päivä mun kanssa

päivä mun kanssa

Heips! Tajusin, että nämä päivä mun kanssa postaukset ovat usein olleet sellaisia joiden aikana olen liikkunut paljon paikasta toiseen. Eilen oltiin vain kotosalla, joten ajattelin että olisi hauska toteuttaa tämä postaus tavallisesta päivästä. Viikko meni kotosalla kipeänä, mutta tänään päästään takaisin kiinni arkeen. Jesh! <3Sara

07.00-09.00 Herättiin koko perhe ja jäin hetkeksi Mimosan kanssa köllöttelemään. Siirrytiin alakertaan, jossa kahvi oli tippumassa ja aamupala tekeillä. Syötiin yhdessä aamiainen ja tytöt katsoivat lastenohjelmia. Me käytiin muutamia asioita Mikon kanssa koneella läpi ja tsekkasin, että Papupata podcastin jakso on mennyt julkaisuun. Kävin Lilan kanssa pikku lenkin ennen kun Mikko lähti töihin.

09.00-12.00 Pelattiin afrikantähteä, siivoilin ja lähdettiin ulkoilemaan. Oli aivan ihana nähdä tyttöjen riemu kun vedettiin ulkovaatteet niskaan. He eivät ole ulkoilleet viikkoon, joten kyllä lumileikit vei mennessään. Käytiin myös pienellä kävelyllä.

12.00-15.00 Kotona paistoin tytöille pinaattilettuja (heidän lemppareita) ja kasasin lautaselle myös paprikaa, kurkkua ja tomaattia. Lounaan jälkeen tytöt meni nukkumaan. Mä kuuntelin No filter ja Tuplakääk podcast jaksot, vastasin sähköposteihin ja söin itse lounaan.

15.00-17.00 Pelattiin uudestaan Afrikan tähteä. Tytöt söi välipalaa ja minä kuvasin muutamat kuvat yhteen tulevaan kamppikseen. 🙂 Matilda ja Mimosa on niin hauskoja kun he haluavat aina olla mahdollisimman paljon mukana ”äitin kuvauksissa”.. Meiltä löytyy niin paljon ihania otoksia tyttöjen kera :D. Askarreltiin myös ystävänpäiväkortit tyttöjen kavereille ja muutenkin neidit taisi taas piirtää läjän erilaisia teoksia.

17.00-20.00 Syötiin viikonlopulta yli jäänyttä uunifetapastaa ja lähdettiin ulos. Mikko tuli kotiin ulkona ollessa ja lähdin käymään kaupassa sekä postissa. Vein tyttöjen ystävänpäiväkortit postiin sekä muutaman kirjalähetyksen. 🙂 <3 Iltapalaksi neidit söi jugurttia, päärynää, mustikoita ja mysliä. Paketoitiin äippärille jäävälle kolleegalle lahja ja lapset menivät hammaspesun jälkeen nukkumaan.

20.00-22.00 Koneet auki ja töiden tekoa.. Kipeystilanne on johtanut siihen, että monet asiat pitää hoitaa illalla ja kaikkea mahdollista on päässyt kasaantumaan. Mikko hoitaa rakennusprojektia ja monia muita tärkeitä paperihommia ja mulla puolestaan on mailin purku + kaikki muu käynnissä :D. Töiden jälkeen iltapala ja ajoissa nukkumaan. <3

Vastaa käyttäjälle Jensku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 kommenttia

  1. Pia 13.02.2019

    Heippa! Olen monesti miettinyt teidän päivärytmiä kun näyttää että tyyliin syötte aamupalaa tosi myöhään ja tytöt nukkuu kuitenkin päiväunet ja menevät vielä klo.20 yöunille niin minkälainen päivärytmi teillä oikeasti on tyttöjen unien suhteen? 😀 miten saatte varsinkin isomman vielä nukkuun päiväunet ja kuitenkin nukahtaa jo kasilta vaikka teillä olisi kotipvä? Mun tutuista kenelläkään ei nuku enää yli 4v päikkäreitä JOS halutaan että he menevät klo.20 nukkuun 😀 munkin 3,5v kotihoidossa olevalla tytöllä on nyt jäämässä päikkärit pois ja jos joskus nukahtaa vaikka vaan tunnin niin yöunille meno venyy heti 21-22 :/ ois siis kiva lukea teidän nukkumisjärjestelyistä ja kuinka saatte tytöt vielä päiväunille 😀

    Vastaa
    • Noora 13.02.2019

      Hei minua kanssa kiinnostaa sama juttu! Oma tyttö 5v ja nukkuu päikkärit työaamuina päiväkodissa, herätys meillä tosin 06.00. Vapailla saatetaan nukkua Jopa 7-8 (?), muttei koskaan näinä päivinä nukuta päivällä että pääsee illalla edes 20-21 nukkumaan☺

      Vastaa
    • Sara Parikka 15.02.2019

      huomenna kirjoitan aiheesta postauksen <3

      Vastaa
      • Pia 15.02.2019

        Kiva kun kirjoittelet postauksen aiheesta 🙂 kommenttini ei ollut tarkoitus olla mitenkään tyly vaan mielestäni on tosi mahtavaa mitä vanhemmiksi lapset nukkuu päiväunia ja nehän ovat todella tärkeitä lapsille 🙂 itse vaan stressaan nukkumisjutuista tosi paljon ja teillä homma tuntuu rullaavan niin mutkattomasti että olisi ihana kuulla nukkumisjutuista lisää 🙂 kiitos siis kun viitsit vastata ihan postauksen muodossa aiheeseen 🙂 <3

        Vastaa
        • Sara Parikka 16.02.2019

          Kiva kuulla, ja hei en missään nimessä ottanut sitä tylynä <3

          Vastaa
  2. Päivi 14.02.2019

    Mäki oon kateellisena ihmetelly tuota päikkäriasiaa! 😀 Tosiaan uskomattoman luksukselta kuulostaa että Matildakin vielä nukkuu päikkäreitä, kun meilläkin 2,5-vuotias lakkas just nukkumasta päikkäreitä (paitsi autoon nukahtelee) vuoden vaihteessa pikkusisaruksen synnyttyä..

    Vastaa
  3. Jensku 15.02.2019

    Mä taas miettiny oonko ihan hirveä kun pistän 4,5v:n päikkäreille (tai ainakin päivälepo, mihin yleensä nukahtaa) mutta ilmeisesti en ole ainoa 🙂 muutenkin teodän päivärytmi kuulostaa aikasamalta kun meillä 🙂 ja meijän lapset kans tykkää pelata nimenomaan afrikantähteä, myös kimblestä tykkäävät!

    Vastaa