koottuna parhaat vinkit maskeeraajilta

kauneus, me, tyyli

Helou! Ajattelin koota tällaisen postauksen, jossa jaan meikkivinkit joita olen vuosien varrella saanut maskeeraajilta. Olen istunut todella monen maskeeraajan penkissä ja täten nähnyt paljon erilaisia tapoja meikata. Se on muuten hauskaa miten jokaisella maskeeraajalla on oma tyyli ja kuinka meikki ei tosiaankaan ole aina samanlainen tai tasalaatuinen. Vuosien varrella muutamat ovat erottuneet edukseen ja olen pitänyt/pidän heidän kädenjäljestä paljon. Yleisesti ottaen ammattimeikkaaja saa minusta lähetsulkoon aina esiin sen ”extra” fiiliksen.. Joskus kuitenkin käy niin että meikki on kaunis, mutta ei tunnu omalta. Tästä syystä saatan joskus valita oman meikkauksen, vaikka olisi mahdollisuus käyttää ammattilaista. Vuosien aikana oon oppinut tekemään sellaisen meikin josta tykkään ja aina välillä koen vaan helpommaksi tehdä maskin itse, kun tiedän jo etukäteen mitä on tulossa. 😀 Olenkin miettinyt, että kenet voisin palkata laittamaan häämeikkini.. Heitä on muutamia ja tähän tietty liittyy meikin lisäksi myös kemia-asiat. 🙂

Kerätyt vinkit:

  • lisää valokynää silmien alle (tai mahdollisesti muualle) vielä viimeistelyvaiheessa uusi kerros
  • töpöttele sormenpäillä silmänympärysvoide
  • meikkivoiteen levittämiseen soveltuu parhaiten omat sormet (harvat maskeeraajat tosin meikkaa sormilla ja tämän kyllä ymmärrän)
  • käytä ihollesi sopivaa primeriä
  • kokeile laittaa luomiväriä, niin että silmäsi on auki.. näin löydät ”kuopan” ja pystyt hyvin häivyttämään luomivärin
  • hymyile ja levitä poskipuna posken korkeimpaan kohtaan
  • aurinkopuuteri levitetään poskiluun alle, sitä on hyvä lisätä kevyesti myös hiusrajan kohdalle otsalle sekä nenänpieliin
  • jätä parin sormen verran ”tilaa” poskipunan ja nenän välille, jotta nenän mahdollinen punoitus ei sekoitu poskipunan kanssa
  • jos et halua tummentaa kulmiasi, mutta kulmakarvat kaipaavat täytettä/tuuheutta käytä karvan kanssa samaa väriä tai yhden asteen vaaleampaa (usein käytetään asteen tummempaa ja itselläni tämä ei esim mielestäni toimi)
  • aina on helpompi lisätä ja tummentaa.. joten maltti on valttia
  • jos menet ammattilaiselle, niin pidä rohkeasti kiinni siitä mitä toivot ja millaisessa meikissä sulla on ihana olo.. Tärkeinä hetkinä/päivinä on ihanaa jos olo on itsevarma, eikä päinvastoin epävarma jos meikki ei tunnu omalta.
  • markkinoilla on tarjolla aivan ihania hohtavia tuotteita, joita kannattaa hyödyntää mikäli haluaa tehdä heleän meikin

Nyt varmaan kaikki ammattilaiset naureskelee. 😀 Nämä mun vinkit on siis tosiaan ihan maallikon näkemyksiä siitä, mitä olen oppinut meikkaamisesta. Ehkä sieltä löytyi joku tipsi jollekin? 🙂

Ootteko te olleet ammattilaisen meikissä koskaan..? Jos olette niin onko se ollut hyvä kokemus vai onko peilistä katsonut takaisin joku ihan toinen?

Kuvitukseksi sopii hyvin viime viikon meikkihetki Lumenen kanssa. Pääsin tutustumaan heidän uutuustuotteisiin ja ihastus brändiä kohtaan sen kun syvenee. 🙂 Aurinkoa päivään! JEEEEE, viikonloppu! <3Sara

Kuvat / Mona Salminen

Tapahtuma / Lumene / Polhem

Meikki / Eevis Liedes

Vastaa käyttäjälle Ida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 kommenttia

  1. Minna 02.11.2018

    Hei pakko kysyä mistä nuo korvikset on ?:) ihanan kevyet ja ajattoman kauniit 🙂

    Vastaa
  2. Ässssä 03.11.2018

    Wanhojentansseihin kävin meikkaajalla. Silmämeikki oli tosi tumma ja järkytyin kun näin itseni peilistä! Mutta hetken kuluttua silmä onneksi tottui ja kuvissakin meikki näytti hyvältä. Lisäksi meikkipohja oli tosi kestävä ja kaunis, eli lopulta oli hyvä kokemus vaikka tottumattomuus tummiin silmiin säikäyttikin aluksi.

    Nykyään olen erittäin tarkka meikistäni ja teen sen aina itse, varmaan myös häihin jos menen naimisiin.

    Vastaa
  3. Ida 04.11.2018

    Moi! Vähän offtopic tähän postaukseen, mut yritin ettiä sun blogista et kävittekö te jossain perheenä alkusyksystä? Löysin vaan kreikan matkan, mut muistelen et oliko joku pienempikin matka johonkin pikku paikkaan?

    Vastaa
  4. Tiina 08.11.2018

    Hei. Olen kerran käynyt meikattavana ammattilaiselle?. Se sujui niin hyvin että isänikään ei tunnistanut mua?. Istuin juhlissa isäni viereen ja muitakin vieraita oli. Ei siis tunnistanut mua vastakun jotaki puhuin…? Saatiin hyvät naurut!

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.11.2018

      Voi apua, juuri tätä meinasin 😀 Mullakin joskus käynyt noin, että oon näyttänyt aivan vieraalta!!

      Vastaa
  5. Saara 08.11.2018

    Hei Sara!

    Käytitkö normaalia kosmetiikkaa raskausaikoinasi vai vaihdoitko esim. luonnonkosmetiikkaan? Mitä meikkimerkkejö suosit raskausaikana? Entä käytitkö normaalia alumiinia sisältävää deodoranttia?

    Olen itse toista kertaa raskaana. Ensimmäistä lasta odottaessani käytin normaalia kosmetiikkaa sekä ihan perusdödöjä. Olen käyttänyt Laveran meikkejä nyt jonkin aikaa, mutta nyt raskaaksi tulon myötä kyseenalaistan jopa ne tuotteet, vaikka luonnonkosmetiikkaa ovatkin (eteeriset öljyt mm.).

    Vaikutat niin stressittömältä ja fiksulta ihmiseltä, että taopa päähäni nyt vähän järkeä! 😀 Taitaa mennä ylihysterisoinniksia tämä pähkäilyni jo…

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.11.2018

      Moikka, ihan ensimmäisenä ONNEA <3<3<3
      aivan ihanaa!
      Mä käytin ihan normi meikkejä koska jo ihan työnpuolesta mulla ei ole mahdollisuutta valita mitä meikkiä kasvoille levitetään. Myös deodorantti oli ihan normi.. 🙂 Mulla vaalennettiin ennen molempia raskauksia hiuksia, mutta se lopetettiin heti raskauden alkuvaiheessa.
      Kaikkea hyvää odotukseen!! 🙂

      Vastaa