minä en aio olla se morsian, joka huutelee hääpöydästä ohjeita (juu, olen sellaisissakin häissä ollut..), vaan oletan, että homma toimii.. Ja voin vannoa, että ilman niitä lappuja ei ois mennyt niin hyvin, etenkin, kun aina tulee muuttujia matkaan – ja ei tarvinnut huudella tai pyöritellä silmiä, vaan antaa kehuja. 😉

    Näiden jälkeen on helppo nauttia <3

    Vastaa
  26. Ida 02.11.2018

    Pakko kysyä mistä tuo ihana torkkupeitto on? ???

    Vastaa
  27. Suvi 11.11.2018

    Hei Sara! Kiinnostaisi tietää miten vihkiminen ristiäisten yhteydessä tapahtui? Itselläni ollut samanlainen ajatus mielessä. Olivatko tarjoilut, pukeutuminen ym. ristiäisiin suunnattu vai miten niiden vietto yhdessä sujui? Blogisi on ihana ja rentouttavaa luettavaa!

    Vastaa
  28. Henriikka 18.11.2018

    Pinterestistä on paljon hääideoita!! 🙂

    Vastaa