arkiruokaresepti ja kuivakaapin täydennys

koti & sisustus, resepti

Mainos / Matsmart

Moikka! Viikon resepti on tänään tehty Matsmartin tuotteista. Varmaan osa teistä on huomannut, että olen tehnyt nyt jo pidemmän aikaa yhteistyötä Matsmartin kanssa Instagramissa ja näin ollen tutustunut moneen otteeseen heidän sivuihin sekä vaihtuviin tuotteisiin.

Onko Matsmart teille entuudestaan tuttu?

Minä löysin tämän palvelun ensimmäisen kerran loppukesästä ja siitä saakka ollaan säännöllisesti tilattu ja käytetty Matsmartia. Aika hyvin myös läheiseni ovat löytäneet tämän palvelun. 😉 Matsmart siis myy ruokaa, joka olisi muuten päätynyt hävikkiin johtuen esimerkiksi: pakkausten vaihtumisesta, sesonkivaihteluista, ylituotannosta ja lähestyvistä tai umpeutuneista parasta ennen -päiväyksistä. Isona bonuksena tietty se, että tuotteet saa 20-90 %:n alennuksella ja samalla pääsee vaikuttamaan ympäristöön ruokahävikkiä vähentämällä. 🙂 WoopWoop!

Tällä kertaa kasasin tilauksen sen mukaan, että saisin kuivakaapin täytettyä mahdollisimman hyödyllisistä ja monikäyttöisistä ruuista. Tätä reseptiä voi soveltaa mielen mukaan. Monesti tilaan juuri näitä tuotteita, joista pystyy tekemään sata varmasti ruokaa, vaikka jääkapista ei löytyisi mitään. Tällä kertaa tuunasin kastiketta kotoa löytyneillä sipulilla ja kirsikkatomaateilla. 🙂

Tarvitset:

1 tölkki tomaattimurska

1 tölkki papuja

1 tölkki maissia

1 rkl tomaattipyrettä

1 rkl Indian Mexican Taco mausteseuos

2 tl valkosipulijauhetta

rasia kirsikkatomaatteja

1 sipuli

oliiviöljyä

riisiä

Ohje:

Laita vesi kiehumaan ja lisää boil-in-bag:it kiehuvaan veteen. Lisää kuumentuneelle pannulle loraus öljyä ja pilkottu sipuli. Kun sipulit ovat kuulottuneet pyöräytä tacomauste ja valkosipulijauhe pannulle. Tässä kohtaa keittiön valtaa aivan ihana tuoksu 🙂 Lisää perään tomaattimurska ja tomaattipyre. Kuumenna. Pyörittele joukkoon pavut ja maissi. Lopuksi lisää vielä halkaistut kirsikkatomaatit. Poista riisi pussista ja ruoka on valmista 🙂 Nami! Aikaa ruuan valmistamiseen menee 15min. Maistuu myös lapsille! Lisää rohkeasti mausteita maun mukaan. Myös kermaviili / creme fraiche sopii lisukkeena. 

Vielä pakko vinkata muutamia suosikkeja, joita ollaan tilattu Matsmartista moneen otteeseen:

-smoothiet lapsille ja aikuisille.

-Go green tuotteet

-oliiviöljy

-pähkinät

-siivous- ja pyykkäysaineet sekä tarvikkeet

Ihanaa iltaa! <3Sara

ps. Vuonna 2018 Matsmartin asiakkaat pelastivat yli 500 000 kiloa ruokaa hävikkiin joutumisesta! Aika huikea juttu! 🙂

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 kommenttia

  1. Iina / MouMou 09.01.2019

    Toi on mun suosikkikauppa nykyään! <3 Tää hävikkiruoka-addiktio on noussut jo ihan seuraavalle tasolle – nimittäin kissoihin: https://moumou.fi/2018/12/17/anna-loytoelaimille-parempi-joulu/ 😀

    Vastaa
  2. Suvi 10.01.2019

    Samaan ideaan pohjautuu myös Fiksuruoka. Tilaan sieltä, koska siellä on kerrottu, mitä tuotteet sisältävät (toisin kuin Matsmartissa). Allergisena en voi tilata esim. mylsiä tietämättä, onko siinä pähkinää vai ei. Fiksuruoka-sivustolta ei myöskään tarvitse tilata noin isolla summalla saadakseen ilmaisen toimituksen. Siellä riittää 29e tilaus. Ja tuotteissa on jo sivustolla selkeästi esillä parasta ennen päiväys. En halua moittia Matsmartia. Hienoa, että näitä hävikkikauppoja on enemmänkin. Nuo erot vain olivat itselleni niin merkittäviä, että Fiksuruoka pysyy ”minun” kauppanani edelleen. (ja ei en hyödy tästä ”mainonnasta” mitenkään, jos joku sellaista epäilee :D)

    Vastaa
    • Minna 10.01.2019

      Mä olen tilannut molemmista, sekä Fiksuruuasta että Matsmartista, ja tykkään kummastakin. Matsmartissakin on myös ruuan tuotesisältö nähtävissä, se pitää tosin klikata erikseen auki kohdasta sisältö, siinä oikealla olevassa sarakkeessa osta-painikkeen alla, pari pykälää parasta ennen -merkinnän alapuolella 🙂 eli samat tiedot löytyy molemmista. Mulla on maitoallergia, joten tuotetiedot ovat tärkeitä meillekin. Kannattaa seurata kummankin sivuston tarjouksia, välillä toinen on halvempi, välillä taas toinen. Hävikkiruokaa halvalla on jokatapauksessa hyvä juttu, tilasi sitten kummasta tahansa!

      Vastaa
    • Sara Parikka 13.01.2019

      Kiva kuulla ajatuksiasi 🙂 ja hei vähänkö hyvä tuo loppu 😀 mulla ei käynyt mielessäkään :). Hei ihanaa talvea sinne <33

      Vastaa