ajatuksia sijaisvanhemmuudesta

koti & sisustus, kuulumiset, lapset, loma

Kaupallinen yhteistyö / SOS-Lapsikylä

Moi! <3 Olen tehnyt aikaisemminkin yhteistyötä SOS-Lapsikylän kanssa ja kokenut sen erittäin mieleiseksi ja tärkeäksi. Minulta kysyttiin postausta liittyen sijaisvanhemmuuteen ja aluksia mietin, että mitenhän aihe luonnistuisi minulta. Ajattelin, että sijaisvanhemmuus ei ole meille tällä hetkellä mahdollinen tai ajankohtainen asia, joten kirjoittaminenkin olisi varmasti hankalaa. Aloin kuitenkin tutkia asiaa enemmän ja mitä enemmän sain tietoa sitä vähemmän koko aihe pelotti. Päätin tarttua haasteeseen ja kirjoittaa sijaisvanhemmuudesta, jos vaikka parhaassa tapauksessa tämä jättäisi kiinnostuksen siemenen jollekin teistä. Sijaisvanhemmista on nimittäin jatkuva pula ja näin ollen tietoa on tärkeää levittää.

Ensimmäinen konkreettinen askel sijaisvanhemmuuteen on PRIDE-valmennus joita tarjotaan ympäri Suomea. Yhdeksän kerran kurssi ei ole sitova, vaan sen avulla pyritään selvittämään olisiko sijaisvanhemmuus omalta tuntuva asia sekä annettaan tietoa ja tukea. Sijaisvanhempana voi toimia SOS-Lapsikylän asunnossa, tai omassa kodissa ja alkuun toinen sijaisvanhemmista/sijaisvanhempi jää noin vuodeksi kotiin lapsen kanssa. Se koetaan tärkeäksi kiintymyssuhteen muodostumiseksi etenkin pienten lasten kohdalla, mutta tätä käytäntöä sovelletaan aina perhekohtaisesti. Monet haluavat sijaisvanhemmuudesta ammatin ja ovat näin ollen paljon kotona lasten kanssa.

Sain ilokseni jutella kahden sijaisvanhemman kanssa ja juttelimme pitkän tovin sijaisvanhemmuudesta ja vanhemmuudesta ylipäätään. Minulta sateli kysymyksiä toinen toisen perään ja oli aivan ihana tutustua puhelimen välityksellä näihin upeisiin vanhempiin. Vähän jopa hävettää kuinka olin kasannut kysymykseni tietystä kulmista ja en ollut osannut ajatella asiaa isommasta perspektiivistä. Perheen sijaisvanhemmat kertoivat, että:

”Tuntuu hassulta, kun ihmiset tulevat kehumaan, että teemme hienoa työtä, kun olemme ottaneet sijaislapsen. Meidän mielestä tilanne on toisin päin. Me olemme saaneet sijaislapsen! Saamme aivan valtavasti rakkautta, iloa ja hymyä elämäämme lapsemme myötä. Koemme että saamme, eikä niin että annamme. Olemme saaneet elämään syvää ja pysyvää onnellissuutta sen myötä kun saamme auttaa lasta.”

Tämän kuullessani tajusin, että olin itsekin katsonut asiaa ihan eri vinkkelistä. Sijaisvanhemmat kertoivat, että auttaminen on ollut heille aina sydämen asia ja kiinnostus sijaisvanhemmuutteen heräsi, kun he olivat törmänneet sijaisvanhemmuudesta kertovaan esitteeseen ja huomasivat, että aiheesta olisi tarkempi infotilaisuus paikallisessa kirjastossa.

Prosessin yksi tärkeimmistä asioista on ottaa huomioon millainen lapsi sopisi mihinkin perheeseen ja sen vuoksi tehdään paljon ennakoivaa työtä. Tämä tuli minulle positiivisena yllätyksenä, kun ajattelin asian olevan lähinnä ota tai jätä tyyppinen tilanne. Asia ei todellakaan ole niin ja jokaiselle lapselle pyritään löytämään juuri hänen tarpeilleen sopiva perhe sekä sijaisvanhemmat. Tarkoituksena on oppia tunnistamaan lapsen tarpeet, toiveet, rutiinit, rytmi ja ajastumaailma. Sijaisvanhempien täytyy olla valmiita antamaan rakkautta ja turvallisuutta.

Kun aloin itse pohtimaan sijaisvanhemmuutta minulle nousi mieleen mahdollinen lapsesta luopuminen sekä suhde biologisiin vanhempiin. Sain aivan mielettömiä näkökulmia molempiin aiheisiin, kun juttelin sijaisvanhempien kanssa. He kertoivat, että jo PRIDE-valmennuksessa käydään tarkasti läpi se, että lapsi saattaa palata takaisin biologisten vanhempien luokse. Ajatukseen pitää tottua ja muistaa empatia biologisia vanhempia kohtaan. Pitää luottaa siihen, että päätökset pyritään tekemään sen mukaan mikä on lapsen parhaaksi ja näin ollen voi aina olla onnellinen hänen puolesta. Empatia ja inhimillyys biologisia vanhempaa kohtaan sai minutkin miettimään asiaa aivan uudestaan.

