Leikin taikaa

design, koti & sisustus, lapset

Mainos / Suomen Leluyhdistys

Moikka! Käsi ylös jos tykkäät leikkiä? Muistan hyvin suosikkileikit lapsuudesta ja se on hassua, että niitä samoja leikkejä tykkään leikkiä myös omien lasten kanssa. Meillä on aika usein kauppa auki ja tykätään myös pelata erilaisia pelejä. Pääsiäisenä rakennettiin sauna-illan jälkeen maja (kuten kuvista näkee) ja oltiin koko perhe reissussa. 😀 Matilda ja Mimosa jaksaa leikkiä keskenään pitkiäkin leikkejä, kun taas välillä he puuhailevat enemmän omissa oloissa. On myös ihanaa nähdä heidän silmissä ilo kun minä, Mikko tai molemmat meistä ryhtyy leikkiin mukaan.

Luin Leluyhdistyksen artikkelin Leikin, siis olen – miten leikki vaikuttaa ihmisen kehitykseen? ja sen pohjalta jäin miettimään monia asioita. Mielestäni on aivan ihanaa ja jotenkin jopa helpottavaa muistaa, että lapsilla olisi hyvä olla tilaa ja aikaa leikille. Olen joskus saanut itseni kiinni miettimästä, että tarjoanko tarpeeksi vaihtelevaa tekemistä lapsilleni yhden päivän aikana. On pelkästään hyvä asia, jos päiviin jää suunnittelematonta aikaa, jolloin lapsi voi itse leikkiä ja kehitellä omia leikkiä. Tylsyys ei siis missään nimessä haittaa, päinvastoin! 😉 Huh, ihana ajatus näin kahden pienen äidille, joilla virtaa riittää!

Artikkelista pisti erityisesti silmään myös ohjelmoimaton aika ulkona ja ehkä siitä syystä, että minulla on sieltä juuri parhaimpia muistoja omasta lapsuudesta. Olin aina kavereiden ja/tai pikkuveljen kanssa ulkona. Keksittiin naapurin lasten kanssa omat leikit ja rakennettiin hienoja majoja lähimetsiin. Oli sää mikä tahansa, oltiin ulkona leikkimässä ja käytiin välillä kotona syömässä. Meidän kodin ja tulevan kodin ympärillä on valtavasti lapsiperheitä ja toivon todella paljon, että tytöt löytää naapurustosta leikkikavereita.

Silloin kun olin lasten kanssa kotona etsin aina vinkkejä siihen mitä kaikkea voitaisiin yhdessä touhuta. Vauvan ja taaperon kanssa ollaan mm. leikitty mustikoilla kylpyhuoneessa ja maalattu sormiväreillä. Nykyään harvemmin enää haen inspiraatiota tekemiseen, kun tuntuu että lapsien rajaton mielikuvitus toimii siihen aika hyvin. Meillä on viikossa 3-4 päivää vapaata yhdessä lasten kanssa, joten välillä tietty lyö tyhjää sen suhteen mitä leikittäisiin. Sain käsiini Maria Kangaskortetin Ruutuvapaata kirjan ja aion ehdottomasti koluta sen läpi. Uskon sieltä löytyvän kasapäin hyviä vinkkejä.

Mun lempparileikit lasten kanssa:

  • Kauppaleikki
  • Majan rakennus
  • Kotileikki
  • Leipominen / Ruuanlaitto
  • Askartelu
  • Pelaaminen (Afrikan tähti, Kimble, Arvaa kuka)
  • Lukeminen

Leikkimisen parissa lapseni ovat oppineet käsittämättömän paljon! Kärsivällisyys, voittaminen/häviäminen, osallistuminen, taidot, uskallus ja tätä listaa voisin vain jatkaa. Tuntuu, että joka kerta herää uusia tunteita pintaan ja lisäksi opitaan jotakin uutta. Leikit herättää myös paljon kysymyksiä ja niiden kautta on helppoa käsitellä vaikeitakin asioita. Suomen Leluyhdistys tekee tärkeää työtä turvallisen ja luovan leikin luomiseksi. Kannattaa siis ehdottomasti pitää heidän sivuja silmällä. Leikin, siis olen – miten leikki vaikuttaa ihmisen kehitykseen? on ensimmäinen artikkeli ja lisää on luvassa! 🙂 Löydät Leluyhdistykseen liittyviä postauksia instagramista hastagillä #saaleikkiä

Tykkäättekö te leikkiä lasten kanssa, entä millaisia teidän perheen lemppari leikit on? Olisi myös ihanaa kuulla pohdintaanne lasten leikkimisestä nykypäivänä? Meillä digi-asiat on ajankohtaisia vasta tulevaisuudessa ja myös tuo itsenäisesti ulkona leikkiminen.. Miten näiden asioiden laita on teillä joilla on vanhempia lapsia? 🙂 Hei lämpöisää torstaita!! <3Sara

ps. Kevät tulee & ulkoleikit alkavat! Leluyhdistyksellä on Instagramissa @leluyhdistys meneillään kiva #saaleikkiä-kuvakisa, käykää osallistumassa. Kuukausittain palkintona lautapelipaketti.

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. Jensku 25.04.2019

    Mä tykkään lautapeleistä lasten kanssa! He myös tykkäävät pelata lautapelejä ja meillä on myös muutamia lautapelejä mitä pystyvät keskenään pelaamaan, jotta voivat pelata juuri silloin kun haluaa, vaikka aikuinen ei syystä tai toisesta voi olla pelissä mukana. Kauppa leikki on myös ihan ok leikkiä lasten kanssa ja temppurata! Tytön kanssa jos leikitään kahdestaan leikitään barbeilla tai siis tyttö leikkii ja minä olen niiden kampaaja ja pukija 😀 ja lopulta tyttö pitää mulle nukketeatterin niillä, lapset tykkäävät myös leikkiä sirkusta jossa me aikuiset olemme katsomo ja he esikntyvät, se on myös oikein mukavaa! 🙂 harvemmin tulee ihan kunnolla leikittyä leluilla heidän kanssaan, kun eivät kaipaa meitä aikuisia mukaan, pari kertaa olen kysynyt pääsenkö mukaan mutta ainoa rooli minulle on ollut lukea kirjasta mitä heidän täytyy tehdä tai vain katsoa 😀 pikku legoja saan rakentaa heidän kanssa ja meillä tykkäävät pleikkarilla pelata mutta siihen meillä on sääntönä että 15min kerran viikonloppuna, ruuan jälkeen ja jos huone on siivottu eikä ole suunnitelmia, harvemmin nyt on halunnu edes kun on niin hyvät säät niin mielummin hekin ovat ulos halunneet mutta talvella kyllä halusivat enemmän ja mulla siis lapset 4,5v ja 3,5v ja 1v

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.04.2019

      Hei tuo temppurata on super hyvä muistutus.. Me ei olle tehty sellaista varmaan pariin vuoteen!! Unohtunut kokonaan, kiitos siis <3 ja tuo sirkus on aivan super liikkis 🙂 Mulla on ihan sama homma itse lelujen kanssa.. koen että en ole kauhean hyvä leikkimään leluilla lasten kanssa 😀 Heillä homma toimii keskenään! Aivan ihana TRIO teillä siellä <3 Kaikkea parasta kevääseenne 🙂

      Vastaa
  2. Mie 26.04.2019

    Kiitos kirjavinkistä!
    Meillä isompi tykkää leikkiä kampaajaa. 4-vuotias osaa vain olla aika kovakourainen 😀 Joten kampaamon asiakas saa kiristellä hampaita kun hän tekee luomuksiaan… Ponnarit ja pinnit on kovassa käytössä.
    Toinen mitä on leikitty viime aikoina paljon on lääkärileikit. Laastarithan on aina iso hitti, oli niille oikeasti tarvetta tai ei 🙂 Ja selvästi näillä lääkärileikeillä tyttö on käsitellyt omia viime aikaisia lääkärikäyntejään joista ei ole jäänyt kovin hyvät muistot.

    Kiitos muuten ihanasta hyvänmielen blogista <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.04.2019

      ihana pikku kampaaja <3 ja siis se on niin hauskaa miten pienet osaakaan ollu rajuja hiuksia käsitellessä 😀 en uskalla antaa mun liuhulettiä mun tyttöjen käsiin vielä 😀
      Aika ihana tuo lääkärileikki.. voisin kuvitella, että meillä tykättäisi siitä myös, koska kaksi laastarihullua löytyy :D<3
      Ihana kuulla jos viihdyt blogini parissa. 🙂 mukavaa kevättä teidän perheelle <3

      Vastaa
  3. Anna 26.04.2019

    Mulla ei ole omia lapsia, mutta olen ammatiltani lastentarhanopettaja, ja näen työssäni lasten leikkiä siis paljonkin. Kun aloittelin töitä päiväkodissa pari vuotta sitten, yllätyin siitä, että monet lapset eivät tunnu osaavan leikkiä: leluja on päiväkodissa ja useissa kodeissa tarjolla todella paljon, mikä johtaa siihen, että lapsi jaksaa katsoa yhtä lelua pari minuuttia, kunnes kyllästyy ja siirtyy pyörittelemään seuraavaa. Aitoa leikkiä ei siis synny, mikä on surullista. Koen että niin meillä päiväkodin henkilökunnalla kuin lasten vanhemmillakin on iso vastuu siinä, että lapset oppivat leikkitaitoja: kuka voisi osata sellaista mitä kukaan ei koskaan opeta? Lapset nauttivat suunnattomasti siitä kun aikuinen leikkii mukana 🙂 Me olemme päiväkodissa pitäneet välillä myös leluttomia viikkoja, jolloin kaikki lelut on viety varastoon lasten ulottumattomiin. Ne viikot ovat olleet todella antoisia, kun ollaan yhdessä mietitty, mitä voitaisiin tehdä ilman leluja. Loppuviikosta lapset eivät enää edes kysele lelujen perään 🙂 en sano, että lelut täytyisi kokonaan kieltää, mutta niiden paljous estää helposti lapsia käyttämästä mielikuvitustaan.
    Kiitos ihanasta blogista ja kivaa kevättä teidän perheelle <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.04.2019

      Heippa! 🙂 Kiitos mielettömän paljon tästä viestistä. Luin sen moneen otteeseen! Onpa hyviä pointteja ja ihanaa kuulla ammattilaisen kulma asiaan. En ollut tajunnutkaan ajatella leikistä tuolla kulmalla.. Pitääkin ottaa huomioon jatkossa! Ja tuo leluttomuus tulee varmasti kokeiluun, aivan mahtava idea! 🙂 arvostan todella työtäsi ja sitä kuinka vaikutat olevan omistautunut sille.. <3 kiva kuulla, että viihdyt blogini parissa 🙂 Kaikkea parasta kevääseesi! <3

      Vastaa
  4. Kati 27.04.2019

    ”Me emme lopeta leikkimistä, koska vanhenemme. Vaan vanhenemme koska lopetamme leikkimisen” 🙂

    Tämä jäi mieleen yhdeltä kurssilta joskus aikanaan opiskeluajoista. Ja tuossa oli ylempänä kyllä niin hyvin kirjoitettu tuosta leluttomuudesta! Itse olen myöskin sitä mieltä, että liika määrä leluja ei ole enää hyväksi. Meillä on kärsitty kotona tästä ja ollaankin sitten viety varastoon välillä osa leluista. Sitten pitkän ajan päästä, kun tytöt näkee niitä ”vanhoja” leluja, ne onkin aivan uusia ja niillä tulee aivan mahtavia leikkejä aikaiseksi 🙂

    Lisäksi, itse en tykkää siitä että liikaa ”katetaan pöytää valmiiksi”. Tottakai pitää opettaa ja antaa vihjeitä ja pikkuisen ohjailla oikeaan suuntaan, mutta pitää lapsillekin antaa se oma tila kehittää leikkejä. Saako punaisesta langasta kiinni? 🙂 Mielummin siis kysyn mitäs tehtäisiin (kun kyse on leikeistä!), kuin se että mie kerron mitä tehdään.

    Meillä vanhempi on eka luokkalainen ja joskus kuulee, kuinka on tylsää eikä ole mitään tekemistä. Ollaan välillä todettu, että no voi harmi, mutta eipä aina tarvitse ollakaan. Kohtapa tytöt onkin sitten keksineet tekemistä. Meillä pääsee ulos omalle pihalle ihan itsenäisesti, siellä ei oikeastaan ikinä kaivata vanhempia leikkeihin mukaan. Mutta välillä ollaan hippaa, piilosta, polttopalloa, tehdään metsäretkiä. Hei ja hypätään twistiä! 😀 Ihanaa, että vanhempi on kasvanut sen ikäiseksi, että voidaan sitä hyppiä.

    Huomaan itse, että niihin roolileikkeihin on todella vaikea nykyisin asettua. Tiedätkö ne barbi- tai petsleikit, missä tulee ”sit tää tulee tähän ja sanoo näin” jne. Voi ei, kun ei vaan oikein osaa enää! 😀 Mutta kauppaleikit tmv, niin niihin onneksi pystyy vielä asiakkaaksi tai kauppiaaksi taipumaan.

    Välillä innostutaan tanssimaan ja laulamaan 🙂 Lautapelejä meillä kohta 5v. pelailisi todella paljon.

    Ajatus karkailee ja kirjoitus rönsyilee 😀 pahoittelut siitä. Kiva aihe postaukselle, kiitos 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.04.2019

      Ihan mieletön kommentti ja aivan ihanaa pohdintaa. Kiitos siitä 🙂 <3 Monta hyvää pointtia toit esille ja sain paljon ajateltavaa. Iloista kevättä ja kesää koko teidän perheelle 🙂

      Vastaa