työpäivä mun kanssa x 2

me, työelämä

Moikka! Alla mun kaksi työpäivää, jotka on keskenään aika erilaiset. Mailin ääressä tulee vietettyä paljon aikaa, kun siellä tapahtuu töiden buukkaus, suunnittelu, tarkemmat infot jne. Usein mailit ovat aika nopeita näpyttelyjä ja joskus taas ne vaatii enemmän aikaa. Pääosin kirjoitan koneella, mutta puhelimella pystyn myös hoitamaan lähestulkoon kaikki työasiat. Tänään lähden kuvauksiin koko päiväksi, joten erilainen päivä taas tiedossa. Alla näkyy viime perjantai, joka oli aika peruspäivä liikkeellä ja maanantai edustaa normi kotitoimistopäivää. 🙂 Ainoa mikä päivistä puuttuu, on kaupallisen postauksen julkaisu. Lähestulkoon viikottain mulla on kaupallisia kamppiksia joko IG:ssä, blogissa tai Papupadan puolella ja kaikki kamppiksiin liittyvä vaatii toki tarkkuutta.

Perjantai / 03.05 /

08.00-10.00 / Keittiömaailman tapahtuma Tammistossa, jonne halusin ehdottomasti mennä. Olin varannut matkustamiseen enemmän aikaa, joten olin perillä 20min aikaisemmin. Avasin läppärin autossa ja tein aamun ekat mailinvaihdot autosta.. 😀 Ihan perus mulle! Siirryin ennen yhdeksää Keittiömaailmaan sisälle tutustumaan ihmisiin ja syömään aamupalaa. Täytyy sanoa, että kaikki pressitapahtumat ovat tarjoiluiden puolesta ihan huippu luokkaa. Tutustuin myymälään, sekä pohdin voisiko tuleva keittiömme tulla Keittiömaailmalta. Mielettömän inspiroiva aamu!

10.00-12.00 / Tsekkasin autossa mailit ja lähdin ajamaan keskustaan. Kävin kahdessa pr-toimistossa ja juttelin ihanien mimmien kanssa sekä nappasin testiin muutamia uutuuksia. Siirryin kahvilaan tekemään töitä. Kuuntelin myös pitkin päivää podcasteja (kuten lähestulkoon joka työpäivä). Koen podit hyväksi tavaksi pysyä perillä asioissa ja se korvaa osaltaan blogien lukemisen, joka on jäänyt vähemmälle.

12.00-13.00 / Otin kahvilassa lasin appelsiinimehua ja muokkasin kasan kuvia sekä asetin ne oikeaan kokoon. Kasasin datan edellisviikon kamppiksesta ja lähetin tiedot asiakkaalle. Kirjoitin tälle postaukselle, jota nyt luet, raamit. 😀 Sitten kirjoitin tämän postauksen valmiiksi ja laitoin julkaisuun.

13.00-15.00 / Menin Otavan kirjojen järjestämälle lounaalle Kämp Galleriaan, jossa pääsimme tutustumaan Calmilla Läckbergiin ja hänen uutuusromaaniin. Oli mielettömän insprioiva lounas ja ihana viikonlopun aloitus. Kuten kirjoitin viime viikolla (tämä) niin käyn tosi valitusti tilaisuuksissa ja pyrin aina miettimään tarkkaa minne on oleellista mennä. Samalla on toki ihanaa käydä tapahtumissa, jotka kiinnostavat ja innostavat. Tämä oli sellainen!

15.00-17.00 / Hain tytöt kotiin paluumatkalla, mutta jatkoin kotona vielä hetken hommia. Vastailin viesteihin ja yritin saada kaiken oleellisen kasaan viikonloppua varten. Viestittelin myös lukijoiden/seuraajien kanssa sekä vastasin Whatsupin viestiketjuihin.

  • Saapuneet mailit / 17
  • Lähetetyt mailit / 6
  • Puhelut / Mikko x 2 (lähinnä käytiin läpi akuutteja rakennuskuulumisia)
  • Postaukset / IG-story x 16  / 1 IG kuva / 1 blogipostaus
  • Podcastien kuuntelu / 5 (Pääskysaari & Perho, Perjantain parhaat, Ei saa peittää, Tuplakääk)
  • Lukuisia viestejä whatsupin kautta liittyen töihin.

Maanantai / 07.05 /

08.00-10.00 / Avasin koneen ja aloin purkaa maileja. Perjantain ja viikonlopun aikana tuli monta tärkeää viestiä ja aloin käymään niitä läpi. Vastasin sunnuntaina muutamaan kiireelliseen mailiin, mutta muuten oli lähestulkoon koko viikonlopun tekemättä töitä. Muutama tarjouspyyntö, osa kamppiksista on alkuvaiheessa, osa toteutusvaiheessa ja osa jo toteutettu. Kaikki infot, datat ja postausten läpikäymistä.

