päivä mun kanssa

koti & sisustus, lapset, päivä mun kanssa

T O R S T A I

05.50-07.00 / Matilda heräsi.. Hän ei nuku päikkäreitä päiväkodissa (koska ei vaan malta) joten hän on kasin aikaan illalla jo todella väsynyt. Sitten myös jaksaa herätä aikaisin. 😀 Mutta arvatkaa vaan kuinka pulassa ollaan, kun viikonloppuna käännetään kelloja. Eli meillä herätään kohta neljältä.. 😀

07.00-09.00 / Tytöt söi näkkileipää, jugurttia, mysliä ja banaania. Puettiin vaatteet ja lähdettiin päiväkotiin. Mentiin bussilla muutama pysäkki ja tytöt oli AIVAN innoissaan. Neidit rakastaa matkustaa bussilla ja se on aina yhtä jännittävää nousta kyytiin ja katsella maisemia. Kävelin päiväkodilta kotiin ja viestittelin matkalla seuraavaan päivään liittyvien kuvauksien infoja.

09.00-12.00 / Istuin koneella, purin mailia ja söin aamupalaa. Katsoin, että postaus tulee oikein ulos ja julkaisin materiaalia myös instagramin puolella. Kuvasin seuraavan viikon kamppiksia ja join toisen-kolmannen kupin kahvia.. Kuuntelin samalla myös podcasteja ja radio-ohjelmia, kuten Dynastian parhaat ja Aamulypsy.

12.00-15.00 / Juttelin tunnin puhelinpalaverin ja sen jälkeen jatkoin töitä. Kasasin tulevaa kamppista, kirjoitin artikkelia ja totesin, että kuvien tilanne on super huono. Pitää pian taas kuvailla lisää. Tarkoituksena oli ehtiä siivoamaan, mutta en millään kerinnyt. Kyllä tasaisin väliajoin kaipaan siivouspalvelua jonka avusta nautimme koko viime syksyn. Pitää miettiä, josko jossain vaiheessa taas tekisi tilauksen ja säästäisi omaa aikaa sekä hermoja. 😀

15.00-18.30 / Lähdin hakeman tyttöjä päiväkodista. Siitä lähdettiin bussilla asioille. Kaksi kertaa yhden päivän aikana bussilla on tytöille jo ihan luksusta. 😀 Ostettiin syntymäpäivälahja äidilleni ja pienelle 1.v serkulle. Samalla haettiin kaikki mahdollinen Matildan synttäreitä varten. Menimme viiden jälkeen syömään ja Mikko tuli töistä meidän seuraksi. Kaupan kautta lähdettiin kotiin.

18.30-20.00 / Kotona järjesteltiin tavaroita ja lähdin käymään siskoni luona. Heitin hänelle kukkakimpun ja siskonpojalle suklaata. Siitä koukkasin vielä synttäreiden juhlatilaan hakemaan avaimia ja tutustumaan paikkoihin.

20.00-22.30 / Ehdin kotiin juuri ennen kun pienet menivät nukkumaan. Pestiin hampaat ja luettiin iltasatu. Mentiin saunaan lasten mentyä nukkumaan ja sen jälkeen katsottiin Temptation Island, TIETTY! 😀 Latasin samalla myös uuden IGTV videon mun ig-tilille, joten sieltä voi käydä katsomassa. 🙂 Seuraavaksi kuvaan sinne meikkijuttuja, my day, tms. Mentiin suht aikaisin nukkumaan, koska tiedettiin että aikaisin se perjantai-aamukin mitä luultavimmin alkaa. 😀 Ihanaa viikonloppua! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Anneli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

14 kommenttia

  1. Riikka 29.03.2019

    Nää mydayt on ihan lempparipostauksia! Kuuntelin aamulla teidän uusimman podcast-jakson, eikä taaskaan voinut välttyä naurulta..:D

    Vastaa
  2. Tea 29.03.2019

    Hei eikös kelloja siirretä eteenpäin? ? Näin ainakin kovasti toivon kun meillä 1v herää nyt kuuden aikaan niin josko sit vähän aamuherätykset saisi myöhemmäksi! ? Nää on kivoja postauksia! ?

    Vastaa
    • Sanna 29.03.2019

      Eli kello siirtyy eteenpäin eli herätys tuntia aikaisemmin

      Vastaa
      • Ninni 30.03.2019

        Kello siirtyy eteenpäin, eli saa nukkua tunnin pidempääkin ?

        Vastaa
        • maikki 30.03.2019

          Riippuu miten ajattalee 😀
          jos normaalisti herätys vaikka klo 6, ja kelloja siirretään tunnilla eteenpäin niin klo 6 kesäajassa on klo 5 talviajassa..

          Vastaa
    • Sara Parikka 30.03.2019

      Hei TOTTA 🙂 JIhuuuu!! Sittenhän tämä on meillekin paljon parempi. 🙂 Hei ihanaa kevättä sinne <3

      Vastaa
  3. Anneli 30.03.2019

    Paljonpa kiinnostaa…!

    Vastaa
  4. Kati 30.03.2019

    Kellon siirtely on aivan karmeeta! Joka vuosi aivan yhtä sekaisin vaikka sen joka ikinen vuosi saa loogisesti pääteltyä mihin suuntaan ja paljonko kello on ”oikeasti” jajaja.. ohhoh. 😀

    Aurinkoa päiviin! <3

    Vastaa
  5. Mimmi 31.03.2019

    Mä ihan odotin kellojen siirtoa, koska meillä lapset on varmaan viikon ajan jollain tapaa enteilleet sitä ja alkaneet heräämään 5.30 kun saisivat nukkua klo 7 saakka ? tänä aamusta heräsivätkin sitten mukavasti 7.30 tätä aikaa, eli vielä tunnin normaaliakin pidempään ? toivotaan että tää kestää, vaikkakin uskon ettei tartte mennä kun viikko niin herätykset on taas lähempänä kuutta kun seitsemää ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 31.03.2019

      joo siis sama homma, nyt kun tajusin etä olin hiffannu tän ihan väärin 😀 haha, hyvä mä. Toivotaan siis teidän lisäksi myös meille enemmän niitä 7 aamuja <3

      Vastaa
  6. E 31.03.2019

    My day-postauksia on kiva lukee, pliis näitä lisää! 🙂

    Vastaa
  7. Tiira 01.04.2019

    Hyvä muistisääntö kellojen siirtoihin (jota toivon mukaan ei pian enää tarvita kun saisivat hommaan vauhtia siellä EU:n päässä…) on et aina siirretään kesään päin 😉

    Vastaa