Perheen yhteinen aika

kidsfashion, koti & sisustus, lapset, loma, pohdintaa

Mainos / Suomen Leluyhdistys 

Moikka! <3 Kaikki teistä jotka olette mun blogia lukeneet, niin tiedätte että mulle perheen kanssa vietetty aika on sitä arvokkainta. Fiilistelen jo monta päivää etukäteen jos tulossa on vapaapäivä tai saatikka loma. Vaikka eletään arkea tiivisti yhdessä, niin koen että se yhteinen tekeminen ja pysähtyminen on kaikista tärkeintä. Olen aina puhunut yhteisen ruokailun, iltasadun, ulkoilun, pelaamisen ja askartelun puolesta. Lapsille on niin tärkeää, kun aikuiset tulee mukaan ja samalla itse huomaa kuinka kaikki turha katoaa mielestä. Konkreettinen tekeminen lasten kanssa saa ainakin mut rentoutumaan parhaiten.

Ollaan odotettu Mikon kanssa koska lapset ovat sen ikäisiä, että heidän kanssa voi alkaa pelaamaan lautapelejä. Mikko on varsinkin meidän perheen lautapeli fanaatikko ja hän pelaa usein kavereiden kanssa esim Trivial Pursuittia. Matilda on ollut jo pitkään kiinnostunut peleistä, mutta viimeisen vuoden aikana hän on oppinut tosi hienosti pelaamaan. Mimosa toki siinä sivussa on oppinut lähestulkoon kaikki samat taidot. Lasten kasvamisessa mielestäni yksi paras puoli on se, että pystyy tekemään enemmän asioita yhdessä. 🙂

Sen lisäksi, että esim lautapelien pelaaminen on perheelle yhteistä aikaa, niin siinä lapset oppii myös monia hyviä taitoja. Voittamisesta ollaan puhuttu lähes joka kerta ja pohdittu sen merkitystä. Useimmiten pelaaminen sujuu hyvin ja se itse pelaaminen on lapsille tärkeämpää kuin voittaminen. Me ollaan Mikon kanssa sovittu, että pelataan ihan ”normisti” eikä anneta tyttöjen joka kerta voittaa. Monet pelit tosin on tuuripelejä, eli voittaja luonnollisesti vaihtuu. 🙂

Kaikista ihaninta on nähdä se kirkkaus lapsien silmissä kun ehdottaa heille, että mitä jos pelattais, leikittäis tai askarreltaisi yhdessä. Heti alkaa innokas puheensorina ja energiaa tulee roppakaupalla. Touhuamisen sivussa tulee juteltua ja naurettua ihan eri tavalla kuin esim telkkaria katsoessa.

Muistetaan nyt joulunaikaa pysähtyä ja nauttia niistä hetkistä perheen kanssa. Yökkärit päällä, kynttilät palamassa ja mukissa glögiä. Voiko enempää toivoa?

Ihanaa päivää ja kiitos Suomen Leluyhdistys kun tuette lasten ja vanhempien yhdessäoloa ja viette eteenpäin leikin ilosanomaa! <3Sara

ps. Kuvissa näkyy vuoden 2018 parhaita lautapelejä. Iso peukku näille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Riikka 20.12.2018

    Moikka!

    Tietääkö/tiedostaako Mimosa ja Matilda vielä, että kirjoitat blogia? Tuli vain mieleen tuosta kuvasta, missä tytöt pitävät kortteja naamojensa edessä. Oletteko suoraan sanoneet heille esimerkiksi, että ”Otetaanpas äitin blogiin yksi kuva, oisko kiva jos pitäisitte naaman edessä kortteja että teidän kasvonne eivät näkyisi” vai heille blogista kertomatta pyytäneet vain laittamaan kuvaa varten kortit naaman eteen? Olisi mielenkiintoista kuulla, miten kuvien ottaminen lasten kanssa toimii niin, että heidän kasvojansa ei näkyisi. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2018

      Hei joo voisin kirjoittaa aiheesta joku kerta 🙂 Tytöt ei tiedä, että mulla on blogi. Ne ymmärtää jonkin verran telkkutöitä, mutta muita ei 🙂

      Vastaa
  2. minna 20.12.2018

    ”Peek a boo” Matilda ja Mimosa, oletteko menneet äidiltä piiloon ? Korttien taakse on hyvä piiloutua 🙂 🙂 Pelit ovat kyllä ihanaa ja kehittävää ajanvietettä , isojen ja pienten kanssa . Terveisiä myös Lilalle , ihana pikku hau-hau !

    Vastaa