10.00-12.00 / Säädin rakennuslupahakemukseen liittyviä asioita ja itkukin pääsi. Koko projekti on vienyt luvattoman paljon myös työaikaa tänä vuonna. Tsekkasin tulevat kamppikset ja hahmottelin minä päivänä tapahtuu mitäkin. Kirjoitin ja kuvasin postauksen loppuviikolle liittyen ihonhoitoon.

12.00-15.00 / Kirjoitin ja julkaisin tämän postauksen. Rakastan kirjoittaa blogia samana päivänä ja samana hetkenä, joten siitäkin syystä tekstini on usein poukkoilevaa ja kirjoitusvirheitä vilisee. Jotenkin mulle on luontevaa pitää tämä mahdollisimman ei tuotettuna. Toki välillä kirjoitan valmiiksi jotain sellaisia postauksia missä sen hetkiset mietteet ei ole olennaisia.

16.00 / Vein Matildan uimakouluun ja näpyttelin uimakoulun aikana swipe up postaukset IG-stooriin. IG stooreilla on itseasiassa yllättävän iso vaikutus blogin lukijamääriin. 🙂

20.00-21.00 / Podcastin tsekkaus seuraavalle päivälle. Johannan kanssa viestittely ja jakson nimen + kuvauksen kirjaaminen. On muuten erityisen kiinnostava jakso. Kandee tsekkaa! 😉

  • Saapuneet mailit / 13
  • Lähetetyt mailit / 19 (+3 viestiä rakennusprojektiin liittyen)
  • Puhelut / –
  • Postaukset / IG-story x 12  /  IG kuva / blogipostaus x 2
  • Podcastien kuuntelu / 4 (Metti & Hanna, Mitä vielä Ronja Salmi, kuuntelin meidän podcast jakson ennakkoon, Dynastian aamun parhaat.)
  • Lukuisia viestejä whatsupin kautta liittyen töihin.

Miltä päivät vaikuttaa? Onko sellaiset kuin ajattelitte vai jotenkin erilaiset? Hei aurinkoa päivään! <3Sara

farkut / hm

kengät / flatterd*

t-paita / hm

kimono / nakd*

laukku / louis vuitton

*saatu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

14 kommenttia

  1. Avatar Kata 07.05.2019

    Tosi mielenkiintoinen postaus! Mailien määrä kyllä yllätti.. Että niitä tulee sulle noin paljon päivittäin!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.05.2019

      Kiva 🙂 joo, mailien kanssa on juoksuhiekka fiilis usein.. Ne ei vaan lopu 😀 Mikä on tietty hyvä juttu! 🙂

      Vastaa
  2. Avatar Iitu 07.05.2019

    Tosi mielenkiintoinen ja ihana postaus! Mitä teet niin kuin pääasiassa työksesi?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.05.2019

      Kiva kuulla! Teen: ig, blogi, podcast, esiintyminen, konseptointi, näytteleminen, äänityöt, kirjoittaminen..
      Tulikohan siinä kaikki 😀 teen sekalaisia töitä oman firman kautta. 🙂
      Ihanaa viikkoa sinne <3

      Vastaa
  3. Avatar Abc 07.05.2019

    Kiva postaus ja mielenkiintoiset faktat vielä numeroina lopussa. Molemmat oli melkolailla sellaisia, kuin ajattelinkin että työsi voisi olla. Ihanan vaihtelevaa ja vapaata aikatauluista, toki se on myös miinuspuoli varmasti välillä. Yleisestikin kiinnostaa useamminkin kuulla työstäsi ja ajatuksistasi työhön ja metodeihisi liittyen. Olet kertonut käytäväsi kalenteria, mutta mitä muita ”työkaluja” käytät? Mitkä on ”must” ja mitkä ei niin tärkeitä. Onko helppo keskittyä ja mikä on mieluisinta?

    Aurinkoa viikkoon <3

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.05.2019

      Joo tuo on totta, että miinus ja plussa on usein just se sama 😀
      Hei joo, tuo ”työkalu” kulma olisi tosi huippu, kiitos vinkistä <3
      Aurinkoa sinne myös 🙂

      Vastaa
  4. Avatar Pia 07.05.2019

    Kiva postaus mutta tästä ei valitettavasti saa mitään irti että mitä työsi on 😀 niinkuin eka kommentti sen kiteyttää ”mitä teet niinkuin pääasiassa työksesi”? Se olisi mukava kuulla 😀 puhut tekeväsi ”somea” eli mitä se siis on? Mitä varten IG storyjä tehdään, onko niillä aina jokin ”tarkoitus”?

