sunnuntain 4 kovinta

kuulumiset, lapset, me
  • Aamu alkoi ihanan kummipojan 3.v synttäreillä. Rakastan pienten juhlia ja sitä jännittävän iloista tunnelmaa. Lapset tietty myös tykkäsivät, kun pääsi heti aamusta treffaamaan kavereita ja herkuttelemaan. Synttäreillä on myös kiva nähdä läheisten perhettä sekä muita läheisiä. On kivaa vaihtaa kuulumisia ja taivastella yhdessä lasten kasvamista. 😀 Tarjoilut oli myös vertaansa vailla, joten lähdettiin masut täynnä kotiin.
  • Lähdettiin retkelle asuinalueelle jossa ennen asuttiin. Vierailtiin myös Haltialan tilalla ja siellä sattui olemaan paljon tuttuja. Lapset leikki ja syötiin eväät+jäätelöä. Siellä oli myös mahdollista päästä ponin selkään ratsastamaan ja olin niin onnellinen kun Mimosa uskaltautui. Hän on puhunut ja haaveillut siitä niin pitkään! Pyyhin silmäkulmia tiuhaan kun Mimosa hykerteli jännittyneenä.
  • Ollaan oltu tänä viikonloppuna enemmän ulkona kuin sisällä. Ihan parasta! Unet maistuu myös NIIN paljon paremmin, kun päivät ovat olleet aktiivisia. Meidän lapset on luonteeltaan vauhdikkaita ja he viihtyisi leikkipuistoissa vaikka kuinka kauan.
  • Tänään illalla käydään saunassa, vietetään iltaa terassilla ja tehdään iso tapaslautanen. Mikko on hankkinut meille kunnon setit herkkuja ja meinataan nauttia! Lapsiarjen keskellä on tärkeää löytää aikaa myös kahdestaan, niin että ehtii rauhassa juttelemaan ja viettämään aikaa.

Onko teillä ollut mukava viikonloppu? Ainakin aurinkoa on näkynyt! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Sarppa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

14 kommenttia

  1. Sarppa 19.05.2019

    Kuulostaa ihanalta viikonlopulta! Mun poika on myös pitkään puhunut että haluaisi kokeilla poni ratsastusta, mutta ei ole vielä uskaltautunut. Uskon että on ollut mahtava tunne kun Mimosa on uskaltautunut selkään 🙂 Viikonloppu meni myös aika pitkälti ulkona omalla pihalla ja mummilassa pihalla, ihana vaan välillä olla ilman erikoisempia suunnitelmia.. varsinkin jos ollut koko viikko haipakkaa 🙂 Ihanaa viikkoa teille!

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.05.2019

      Kuulostaa ihanalta 🙂 <3 Ehkäpä teillä vielä kesän aikana uskalletaan ponin selkään. 🙂
      Ihanaa viikkoa sinne myös <3

      Vastaa
  2. S 19.05.2019

    Kuulostaa ihanalta sunnuntailta ? Säät ovat tosiaan olleet tänä viikonloppuna upeat: miltei 25 astetta lämmintä ja auringonpaistetta! ? Harmi vaan, etten ole itse päässyt nauttimaan lämmöstä ja auringosta, kun mulle iski kevätflunssa ja siihen päälle poskiontelotulehdus… Toivottavasti hyvät ilmat jatkuvat ja paranen nopeasti, niin ensi viikonloppuna pääsisin nauttimaan hyvästä ulkoilmasta ja kesän alkamisesta! ☀️ Ihanaa tulevaa viikkoa teidän perheelle❣️

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.05.2019

      Voi äääh.. toivottavasti voit jo paremmin <3 Ja onneksi koko kesä on vielä edessä, niin taatusti ehdit vielä nauttia 🙂

      Vastaa
  3. ida ihana 20.05.2019

    Kyllä nämä kesäiset aurinkosäät ovat olleet ihania niin meille aikuisille kuin lapsillekin 🙂 Haltiala on ihana paikka lapsille!
    Mekin nautittiin auringosta: avatiin terasiikausi, syötiin jätskit ulkona. Ihania pieniä kesäjuttuja!

    Mukavaa ja toivottavasti yhtä aurinkoista alkuviikkoa!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.05.2019

      Haltiala on kyllä niin ihana paikka <3 Kuulostaa ihanalta teidän kesäjutut! Ai että! 🙂
      Aurinkoista viikkoa sinne myös 🙂

      Vastaa
  4. Noora 20.05.2019

    Kyllähän sitä tuli nautittua ulkoilmasta.
    Lauantaina käytiin retkellä ja kalassa koko perhen voimin. sunnuntai menikin puusavotassa, josaa myö sneidit 1,5v ja 4,5 v viihtyivät mielettömän hyvin!!
    Ens viikonloppun alähdetäänkin Kreikkaan!!

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.05.2019

      ihana kuulla 🙂 ja siis vitsit miten ihana tuo KREIKKA!!! kyllä kelpaa <3

      Vastaa
  5. Minni 20.05.2019

    Ihanaa kun blogisi on pysynyt todella ”luonnollisena ja todellisena”, sellaisena arkisena ? Pystyy samaistumaan ja samaan ihania vinkkejä? Nykyään niin moni blogi on etukäteen suunniteltua ja aseteltua! Itse pidän niin paljon lukea tällaista rentoa, ja tämä mielestäni on upeeta? Ihanaa kevään ja kesän jatkoa teille, toivottavasti blogisi pysyy aina tällaisena?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.05.2019

      voi vitsit miten kauniisti kirjoitit. Kiitos mielettömästi <3 merkitsee paljon! Kaikkea parasta kesääsi 🙂

      Vastaa
  6. Kati 20.05.2019

    Huippua, että Mimosa on uskaltautunut ratsastamaan. Se on ehkä maailman ”positiivisesti raastavin” tunne katsoa sitä lapsen riemua, kun voittaa jännityksensä! Itse ainakin meinaan pakahtua siihen tunteeseen :`D
    Ja ihanaa, että sanot ääneen sen että se kahdenkeskinen aika on myös tärkeää, koska ONHAN se <3 Monen suusta kuulee sen, että tavallaan tyydytään siihen että kun pikkulapsiarki on hektistä töineen kaikkineen niin ei tässä van jää aikaa meille aikuisille. Eihän sen tarvitse ihmeellistä olla 🙂 Juurikin se hetki kahdestaan herkutellen, avot!
    Ihana aurinkoinen viikonloppu takana, toivottavasti näitä saadaan lisää 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.05.2019

      NIIN MÄKIN <3<3<3 Kuvasit juuri hienosti ton mitä kävin läpi kun Mimo vihdoin uskalsi selkään ja näytti siinä niin onnellisen maireelta 😀
      Joo, oon aivan samaa mieltä siitä, että eihän se ihmeitä tarvitse.. pitää vaan muistaa pysähtyä hetkeen 🙂
      Noniinpä, onneksi koko kesä vielä edessä 🙂

      Vastaa
  7. Jossu 21.05.2019

    Me asuttiin ja viikonloppu ulkona! Ihanaa, Suomen kesä?!!

    Vastaa