vika lomaviikko pakettiin

kuulumiset, me, muoti, ootd, pohdintaa

Moikka! Tultiin juuri kotiin kummitytön synttäreiltä. Mimosa täytti viikko sitten 3-vuotta ja nyt samana vuonna Matildan kanssa syntynyt kummityttö 5-vuotta. Apua!? Miten nämä pienet on jo niin isoja. Matildalla heiluu eka hammas alhaalla siihen malliin, että kohta meille tulee hammaskeiju kylään. Samalla voin todeta, että arki rullaa tosi mukavasti ja kaikki on helpompaa mitä enemmän tytöt kasvaa. Ei ole enää säätöä, jos mennään esim. ravintolaan tai jonnekin uuteen paikkaan, yöt nukutaan hyvin ja pukeminen sujuu neideiltä itse. Tästä tulikin mieleen, että voisin joku päivä kirjoittaa tyttöjen vauvavuosista ja siitä miten koin ne. Tuntuu, että on paljon helpompaa kertoa ja kirjoittaa aiheesta nyt kuin silloin. Hormooneissa kun tuppaa suhtautumaan imetykseen, nukkumiseen jne paljon herkemmin (Tai ainakin minä! :D).. Ja tietty tulloin saa myös tahtomattaankin paljon vinkkejä, joiden suhteen nyt on jo liian myöhästä. 😀

Meidän vika lomaviikko meni leppoisasti. Oltiin aika paljon kotona ja innostuin tekemään inventaariota. Kaapit, vaatteet, lelut ja tarvikkeet on käyty läpi. Monta pussukkaa lähtee kierrätykseen/lahjoitukseen ja toivottavasti löytää uuden kodin. Mulla ei ole koskaan ollut näin vahvaa tunnetta siitä, että en halua kotiimme enää mitään ylimääräistä. Alkuvuosi, tuleva rakennusprojekti ja pinnalla olevat puheenaiheet vaikuttavat osaltaan näihin tunnelmiin.

Muistatteko tämän postauksen viime talvelta? Nyt vihdoin sain ostettua itselleni uuden talvitakin (päädyin: Fjällräen Ecpedition Down Jacket), joka toivottavasti palvelee minua vuosikausia. Mulla ei ole ikinä ollut laadukasta ja superlämmintä talvitakkia, joten odotan kovasti että saan sen käyttööni. Uskon myös, että säästyn monelta halvemman takin ostolta. Vielä multa puuttuu toppahousut ja talvirukkaset. En edes tajua miten oon viime talvet pärjännyt ilman niitä. Muksujen kanssa, kun tulee ulkoiltua niin paljon. Nauroin just Mikolle, että silkkipaidat lähtee kierrätykseen ja samalla tehdään aluskerrastolle ja villaneuleille tilaa. Niin ne hommat muuttuu! 😀

Tänään vielä kävelylenkki siskon kanssa ja huomenna pyörähtää arki käyntiin. Ihanaa sunnuntai-iltaa! <3Sara

huosut / JC

kengät / Dr Martens

paita / ginatricot*

takki / na-kd*

laukku / louis vuitton

hiusdonitsi / Cubus

korvikset / Pernilla Corydon

*saatu

Vastaa käyttäjälle Niina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 kommenttia

  1. Loralii 06.01.2019

    Meillä sama homma menossa!Just järjestin pyyhe ja lakana kaapin,otin huonot auton pesuräteiksi tai kun tarvii johonkin huonompaan hommaan.Siivosin isomman tytön vaatekaapin ja annoin ystävän tytölle pussin vaatteita.Keräsin kirppari kassiin vauvanvaatteita jos keväällä sais kirpparille vietyä vaatteita,vanhoja kirjoja,sisustustavaraa jne..Loput mitä en saa myytyä annan ystäville jos haluaa tai vien SPR:lle/Hopelle tms..Veisin suoraan noille tahoille,mutta kodinhoitotuki ja tulot ei oo niin isot, siks yritän myydä eka.Jos olisin palkkatöissä en näkin sitä vaivaa myymisestä..Ja arvostan sun elettä antaa eteenpäin ♥️. Päätin vähän niinku alkaa ostolakkoon 2019 vuoden. Tai ostolakkoa nää viimeiset 4vuotta melkein ollu ??..Jos joku hajoaa korjaan jos pystyy ja ostan sit vaan oikeaan tarpeeseen,eka yritän katsoa kirppareilta ja sit ostan uutena ja mielellään alesta..Ei mulla vaatteita oo muutenkaan paljon tai ostan tosi harvoin.Ennen esikoisen syntymää,kun olin töissä niin ostin enemmän ja paljon on kyllä menny rikki ja heitetty pois, et pikku hilja pakko alkaa uusiin,mut säästän tässä rahaa ja katon vähän mitä ostan ja ostan yhden hyvän ku monta tai yhden jotain huonoa.Olen huomannut et hm:n vaatteiden laatu on huonontunut viim.10 vuoden aikana.Hyvä jos nykyään kestää puol vuotta/vuoden käytössä ilman reikää jossain..Jos sulla on antaa vinkkiä edullisista vaatteista joska kestää niin otan vinkin vastaan. Haluaisin,et vaate josta tykkään on laadukas ja on suht edullinen..Lapsille ostan joko hyvästä alesta tai kirpparilta.Kirpparillakin syynään vaatteet tosi tarkasti ja katson ns.laatua.. Yhden asian mitä itelleni lupasin,tykkään älyttömästi lukea,mut en oo ostanu kirjoja itelleni neljään vuoteen,edes kirppareilta.. Niin annan luvan itelleni ostaa ainakin käytettynä ja käyn enemmän kirjastossa lainaamassa.Lupasin et mielummin oon se kirja kädessä kun iskee vapaa hetki ja somen tarkistan sit vaan harvemmin 🙂 ..

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.01.2019

      Olipa ihana lukea ajatuksiasi. Kiitos tästä <3 Kaikkea hyvää perheellenne 🙂

      Vastaa
  2. Niina 06.01.2019

    Muistan liiankin hyvin. Harmitti, että edes mietit nykytietojen varjossa Canada Goosen ostamista ja että Mikko sen lopulta osti. 🙁
    Hienoa kuitenkin, että nyt löysit takin itsellesi ja päädyit lopulta toisen merkin takkiin.

    Vastaa
    • Noora 07.01.2019

      Muistan, että Sara mietti tuon takin ostoa, mutta en nyt yhtään tiedä mistä Niina yllä puhuu. Miksi ei tuota takkia voisi hankkia?

      Vastaa
      • Niina 07.01.2019

        Miksi nykypäivänä, varsinkaan helsingissä, missä talvet ovat lyhyitä ja lauhoja, pitäisi käyttää takkia mikä sisältää turkista? En tajua varsinkaan nuoria jotka näin tekee.
        Takin eettisyydestä ei myöskään ole varmuutta.

        Vastaa
        • Noora 10.01.2019

          No huh huh… Tuosta kyseistä merkistä en tiedä, mutta eihän läheskään kaikessa ole aitoa turkista, se maksaakin aika paljon ja juurikaan tuolla nuorisolla ei ole sitä rahaa laittaa.
          Lyhyt ja lauha talvi saattaa silti jotakuta paleltaa. Ennemminkään minä en ymmärrä, miksi nuoriso kulkee takki auki pakkasessa, nilkat paljaana ja ilman pipoa…

          Vastaa