baby blue

kuulumiset, me, ootd

Moikka! Tytöt on juuri päikkäreillä ja vitsit olisi unet maistuneet myös mulle. Juhlittiin eilen aamusta iltaan Matildan 5.v synttäreitä ja yhteensä vieraita kävi lähes 50. Tietty suurin osa oli lapsia, mutta siitä voikin päätellä että vauhtia riitti. Onneksi oltiin varattu läheisen koulun nuorisotila käyttöömme, koska siellä mahduttiin kaikki saman pöydän ääreen ja muutenkin järkkääminen oli paljon helpompaa. Toivottavasti ensi vuonna tähän aikaan ollaan jo uudessa kodissa juhlimassa. 🙂

Kulunut viikko on ollut aika vauhdikas ja ensi viikko on vielä pari astetta kiireisempi. Kevät on ollut nyt jo pari vuotta aika intensiivinen, kun ennen kesää tapahtuu niin paljon. Mulla on vireillä työjuttuja jo syksyä varten, joten monta palloa once again ilmassa yhtä aikaa. Olen kyllä niin fiiliksissä lämpimistä päivistä ja tästä valon määrästä. Ensi viikolla aion kyllä pyhittää aikaa myös pihalle ja terassille. Odotan jo, että pääsen puutarhaostoksille, siivoamaan terassin ja istuttamaan uudet kukat. Kuvailen teille tunnelmia kunhan vaan pääsen työntouhuun. 🙂

Lähdetään pian tyttöjen serkun 1.v synttäreille, joten juhlinta sen kun jatkuu. Meillä on myös sellainen määrä rääpittävää, että pakko kutsua läheisiä auttamaan niiden kanssa. 😀 Kuvissa näkyy mun tämän hetken nro. 1 neule. Rakastan tuota baby blue sävyä ja neuleen laadukasta materiaalia. Löysin sen Lindexin -50%! Kannattaa nyt ennen kesää tsekkailla alennuksia syksyä varten, jos jollekin on tarvetta. 🙂 Neuleista tuli mieleen, että mun ostoslistalla on ollut jo pitkään sellainen ”nukanpoistaja”.. Pitäisi nimittäin huoltaa kaikki neuleet. Onko vinkkejä siitä mikä vekotin on paras?

Hei ihanaa sunnuntaita sinne! <3Sara

kengät / Flatterd*

housut / Monki

paita / Lindex

takki / nakd*

laukku / louis vuitton

*saatu

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. ida ihana 31.03.2019

    Sulle sopii sininen väri tosi hyvin 🙂 mukavia juhlia!

    https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa/

    Vastaa
  2. Iida 31.03.2019

    Ehdottomasti nukan poistoon höylä! Ihan vaan vaikka joki halpis partahöylä ja sillä höylää nukat pois ihan mistä materiaalista vaan, toimii!!

    Vastaa
  3. Eve 31.03.2019

    Kokeilin kaverin Steamery Stockholm -nukanpoistajaa ja hankin heti itselleni samanlaisen! Toimi loistavasti cashmere-neuleeseen ja mukavampi käyttää kuin nukkakampa 🙂

    Vastaa
  4. Tikma 01.04.2019

    Sinulla on kokemusta näistä pienistä tytöistä niin vinkkaappa mikä teillä on ollut suosittu lahja tai mitä yleensä voisi antaa lahjaksi pikkutytöille…. kohta edessä 4-vuotiaan ja kaksivuotiaan juhlat.

    Vastaa
  5. Susanna 01.04.2019

    Moi! Ihana postaus taas! Ja tuli noista juhlista mieleen tuleva juhla eli äitienpäivä?
    Mitä aiotte tyttöjen kanssa tehdä lahjaksi sun ja Mikon äideille ja mahdollisesti teidän isovanhemmille, vai ostatko jotain? Mitä ennen olette tehneet lahjaksi tyttöjen kanssa?
    Mulla on myös kaksi tyttöä ja olen alkanut jo miettimään mitä sitä oikein tekisi lahjaksi äideille ja mummuille? kaksoset noin 2,5v joten liian vaativaa ei voi vielä olla, mutta ehkä enemmän kuin perus piirustus??

    Vastaa