laukkujen maailmassa

me, muoti, ootd

Kaupallinen yhteistyö / Longchamp

Moikka! Kävimme viime viikolla vierailulla Longchampin liikkeessä ja vitsit miten meillä oli kiva päivä. Mikolla sattui olemaan vasta illalla töitä ja sain hänet mukaan!:) Käytiin syömässä, hoidettiin asioita, pyörittiin kaupungilla ja saatiin yllättävän paljon to do-listaa hupenemaan.

Vierailtiin aamupäivällä Longchampin liikkeessä Espalla (Pohjoisesplanadi 27, Helsinki) ja tutustuin LGP uuteen mallistoon. Alla näkyy paljon kuvia, kun en vain osannut valita niiden joukosta muutamaa. 😀 Mallisto on laaja ja tuotteita löytyy laidasta laitaan. Näin kesän kynnyksellä huomaan, että mua sytyttää enemmän valkomusta kuosi, mutta voin kuvitella että syksyä kohti punamusta alkaa houkuttamaan. Minulle lähti mukaan vyölaukku, jota voi pitää lantiolla tai sitten olan yli heitettynä. Veikkaan, että kesä tulee menemään pitkälti tämän vyölaukun kanssa. 🙂

LGP uuden malliston kuosi saa mieleen 90-luvun (aah mikä ihana trendi!) ja on jotenkin ihanan trendikäs sekä sporttinen. Yksi parhain juttu mallistossa on se, että esim. weekend-laukut toimii hyvin myös miesten käytössä. Ollaan pyritty Mikon kanssa tsekkaamaan, että isommat laukut olisi sellaisia mitä molemmat voi käyttää. LGP mallistosta löytyi heti laukku myös Mikon mieleen. Tämä uusi mallisto on mielestäni mielenkiintoinen ja mitä enemmän sitä katselee, sitä enemmän se alkaa kiehtomaan. Onko teillä sama? 🙂 Mietin, että omistan suht yksvärisiä vaatteita ja en ole vielä testannut miten tämä kuosi toimisi toisen printin kanssa.. Ehkä seuraavaksi testailen, josko saisin sen kombon toimimaan! 🙂

Jos pyörit Helsingissä, niin suosittelen vierailemaan Longchampin liikkeessä, nauttimaan hyvästä asiakaspalvelusta ja hei tärkein info… Espan liikkeessä sinulla on mahdollista osallistua myös laukku-arvontaan toukokuun ajan (katso viimeinen kuva, niin näet laukun minkä arvonnan kautta voi voittaa). Rakastan käydä merkkien omissa liikkeissä, koska sieltä saa melkein poikkeuksetta sitä parasta ja asiantuntevaa asiakaspalvelua. Liikkeen myyjät ja edustajat tietävät usein kaiken brändin toiminnasta, tuotteista ja osaavat vinkata parhaat neuvot. 

Puhuttiin vierailun aikana pitkät pätkät Longchampin Suomen edustajan kanssa ja oli uskomatonta kuulla, että Longchamp on edelleen perheyritys ja erittäin lämminhenkinen sellainen. Kerroin myös kuinka itse löysin Longchampin lukio-ikäisenä (kuka teistä muistaa? 😀 Olisinpa vain tiennyt, että joskus pääsen työskentelemään kyseisen brändin kanssa) ja sitten myöhemmin kun etsin sopivaa lastenhoitolaukkua. Vaunuihin oli aika ihana laittaa Longchampin laukku, joka muuten on vielä kahden vauvan jälkeen täysin priimakunnossa. 😉

Hei nyt päästän teidät selaamaan kuvia ja nappaan kupin kahvia. Ihanaa torstai päivää! Kertokaa vielä mitä mieltä olette tästä uudesta mallistosta? <3Sara

Kannattaa myös vilkuilla mun IG-tiliä, koska sain sinnekkin aivan ihanan arvonnan järkättyä <3. 

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

10 kommenttia

  1. mm 23.05.2019

    Laukkujen maailma on todellakin ihana / kiehtova ja niitä voi – ja pitää 😉 🙂 vaihdella vaikkapa ihan fiiliksen mukaan . Nämä laukut ovat tietty vähän hintavampaa sorttia mutta halvempaakin löytyy. Pakko mainita ,että Kiplingin laukut ( värimaailma tosin niissä supistunut melkoisesti nyt parissa kolmessa vuodessa huimasti ) on ihania ja todella ,siis todella käytännöllisiä. Itse omistan niitä varmaan ainakin 15 ellei yli sen. Aiheesta poiketen , Saralle ja Johannalle sopii molemmille mielestäni erittäin / todella !! hyvin vähän vaaleampi hius 😉 😉 Pirtsakkuus tulee esille . Ihanaa rohkeutta teille molemmille 🙂 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.05.2019

      Totta 🙂 Hei kiitos, ihana kuulla <3 Kaikkea parasta kesääsi!

      Vastaa
  2. Mimmu 23.05.2019

    Hehei! Muistan yläasteaikoina kun Longchampit tuli muotiin teineillä, niin ne oli ja on yhä NIIN mummokasseja 😀 Nykyään on enemmän erilaisia malleja tarjolla ja nuorekkaampia! Musta aina tuotteet, joissa brändi on oikein isoilla kirjaimilla tai symboleilla, on liian allevviivaavia ja sellasenaan tyylittömiä: ”kattokaa, mulla on TÄN BRÄNDIN tuote, olen muodikas”. Monilla isoilla brändeillä on onneks hillitympiä logoja, elikä nää longchampit ei ole mun makuun, mutta kiva jos tykkäät kun teet mainostavaa yhteistyötä 🙂 hyvää kevään jatkoa <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.05.2019

      Ymmärrän mitä meinaat ja itseasiassa mäkään en fiilistele usein isoja logoja.. Tässä kuosissa se jotenkin toimii, kun on sopivan sekava 😀 Hei ihanaa kevättä ja kesää sinne kanssa <3

      Vastaa
  3. ida ihana 24.05.2019

    Mä muistan kanssa sen ajan omilta teinivuosiltani, kun näitä laukkuja oli kaikilla 😀 Mutta kivan raikas, vähän sporttinen tuo uusi kuosi!!:)
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    Vastaa
  4. M 25.05.2019

    Moi! On pitänyt jo pidemmän aikaa kysyä kun nykyään (ainakaan mun) puhelimessa ei näy blogin kuvat ollenkaan, ne ei lataudu tms.. Läppärillä luettuna kuvat näkyy, mutta latautuu melko hitaasti.. Onkohan muilla ollut ongelmia vai onko vika vain mun laitteissa..? Kyseessä on kuitenkin mun suosikkiblogi, niin kiva ois nähdä kuvineen 🙂 Hyvää kesän odotusta! 🙂
    -M

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.05.2019

      Oikeesti!?? onpa harmillista. Itse aina menee hermo, jos käy noin toisten blogien kohdalla :D:D Selvittelen tätä <3
      Kaikkea parasta kesääsi <3

      Vastaa
  5. Tyylimanuaali 25.05.2019

    Tuo punamusta yhdistelmä on ihana. Vielä jos saisi nuo värit toisinpäin niin jes 🙂

    Vastaa