ystävämme Lila

koti & sisustus, me, pohdintaa

L eikkisä kahdeksan vee. Käyttäytyy ihan kuin pentu, ainakin aina silloin kun nähdään ihmisiä ja meille tulee vieraita. Silloin kun ollaan oman perheen kesken Lila lähinnä nukkuu ja on rauhallinen. Ostettiin Lilalle kuukausi takaperin pieni kuljetuspesä. Se on tarkoitettu lähinnä kotiin ja vieraille mentäessä. Tämä ”pesä” on nyt asetettu portaiden alle ja sieltä Lila useimmiten löytyy. Ollaan opetettu tytöille, että silloin kun Lila on omassa pesässä annetaan hänen olla rauhassa. 🙂

I hka ensimmäinen lemmikki. Mulla ei ole koskaan ollut lemmikkiä, koska äitini on allerginen. Olen koko lapsuuden toivonut lemmikkiä ja muistan kuinka kinuin isääni ostamaan minulle kultakalan. 😀 No en saanut kultakalaa. Kuume oli niin kova, että akvaario olisi ollut ihan best juttu. Muistan vieläkin kun, Lila tuli meille ja se oli samalla aivan ihanaa, mutta myös pelottavaa olla vastuussa pienestä koiranpennusta. Onneksi meillä lähti heti menemään tosi hyvin. Käytiin koirakoulussa pariin otteeseen ja perehdyttiin rotuun tarkasti. 🙂

L enkkeily. Kaikki aina luulee, että Lila ei jaksa käydä lenkeillä. Me heitetään ihan helposti 8km kävelyjä, mutta ei tietenkään joka päivä. Lilalla on leikattu jalka suht pienenä, mutta sen jälkeen se on ollut onneksi oireeton. Muutenkin Lila on ollut äärimmäisen terve koira! Joulukuussa hän satutti toisen etujalan, mutta ilmeisesti se oli vain venähdys ja onneksi niin. Ehdimme jo säikähtää, että jalka meni huonommin. Meillä on tuttu lääkäri missä käytetään Lila vuosittain tarkastuksessa.

A sut. Me ei olla ikinä puettu Lilaa. Joskus kylmänä talvipäivänä sillä saattaa olla lämpötakki villapaita lenkillä, mutta muuten emme pukea häntä, varsinkaan kun Lila ei itse pidä siitä. Karsastan ajatusta siitä, että chihut mielletään ”merkkilaukku” koiriksi ja jotenkin vähemmän koiriksi kuin muut rodut. Muistan kun käytiin keskustassa asuessa paljon koirapuistoissa ja aina olin tarkka sen suhteen, että Lilaa kohdellaan samalla tavalla kuin muita koiria. Hänhän on koira siinä missä muutkin. Nykyään oon vähän rennompi ja täytyy myöntää, että oon suht tarkka sen suhteen ettei kukaan pääse satuttamaan Lilaa.

Mä olen tänään koko päivän ulkokuvauksissa. Onnekseni pakkanen on hieman hellittänyt. Eiköhän tästä selvitä! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Janni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

20 kommenttia

  1. Janni 23.01.2019

    Itselläni on myös kolme chihua ja on tämä niin ihana rotu <3!! Oletteko miettineet toisen koiran hankkimista koskaan?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.02.2019

      Aivan ihana rotu <3 Ei olla toistaiseksi mietitty.. mutta ehkä joskus 🙂

      Vastaa
  2. Pia-päivi 23.01.2019

    Moi. Minulla oli joskus aikoinaan kultakala. Koiraa olen miettinyt jo pitkään. Pieni koira olisi ihana. Lila kuulostaa ihanalta koiralta. Hyvää päivää. ?❄⛄?

    Vastaa
  3. Pinja Mitrovitch 23.01.2019

    Moikku,

    Niin söpö, koirat on vaan! <3 Mun siskolla on samalainen ja sekään ei pidä pukemisesta. Kuitenkin tärisee kun viimeistä päivää jo +5 asteen kohdalla, niin se sitten opetettu pitämään asuja. Miten koira otti aikoinaan lapset vastaan, hyvinkö?

    yst. Pinja Mitrovitch // http://www.pinaycoco.fi

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.02.2019

      Tosi hyvin Lila otti lapset vastaan 🙂 ihanaa päivää! <3

      Vastaa
  4. Mutsi Puhuu 23.01.2019

    Ihana chihu teillä! 🙂 minulla on myös kaksi chihuahuaa ja myös olen huomannut, että monet mieltää kyseisen rodun ”merkkilaukku” koiriksi, mikä on todella ärsyttävää ja turhauttavaa. Varsinkin kun jo muutenkin saanut 10v aikana kuulla vaikka minkälaista nälvimistä. On kutsuttu hiireksi ja rotaksi yms ja tullut heittoja tyyliin ”mun kissakin on isompi”, heko heko.. Eikä ihmiset edes ymmärrä välillä omaa typeryyttään ja ihmettelee miksi omistajaa ei nauratakkaan.

    Vastaa
  5. Hanna 23.01.2019

    Ihana Lila 🙂 Meillä melkein saman näköinen poika chihu joka jo 10 v. Minäkään en ymmärrä tuota pukemista, eikä meilläkään koira siitä tykkää mutta -10 pakkasesta ylöspäin on ollu pakko pukea hänelle tossut kun muuten ei tarkene käydä ulkona :/ Ei kyllä tykkää yhtään tossuja pitää mutta pakko että tarkenee. Miten teillä Lila tarkenee pakkasella?

    Kuuntelin muuten äsken teidän viimeisimmän podcast-jakson ja itkuhan siinä tuli kun kuunteli sinun tarinaa kolarista, onneksi kaikki meni hyvin eikä pahempaa sattunut ❤

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.02.2019

      se käy pakkasella tosi pienillä lenkeillä ja pyörii paljon tuossa meidän pihalla 🙂 Ihana Chihu siellä myös!!
      Kiitos <333

      Vastaa
  6. Suvi 23.01.2019

    Tuli mieleen, että ootko/ootteko haaveillut muista lemmikeistä tai toisesta koirasta? Otatteko mahdollisesti uuden koiran kun Lilasta joskus aika jättää? Entä mitkä rodut sua yleisesti miellyttää tai millaisen koiran ottaisit nyt jos ottaisitte toisen? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.02.2019

      ei olla vielä mietitty.. Jos joskus otetaan vielä koira niin ehkäpä sekarotuinen 🙂

      Vastaa
  7. Anne 24.01.2019

    Ihana Lila ?

    Vastaa
  8. minna 24.01.2019

    Ihana pikku Lila , terveisiä vof vof ja vuh vuh !!

    Vastaa
  9. Maikki 24.01.2019

    Jes vihdoin postaus myös hänestä! <3

    Vastaa
  10. mm 28.01.2019

    Hyvä Lila , ”pääsit” tänään Puoli 7 ohjelmaan , olit siellä seinällä isona kuvana !

    Vastaa