    Esim tämä lause :
    10.00-12.00 / Tsekkasin autossa mailit ja lähdin ajamaan keskustaan. Kävin kahdessa pr-toimistossa ja juttelin ihanien mimmien kanssa sekä nappasin testiin muutamia uutuuksia. Siirryin kahvilaan tekemään töitä.
    — > tästä ei valitettavasti saa näin lukijana/sun seuraajana mitään irti. Mitkä mailit tsekkasit, mitä ne ”työmailit” ovat somea työkseen tekevälle? Mitä pr-toimissa juttelette, miten se liittyy työhösi? Mitä ne TYÖT ovat mitä kahvilassa voit tehdä? 😀

    Tämä kommentti voi tuntua sinusta oudolta ja tarkoitus ei ole missään tapauksessa loukata tai antaa negatiivista kommenttia, mutta minusta on vaan huvittavaa lukea näitä vaikuttajien juttuja siitä työn teosta kun he eivät oikeastaan kerro kuitenkaan mitään.. toivottavasti osaat ajatella asiaa meidän ”tavallisten” työssä käyvien näkökulmasta eli näitä juttuja mitä teette työksenne on todella vaikea käsittää.. 🙂 musta tuo eka kommentti vaan kuvastaa sitä niin hyvin kun yrität juuri postauksen verran kertoa työstäsi ja eka kommentti jo on, että siis mitä oikeen teetkään työksesi? 😀

    ehkä pystyisit aihetta avaamaan hieman laajemmin eikä näin pintapuolisesti 🙂 toki ymmärrän jos asiat on tarkoituksella jätetty näin avoimiksi etkä halua/pysty niistä enempää kertoa. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.05.2019

      Voi eiiii.. selitinpä huonosti.. 😀

      Työ: ig, blogi, podcast, esiintyminen, konseptointi, näyttelijäntyöt, äänityöt, kirjoittaminen

      Esim. näitä kaikkia hommia teen sekalaisessa järjestyksessä.. Kaikki ovat työtä 🙂 Minulla on oma yritys ja sitä kautta laskutan kaikki työt. 🙂
      En ottanut viestiäsi yhtään negatiivisena.. päinvastoin <3 ihanaa kun täsmennät! 🙂
      Mailit liittyy siis kaikkeen tuossa ylempänä olevaan. Kamppiksiin jotka ovat suunnitteilla, käynnissä tai menneet. Buukkaan myös esiintymisiä, tapaamisia jne. 🙂
      Ehkä pitää joskus kirjoittaa vähän selkeämmin ja tarkemmin alasta 🙂 Pahoittelut, että tämä oli vasta pintaraapaisu 🙂
      Aurinkoa viikkoon <3

      Vastaa
  5. Avatar Maria 07.05.2019

    Missään nimessä älkää tilatko keittiötä Keittiömaailmasta 😀 tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus mm. toimitusongelmat, laatu ymym. (Lue: haljennut keittiötaso muka hyväksyttävää työnjälkeä, työtason palaset millien korkeuseroilla (oikeasti aika hurja ero), edustaja joka hävisi maailman kartalta, luvattoman pitkään viivästyneet toimitukset, väärien ja väärän kokoisten tuotteiden toimitus). Ei voi olla vaan huonoa tuuria, että niin moni ihan omasta tuttava- ja lähipiiristä on kamppaillut samojen ongelmien kanssa.
    Joka tapauksessa mukavaa kevättä ja tulevaa kesää Sinulle ja teidän perheelle!:D

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 08.05.2019

      Eikä… kiitos viestistä.. olen jotenkin aina ajatellut, että keittiömaailma on todellinen laatutuote.. Kurja kuulla, että tuollaista. <3
      Hei ihanaa kesää sinne myös 🙂 <3

      Vastaa
    • Avatar Anni 11.05.2019

      Samaa olin ajatellut kommentoida. Keittiömaailmaa en suosittelisi.. Kurkkaapa Handy Hand ig ja nettisivut. Hinta-laatu ja tyylikkyys kohdillaan 👌

      Vastaa
      • Sara Parikka Sara Parikka 13.05.2019

        Okei.. hei tuo onkin ihan uusi tuttavuus! 🙂 Meen heti kurkkimaan!

        Vastaa
  6. Avatar ida ihana 08.05.2019

    Kiitos tästä, mielenkiintoista luettavaa!:)
    Pitää vielä kommentoida, että tuo kimono on aivan ihana <3

    Aurinkoa sinnekin!:)
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa