joulupuu on rakennettu

koti & sisustus, lapset, me, ootd

*postauksen linkki kaupallinen

Moikka! <3 Meillä on laulettu viime päivinä erityisen paljon joululauluja. Tytöillä oli eilen päiväkodin joulujuhla ja olemme kuulleet laulut nyt jo moneen otteeseen. 🙂 Luvattiin Matildalle ja Mimosalle, että nycin reissun jälkeen haemme heti joulukuusen, joten heti tiistaina käytiin hakemassa kuusi + koristeltiin se illalla. Tänä vuonna someni täyttyi ihanista kuusista jo marraskuun alussa ja itsekin harkitsin josko ostaisin tekokuusen. Meillä tykätään joulusta niin paljon, että mieluusti kuusesta nautitaan pitkään. Onneksi Mikko tajusi, että eihän meillä ole mitään järkevää säilytyspaikkaa sille. 😀 Meiltä tosiaan puuttuu ulko- ja sisävarasto sekä vaatehuone kotoa. 😀 Mutta kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, niin se on siinä mielessä hyvä että mitään turhaa emme voi säilyttää ja näin ollen hankinnat tulee tehtyä tarkoin.

Koristeita ostin muutamat lisää, kun meillä on aika paljon vanhempien vanhoja käytössä. Siellä ne on nyt sekaisin vanhat ja uudet. Ihanan tunnelmallista! 🙂 Kaikista parasta oli, kun Matilda rakastui heti yhteen lapsuudestani tuttuun olki-käpykoristeeseen. Vaikka kuusessa on glitterilumihiutaleita ja upeita lasipalloja, niin hän valitsi kävyn parhaaksi. En kestä.. <3 Nämä vanhemmilta saadut koristeet siis jatkaa taatusti kulkuaan myös meillä. Niin arvokkaita meille ja näköjään nyt myös lapsille.

Olin aamun palavereissa ja kohta mennään tyttöjen kanssa lounaalle. Huomenna saadaan perhettä kylään ja sunnuntaina muutama kaveriperhe. Ajattelin leipoa ainakin suolaisia joulutorttuja ja jotain jäädykettä! Kiinnostaisiko reseptit? 🙂

Ehkä parasta viikonlopussa on se, että siskoni perhe muuttaa nyt vihdoin meidän naapuriin.. <3 Jejeee! Vitsit musta tuntuu, että tämä mun teksti poukkoilee tänään, mutta vielä yksi juttu. Olen menossa ensi viikon tiistaina 18.12 Akateemiseen kirjakauppaan klo.17.00 moikkaamaan ihmisiä sekä signeeraamaan kirjaani “365 ilon & inspiraation vuosi”. Olisi ihanaa, jos tulisit moikkaamaan mikäli pyörit lähistöllä.. 🙂 Olisi parasta saada teille lukijoille kasvot! <3 Halaus ja rentouttavaa viikonloppua! <3Sara

one piece yökkärit / Cubus

tyttöjen kukkamekot / H&m

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 kommenttia

  1. Avatar kata 14.12.2018

    <3 Ihanaa viikonloppua!

    Vastaa
  2. Avatar Aida 14.12.2018

    Ihanan näköinen kuusi tuli! 😍 Ja noista joulutortuista puheen ollen, kannattaa testata laittaa sen marmeladin tilalle sinihomejuustoa, oli ihan taivaallista. Tää on vissiin aika ykeinenkin tapa, mutta itelle oli uus tuttavuus, kun tehtiin ystävän kanssa itsenäisyyspäivän pöytään näitä.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 20.12.2018

      Hei nami, en oo ikinä testannu 🙂 kiitos vinkistä, mä niin kokeilen <3

      Vastaa
  3. Avatar minna 16.12.2018

    Kaunis kuusi koristeineen ja niin suloiset tytöt ympärillä . Matilda jo kovin “pitkänhuiskea” ja Mimosalta näkyy sivuprofiilissa suloista ihanaa pientä hymy-naamaa. Varmasti parhaat kaverukset, pienellä ikäerolla , ja siskokset . Kirjaproggiksesi tuli kyllä suurena yllätyksenä ja aivan ihanana sellaisena .Olen aina miettinyt ,että kuinka voi olla noin moniosaaja ja monessa mukana , kuinka joku osaa ,jaksaa, ehtii , viitsii jne . Olet varmasti todella luova ihminen ja helposti innostuva .Mahtavaa !! Juuri äsken kuuntelimme mieheni kanssa podcastejanne ,eri luukkuja , ja kyllä niissä saa nauraa teidän mukana. Olette varsinaisia ilopillereitä Johannan kanssa. Kyllä sitä juttua riittää, tosi hauskoja olette molemmat. Mieletöntä ,että olet paikalla ensi ti Akateemisessa !! Voisi jo melkein nimittää sinua super-julkkikseksi. Yritetään tulla paikanpäälle, täällä Helsingissä kun asutaan. Tsemppiä ja kaikkea hyvää koko perheelle. -Ja muistakaa levätä myös paljon 🙂 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 20.12.2018

      Ääääk apua. Oli niin ihana nähdä sinut, kiitos kun tulit <3<3 Kaikkea hyvää teidän jouluun 🙂 <3 halaus!!

      Vastaa