jouluvalot

me, muoti, ootd, pohdintaa

Moi <3 Jouluvalot on niin ihania. Ne tuo tunnelmaa ja lämpöä kylmään ilmaan. Helsingin jouluvalot on mielestäni upeat ja todella sympaattiset. Minulle ne ovat tuoneet iloa joka kerta kun olen käynyt Helsingissä. Meillä olisi tarkoituksena suunnata pian myös tyttöjen kanssa viettämään päivää Helsinkiin ja ihailemaan valoja. 

Meidän kodin pihalle olen laittanut vain muutamat valot.. Jotenkin tänä vuonna puhti riitti sisätiloihin. 😀 Mikko aina nauraa, että kovasti suunnittelen ja haluan erilaisia asioita pihalta, mutta sitten en kuitenkaan jaksa olla siellä hommissa. Hehee, myönnetään. Pihahommat ei lähde meikäläisellä. Siis vähän hävettää myöntää, että meillä on vielä oliivipuut ruukuissa ja aikomuksena oli tietty vaihtaa istutukset ennen pakkasia. Puolustuksena se, että puut näyttää ihan hyvältä vaikka ovathan ne varmaan jo kuolleet tuossa pakkasessa.. Ehkä olisin saanut puhtia vaihtamiseen jos ne olisivat rumannäköisinä tuossa terassilla, mutta kun ei ole.. 😀 Ollaan sovittu, että seuraavan kodin suhteen tehdään pihasta mahd helppo ja yksinkertainen. Siitä pitää tosin huolen jo meidän pieni tontti, mikä osaltaan helpottaa pihan hoitoa.

Toissapäivänä haettiin meille joulukuusi ja voi sitä riemua kun lapset pääsivät sen koristelemaan. Laitan tästä oman postauksen vaikka huomenna. Mukavaa torstaita <3 Meillä on tänään lasten joulujuhla päiväkodilla ja tytöt jäävät nyt myös kuukauden joululomalle. Jihuu! <3Sara

kuvat / Amanda Aho

takki & neule & housut/ nakd*

pipo / 

kengät / Dr Martens

*saatu

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 kommenttia

  1. Saara 15.12.2018

    Superkauniit kuvat Sara! <3

    Vastaa