loppuvuosi & lohimössö

DIY, koti & sisustus, resepti

Heippa! Meidän loppuvuosi oli aikamoista juhlintaa. Lähestulkoon joka päivä ollaan nähty kavereita ja/tai perhettä. Ihan hassua, että joulu on nyt taputeltu ja uusivuosi edessä. Olen yleensä nopea siirtymään uuteen kauteen ja Mimosan synttäreihin mennessä joulukoristeet on karsittu pois. Tänä vuonna homma oli toinen ja nautin kuusesta tähän päivään saakka. 🙂 Ollaan saatu kestitä vieraita nyt moneen otteeseen viimeisen kolmen päivän aikana. Alla mitä parhain lohimössä. Sopii ruisnappien, saaristolaisleivän tms pariksi. Leppoisaa vuoden ensimmäistä! <3Sara

Lohimössö

Tarvitset (kannattaa tehdä suosiolla tuplamäärä, jos on enemmän syöjiä):

200g – maustamaton tuorejuusto (käytettiin Philadelphia)

puolikas-kokonainen – punasipuli 

150g – graavilohta

noin 3 rkl – kermaa

ruohosipulia

noin puolikas sitruuna puristettuna

Ohje: pilko sipuli pieneksi, kuten myös lohi ja ruohosipuli (voit käyttää apunasi saksia). Muussaa kaikki ainekset sekaisin. 

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

11 kommenttia

  1. Annu Vainio 01.01.2019

    Ihanan helppo herkku jälleen. Kiitos

    Vastaa
  2. Veera 01.01.2019

    Onko tuossa sun kipossa tuo määrä mitä ohjeessa, vai enemmän? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.01.2019

      tein tuplat ja kupissa on puolitoista kertainen määrä 🙂

      Vastaa
  3. Pinja Mitrovitch 02.01.2019

    Hola!

    Ihanan simppeli ohje, löysin sun blogiin vast’ikään -tykkään kovasti sun tyylistä kirjoittaa, kuvata ja suunnitella postauksia. Kivaa uutta vuotta!
    yst. Pinja // http://www.pinaycoco.fi

    Vastaa
  4. Katrianna 02.01.2019

    Heissan!
    Itseäni kiinostaa eniten ehkäpä sisustaminen, ja varsinkin teidän rakennusprojekti, mutta myös kaikki perus arki ja ruoka jutut ovat mielenkiintoisia. Tykkään just lukee sun blogia kun olet niin aito täällä ja kirjoitat just vaihtelevasti eri aiheista.
    Ihanaa Uutta vuotta sinne <3

    Vastaa
    • Katrianna 04.01.2019

      Sori tässä tapahtu jokin kämmi, kommentti tuli näköjään väärään postaukseen… Tarkoitus oli siis kommentoida BLOGI -postaukseen 🙂

      Vastaa
  5. Noora 04.01.2019

    Ei ei ei… Parempaa löhimössöä tulee kylmäsavulohesta!! Ja ehdottomasti sinne tuorejuustoa, kermaviiliä, tilliä, lohta, sitruunapippuria ja valkopippuria sekä sipuli.
    Lisäksi sinne voi laittaa raikkautena kurkkua tai suolakurkkua jota laitan kinkkumössöön.

    Vastaa