kiertoon!

kuulumiset, loma, me, ootd

Moikka! Mä suunnittelen juuri kaveriporukalle sellaista iltaa missä annetaan, myydään ja vaihdetaan vaatteita sekä tavaroita. Nyt kun me ollaan rakentamassa uutta kotia, niin mulla on kamala vimma päästä eroon kaikesta tavarasta ja vaatteista joita en käytä. Oon aiemminkin maininnut, että meillä ei ole vaatehuonetta tai varastoa ja tämähän meinaa sitä, että ei ole tilaa hamstrata mitään. 😀 Uuteen kotiin tulee piirun verran enemmän säilytystilaa, mutta aika minimissä me pidetään varasto-osuudet myös siellä.

Tämän viikon aikana olen myynyt ja antanut käyttämättömänä olevia kodinkoneita sekä lasten ulkovaatteeita. Vaikka tällä viikolla tavaraa on lähtenyt hyvällä sykkeellä kiertoon, niin muutamia uutuuksia on myös saapunut. Käytiin Mikon Mummolassa ja saatiin sieltä aivan ihania huonekaluja sekä pieniä sisustustavaroita mukaamme. Kaksi upeaa peiliä, sivupöytä, kaksi lampunvarjostinta ja yksi isompi kampauspöytä, mikä jäi nyt vielä toistaiseksi Mummolaan.. Pitää vähän kehitellä missä säilytetään näitä aarteita muuttoon saakka. 😀

Nyt kahvia ja sitten valmistautumaan lakkiaisiin. Kirjoitan aiheesta teille enemmän pian. Ihanaa viikonloppua ja onnea kaikille tuoreille valmistuneille sekä kesäloman starttaaville! <3Sara

t-paita / hm

hame / Indiska*

kengät / Timberland*

laukku / louis vuitton

koru / & other stories

kello / aarni*

*saatu

Vastaa käyttäjälle Kati Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 kommenttia

  1. Tuo kuulostaa hirveän hyvältä idealta. ❤

    Vastaa
  2. Tyylimanuaali 03.06.2019

    Tuo sun asu on tosi kiva. T-paita ja hame sopivat hyvin yhteen väreineen päivineen.

    Vastaa
  3. Kati 06.06.2019

    Huippu idea tuollainen kierrätys! Myö pidettiin joskus vuosia sitten perhekerhossa tuollaiset, kaikki toi jotain itselle ylimääräistä ja lupa oli penkoa ja ottaa mikä itselle tarpeellista 🙂

    Vastaa