toivomuksia keväälle

me, ootd, pohdintaa, tyyli

*postauksen linkki on kaupallinen

Oi kevät! Oon kevään lapsi ja pitänyt sitä aina parhaana vuodenaikana. Eilen mietittiin Mikon kanssa, että pitää alkaa tekemään enemmän iltaisin asioita.. Tuntuu, että ollaan jääty kiinni johonkin talvihorrokseen.. 😀 18.30 on jo tyylii iltafiilis ja ulos ei ole houkuttelevaa lähteä. Heti eilen pakattiin lapset Matildan uimakoulun jälkeen autoon ja lähdettiin syömään sekä käymään yhdessä kaupassa. Tultiin kotiin ennen kahdeksaa ja lapset meni super hyvin nukkumaan, kun ilta oli ollut aktiivinen. Tänään ollaan varmaankin kotosalla ja käydään ehkä vähän ulkona + pelaillaan lautapelejä. Miten te vietätte alkuillat/illat?

Alla listattuna toiveita keväälle. Uusi vuodenaika avaa ihan uudet mahdollisuudet ja piti ihan pohtia mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon. 🙂

Toiveet ja odotukset:

  • Valoa ja aurinkoa tänne kiitos! Nyt jo huomaan kuinka päivät pitenee ja lisääntyvä valo antaa mielettömästi energiaa. Valo helpottaa töiden tekemistä myös hurjasti, koska kuvien ottoon jää paljon enemmän aikaa. Toiveissa on siis ihania aurinkopäiviä, jolloin ulkona viihtyy pidempää.
  • Maksaläiskät saattavat pahentua usein juuri keväällä, kun aurinko paistaa kirkkaasti ja iho säikähtää talven jälkeen. Pyrin siis suojaamaan ihoa mahdollisimman hyvin, jotta vältyn maksaläikkien lisääntymiseltä.
  • Mä rakastan kävylenkkejä ja tämä tulee varmasti omilta vanhemmilta, jotka ovat raahanneet meitä pienestä saakka mukana pitkilläkin kävelylenkeillä. Nyt kun lapset ovat vähän haastavassa iässä kävelyn suhteen, ollaan tehty pienempiä lenkkejä heidän jaksamisen mukaan. Kevät mahdollistaa taas pitkät lenkit, koska pääsemme menemään rattailla (ollaan myyty meidän isot talvirattaat eteenpäin, joten siksi ei olla voitu vaunuilla lumessa/loskassa).
  • Jospa me saataisi kevään aikana rakennuslupa vetämään. Jossain vaiheessa toivoin, että maatyöt alkaisi keväällä, mutta se ei varmaan ole kovin todennäköistä.. Tuo rakennuslupa on iso konkreettinen askel eteenpäin, joten sitä toivon kovasti.
  • Lasten kanssa tekeminen. Uusi vuodenaika antaa uudet mahdollisuudet puuhata kaikkea uutta yhdessä. Erityisesti tyttöjä kiinnostaa luonto, vesi ja lumen sulaminen. Veikkaan, että kunhan tiet kuivuu niin pyörät kaivetaan myös heti esille. Kirjoitin aiheeseen liittyen Tekemistä lapsille -artikkelin Lapsimessujen sivuille. Käy lukaisemassa <3!
  • Pian saa kaivaa kevätvaatteet kaapista. Hameet, mekot, nahkatakki ja kevätkengät! Jihuu!
  • Terassin avajaiset. Kohta pääsee puuhaamaan pihalle ja laittamaan terassin kuntoon talven jäljiltä. Pihalla on myös paljon huollettavaa ja siistimistä luvassa.
  • Keväällä teemme muutaman pienen reissun. Toinen on perheen kanssa Porvoon suuntaan ja toinen siskojen sekä äitini kanssa Berliiniin. Näitä reissuja odotan jo kovasti, sillä kevät on mielestäni aivan ihanaa aikaa matkustaa.

