pikkujouluihin mars

me, ootd, pohdintaa

Moi! Kirjoitin viimeksi (tämä) siitä kuinka tämä kausi on pian paketissa. Tänään meillä on Salkkari-porukan pikkujoulut ja ihanaa päästä juhlimaan kauden päätöstä. Juhlissa on kivaa, kun ehtii jutella kolleegojen kanssa ja myös heidän kenen kanssa usein vaihdetaan vain pikaiset kuulumiset. Näyttelijät ovat vain pieni joukko tiimistä ja monta kaveria&ihanaa tyyppiä löytyy nimenomaan kameran takaa.

Mietin pitkään, että mitä puen päälle ja mukavuus voitti tälläkin kertaa. Ajattelin sunnuntaina postailla ”viikonloppu kuvina” tyylisen postauksen, niin siellä varmasti vilahtaa myös pikkujoulukuteet. 🙂 Tämän postauksen kuvat on otettu sunnuntaina, kun käytiin tyttöjen serkkujen luona ja sinne tuli myös pikkuserkut kylään. On kyllä onni, kun minit saa leikkiä sukulaisten kanssa niin usein. Heillä on kunnon jengi jo kasassa. 😀

Kuvissa oleva poolo on ollut tämän syksyn ehdoton suosikki. Huomaan lähestulkoon päivittäin hamuavan tuota neuletta. Mielestäni tärkeää poolossa on se, että kaulus ei tunnu yhtään ahdistavalta, mutta on samalla ryhdikäs. Paras ominaisuus on se, että kaula ei palele ja kaulahuivin voi jättää kotiin. Mielestäni takit istuu aika kivasti ja tulee paremmin esiin, kun huivi ei ole ”tukkeena”. 😀 Oon myös monta kertaa kirjoittanut siitä miten musta on tullut vuosi vuodelta enemmän vilukissa, mutta nyt tänä syksynä mulla on mennyt tämän asian suhteen hyvin. Tuntuu, että kerrankin vaatteet ovat oikeita (=tarpeeksi lämpimiä) ja tähän paras kikka on ollut lämpöisät neuleet, merinovillasukat ja ulkoillessa kerrastot.

Mutta hei tämäpä riittää nyt 😀 Iiihanaa perjantaita ja Pikkujoulua, jos jollain sellaiset on edessä! Lupaan, että ensi viikolla meikkijuttuja! <3Sara

kengät / Dr Martens

housut / Kapphal*

paita & takki / NA-KD*

Vastaa käyttäjälle Sarppa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Sarppa 23.11.2018

    Mukavuus on niin tärkeetä vaatteissa! Ja sun vaatteet näyttää sulla niin hyvältä! 🙂 Teillä oli ihana podi jakso viimeksi, erityisesti jäi mieleen kun sanoit että kannattaa tehdä kaikki niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Voi kun mulle olisi joku joskus sanonut noin kun eka lapseni syntyi ja joduttiin olla paljon sairaalassa vauvan sairauden takia.. imetys ei sen takia onnistunut ja korvikkeen annosta sai aina jostain kuulla motkotusta. Ihanan rento asenne❤ Kiitos kun kirjotat ja teet työtä mihin voi helposti samaistua, jutuista saa niin helposti kiinni! Ihanaa viikonloppua teille! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.11.2018

      mukavuus on parhautta <3
      Hei ihanaa kuulla, kiitos <3 Mulla imetystaival ei myöskään ole ollut helppo ja olen kohdannut jos jonkinmoista syyllistämistä. Nyt jälkeenpäin mietin, että olisinpa osannut laittaa puheet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Silloin hormooneissa se ei vaan ole helppoa ja kaiken ottaa henkilökohtaisesti. Ja hei etenkin jos teillä on vielä ollut sairauden takia tuo tilanne, niin en voi käsittää miten kukaan voi sanoa tuohon yhtään mitään...Sen jos minkä ymmärtää! Ihanaa viikonloppua sinne myös <3

      Vastaa
  2. ida ihana 24.11.2018

    Mullakin on ne omat lempparivaatteet, jotka huomaan usein valitsevani kaapista 🙂
    Ihanaa viikonloppua teille!<3

    ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa