vajaat viikot

koti & sisustus, kuulumiset, me, ootd

Heippa <3 Kuinka ihania on nämä vajaat viikot? Taas on perjantai!

Viikonloppuna saadaan molempina päivinä tyttöjen kanssa kavereita kylään ja tarkoituksena on tehdä ruokaa + hengata rennosti. Mikolla on lauantaina tennisturnaus, jonka hän on järkännyt jo monta vuotta putkeen. Aika kiva tapa kerätä kavereita yhteen! Meidän pitäisi viikonlopun aikana myös sukeltaa syvemmin talon sisätiloihin ja miettiä sähkösuunnitelmaa, keittiötä sekä kiintokalusteita.. Paljon kivempaa puuhaa kuin itse rakennusluvan kasaaminen :D. Kirjoitan teille pian mitä täällä nyt odotellaan..

Kuvat on otettu Helsingin Lapinlahdenkadulta, jossa asuin 18-21 vuotiaana. Tänä keväänä olen fiilistellyt Helsinkiä erityisen paljon. Käyn työn puolesta lähestulkoon joka viikko keskustassa ja sitten tietty tapaamassa äitiä. Helsinki on mielestäni tullut vain paremmaksi vuosi vuodelta. Tietty se jeesaa, että tuntee kadut hyvin ja pystyy ennakoimaan milloin kannattaa mennä minnekin. Joskus aina mietin, että millainenhan Helsinki on turistin silmin. Keskustassa asumisessa on taatusti omat hyvät puolet, mutta silti en koe että meille olisi edes vaihtoehto muuttaa keskustaan. Siellä on kyllä aivan ihana vierailla! En malta odottaa kesää, leikkipuistoja, saaristoa, torikahveja ja kirppareita.

Olen niin iloinen siitä ajatuksesta, että vuoden sisään saan kodin jonka ympäri voin kävellä.. 😀 Siis tämä on niin hassu ja random pointti, mutta on ihanaa voida imuroida myöhään, kuunnella kovalla musiikkia ja antaa lasten tömistellä. Toki elämisen äänet saa kuulua, mutta silti olen aina vähän varjellut (joku voisi sanoa, että liiankin paljon 😀) sitä että naapureiden rauha säilyy. Onko kellään sama?

Hei ihanaa viikonloppua kaikille teille! <3 Toivotaan, että kevät saapuu pian takaisin. Kaivoin tänään aamulla äkkiä lämpimät vaatteet itselleni sekä lapsille kaappien ylähyllyltä. 😀 Jospa ensi viikolla viiletetään lämpöisemmässä säässä! <3Sara


mekko / zara

kengät / Timberland / saatu

laukku / louis vuitton

arskat / rayban

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 kommenttia

  1. Eve 03.05.2019

    Tässä kuussa tulee 10 vuotta täyteen kun päästiin muuttamaan rakentamaamme omakotitaloon?Parhaita puolia asiassa on nimenomaan oma rauha elää ilman että täytyy murehtia että muut mahdollisesti häiriintyy elämisen äänistä. Saa touhuta myöhäänkin tai aloittaa aamulla aikaisin. Lapset saa leikkiä ja kolistella vapaammin. On oma piha missä lapset viihtyy ja elämä on senkin puolesta helpompaa. Että hyvin ymmärrän pointtisi.

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.05.2019

      Hei onpa mahtavaa kuulla, että en ole ainoa joka miettii näitä 😀 Voi miten ihanaa, että olette viihtyneet itse rakentamassa kodissa jo 10 vuotta <3

      Vastaa
  2. Catlady 03.05.2019

    Ihanaa oli lukea tätä iltapalan ja ilta juttujen jälkeen ennenkuin käyn unille (kissa kehrää vieressä kun luin). Joskus se on niin ihanaa kun on viileä ilma niin saa pukea itselle niin lämpimästi vaatteita kun haluaa ja juoda lämmin tee!! ? Mutta eiköhän ilmat lämpene ja kesä sieltä tulee!!
    Hyvää viikonloppua teillekki& hyvää alkavaa kesää?!!

    Vastaa
  3. Henna 04.05.2019

    Ihana tyyli! Onkohan noit mekkoja viel Zarassa vai onks siitä kauan kun ostit?

    Vastaa
  4. Jensku 04.05.2019

    Mä kans yritän ehkä liiakseen säilytellä naapureiden rauhaa 😀 vähän oon hellittänyt, kun kerran toinen naapuri sanoi että ihanaa kun kuulee lasten ilon ja riemun 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.05.2019

      😀 ihana naapuri!! Ja niinhän se on, että lasten ilo ja riemu on ihan parasta <3

      Vastaa
  5. ida ihana 05.05.2019

    Toivottavasti teillä on ollut onnistunut viikonloppu!:) Olen saanut viettää eilen siskon synttäreitä, ja tänään poikaystävän. Ihanaa yhdessäoloa tärkeimpien kanssa! <3
    Onpa kaunis tuo punainen mekko, sopii sulle tosi hyvin!:)

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.05.2019

      oi miten kuulostaa kivalta <3 Kiitos paljon! Mukavaa viikkoa sinne 🙂

      Vastaa
  6. Noora 06.05.2019

    Tällee ehtana savolaisena voin sanoa Helsingin olevan aivan hirveä!
    Joskus käytiin siellä kesällä, kun joka paikassa oltiin puhuttu Helsingin tyhjenevän, kun ihmiset menevät mökeilleen. Oli siellä silti liikaa ihmisiä joka puolella.
    Mihkään ei mahdu syömään ilman pöytävarauksia, joten ennen reissuja sinnepäin pitää selailla ravintoloita ja listoja ja tehdä varaukset. Tämä sulkee pois kaikki ekstemporee jutut.
    Nyt olen oppinut hieman suunnistamaan siellä, mutta ratikoihin busseihin jne en koske 🙂

    Täällä on ihanaa kun on kaupungissakin puistoja, metsää jne. Ei olla missään betoniviidakossa

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.05.2019

      VOi eiiii. <3 tosiaan auttaa paljon jos tuntee kaupungin ja sen missä kannattaa milloinkin liikkua 🙂 Puistoja ja saaristoa Helsinki tosin on pullollaan! 🙂

      Vastaa
  7. S 06.05.2019

    Helsinki on todella kaunis kaupunki, varsinkin keväisin ja kesäisin! ❤️ Se on ehdottomasti oma suosikkikaupunkini Suomessa: hienoja kaupunginosia ja maisemia, hyvät julkisen liikenteen yhteydet sekä paljon erilaisia kulttuuritapahtumia – mä tykkään ?

    Vastaa
  8. Laura 07.05.2019

    Mä tykkään kyllä vierailla Helsingissä aika ajoin.
    Sisareni luona tulee käytyä noin pari kertaa vuodessa ja aina samalla kierrellään kaupungilla ja joka kerta löytyy uusia kivoja paikkoja ?. Itse oon ollut positiivisesti yllättynyt Hesan kauneudesta ja sen tarjoamista luontokohteista , kuten Lammassaaresta ja Seurasaaresta ? Toissa kesänä ihastuin myös kaupunkipyöriin , joilla on kätevä kierrellä pitkin kaupunkia ja voi pysähtyä kun siltä tuntuu .

    Vastaa