Millaisia toiveita tai odotuksia teillä on kevään varalle? Tämä postaus pitääkin pitää mielessä ja tsekata läpi kesän kynnyksellä. Katsotaan vastasiko todellisuus näitä toiveita ja odotuksia.. 😀 Tänään meidän Papupata podcastissa on muuten aivan huikea aihe! 😀 Kysyttiin kuulijoilta/seuraajilta millaisia oletuksia heillä on meistä. Jaksossa vastataan olettamuksiin ja pohditaan onko ne totuudenmukaisia. Aika monet meni kyllä ihan yhteen sen kanssa millaisia ollaan. 😀 Tietty huteja mahtui myös mukaan! Papupata podcast löytyy Acastista, I phonen omasta podcast appista ja Spotifystä. 🙂

Ihanaa tiistaita :). Mä lähden hakemaan minit nyt tarhasta! <3Sara

kengät / Dr Martens

housut / Zara

paita / Indiska*

takki / na-kd*

laukku / marimekko

aurinkolasit / rayban*

*saatu

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 kommenttia

  1. Aida 19.03.2019

    Täällä kans fiilistellään kevättä! On ollut ihana huomata töissäkin kuinka virkeyttä löytyy taas enemmän. Huhtikuu meneekin pääsykoemateriaalien kanssa, mutta ehdottomasti luvassa ulkoilua ja retkeilyä ystävien kanssa. Tennarikelejä ootellessa<3(vähän otin kyllä jo varaslähtöä tässä yhtenä päivänä?)
    Ihanaa kevättä teille?

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.03.2019

      Kuulostaa kivalta 🙂 Hei hurjasti onnea ja menestystä pääsykokeisiin!!! <3

      Vastaa
  2. Noora 20.03.2019

    Arki illat menee kyllä ohi ihan hujahtaen. Vaikka haen muksut kotiin tarhasta klo:15, menee se ilta kotona täysin. Ruoka ja ruokailu, pesut ja pikkukakkonen. Kohta jo iltapala. Pikkuneiti 1 v, menee nukkumaan jo klo:18 aikaan. Aamulla herätys samoihin aikoihin. Isompi neiti menee siinä klo:20 nukkumaan. Itse miehen kanssa tunnin päästä perässä.
    Viikonloputk onkin sitten ihania, kun vähän pystyy venyttämään unirytmiä muksujen kanssa, noin tunti pidempään unta aamuisin.

    Odotan kyllä ihan jo kesää! Toukokuun lopulla viikoksi koko perheen voimin Kreikkaan, eka lentomatka lapsille. Ja sitten kesäkuun lopussa Lappiin perheen kanssa!

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.03.2019

      Kuulostaa tutulta 🙂 vkl on BEST! Oi miten ihanaa, että teillä on Kreikan reissu edessä 🙂 Ihana kohde ja varmasti hyvä kuukausi matkustaa kun ei ole vielä liian kuuma 🙂 Lentoaika on myös tosi kohtuullinen ja menee pienten kanssa varmasti hyvin <3 Myös Lappi kuulostaa tosi hyvältä!!
      IHanaa kevättä teidän perheelle <3

      Vastaa
  3. Johanna 20.03.2019

    Toivoisin et kauppoihin tulis yhdistetty vadelman ja lakritsin makuinen limsa. Ois kiva jos ihmiset keräisi nimiä ja lähettäisivät limsanteko paikkaan listan et toivovat vadelman ja lakritsan makuisen limsan tulevan kauppoihin. T:Johanna

    Vastaa
  4. Johanna 21.03.2019

    Ois kiva, jos tekisit videopostauksen aihe vois olla mikä tahansa. Ei tarvis olla kun n. 1 min pitkä video postaus.

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.03.2019

      Hei joo, videoita varppina tulee tuonne IG:n puolelle 🙂

      Vastaa