Arki-elämässä valtaosa sijaisperheistä elää normaalia perhe-elämää. Lapsen traumataustasta riippuen haasteiden taso vaihtelee ja tapauskohtaisesti on aina omat haasteet. SOS-Lapsikylä on aktiivisesti yhteydessä sijaisvanhempiin, jokaisella perheellä on oma tukityöntekijä. Perus tukeen kuuluu säännölliset tapaamiset vähintään kerran kuussa. Tapaamisissa kuunnellaan miten perhe jakselee ja katsotaan onko jollain perheenjäsenellä tuen tarvetta. Tukityöntekijä on sijasvanhempien rinnallakulkija.

Olin itse alkuun tosi pelokas koko aihetta kohtaan, mutta mitä enemmän olen saanut tietoa sitä enemmän myös pelko on hävinnyt. En osaa sanoa voisiko sijaisvanhemmuus olla meidän perheelle joskus mahdollista, mutta en ainakaan enää torju koko ajatusta. Varsinkin jos alan ajattelemaan yksittäisiä lapsia ja avun tarvetta, niin tekisi mieli avata heti ovi. SOS-Lapsikylän ammattilaiset sekä sijaisvanhemmat, joiden kanssa juttelin korostivat matalaa kynnystä aiheeseen tutustumiseen sekä rohkeutta tarttumaan aiheeseen ja kysymään mitä ikinä mieleen juolahtaa.  Sijaisvanhempien sanojen mukaan PRIDE-valmennus avaa silmiä ja samalla sydämen.

Millaisia ajatuksia sijaisvanhemmuus teissä herättää? Olisi myös mahtavaa kuulla asiasta enemmän, jos teillä on kokemuksia. <3Sara

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

10 kommenttia

  1. Sijaisperheenä toimiva 11.06.2019

    Heippa,

    Minä ja mieheni toimimme lyhytaikaisena sijaisperheenä eli meillä on vaihtuvat lapset sijaislapsina. Toisinaan lyhytaikaiset sijoitukset kuitenkin venähtää pidemmiksi ja täten luopuminen lapsista on aina raskaampi prosessi. Meillä ei ole ikinä ollut tarvetta tehdä biologisia lapsia, vaan koetaan tämä enemmän meidän jutuksi. Mikäli kuitenkin biologisia lapsia olisi, en osaisi kuvitella toimivani lyhytaikaisena sijaisperheenä toisille lapsille. Onhan tämä hienoa hommaa ja tosi antoisaa, en vaihtaisi päivääkään pois, vaikka haasteita paljon onkin sekä lasten että biologisten vanhempien kanssa. Tämä vaatii omanlaisen sitoutumisen koko ajan vaihtuvaan elämäntilanteeseen.

    Vastaa
  2. Tyytti 12.06.2019

    Kiinnostava aihe! Ootko hei ikinä ajatellut kouluttautua sosiaalialalle vaikka sosionomiks (amk), lähihoitajaks tai kasvatustieteisiin (vaikka avoimen yliopiston kautta hissukseen, jos ei aika riitä pääsykokeisiin? Se vois sopia sulle, ja nykyään opiskellakkin voi niin joustavasti omassa tahdissa perheen, sekä työn ja yrittämisen oheen <3 Siinä olisi paitsi, yhteistyömahdollisuuksia mainos vaikuttajana, myös turvaverkkoa, jos mikäli yrittäminen menee pieleen ja ei ole töitä swkä koulutusta joskus tulevaisuudessa (toivotaan tietysti ettei niin käy, mutta nyky maailmassa kierto on niin raakaa ja kovaa 🙁 )
    ihanaa kesää kaikille ja mielellään luen sijais vanhempien ajatuksia! Onko sijais lapset kaikki huostaan otettuja?

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.06.2019

      Olen miettinyt kasvatustieteitä paljonkin.. ehkä vielä joskus elämässä, jos tuntuu siltä. Tällä hetkellä työt pitää niin kiireisinä että keskityn niihin. 🙂 Jos en olisi lähtenyt näyttelijäksi, niin kasvatustieteet oli ensimmäisenä mielessä 🙂
      Kaikkea parasta kesään <3

      Vastaa
  3. Sosionomi 17.06.2019

    Myös tukiperheistä, jossa lapsi viettää noin yhden viikonlopun kuukaudesta, on huutava pula. Kynnys tukiperheeksi lähtemiseen on varmasti pienempi kuin sijaisperheeksi, koska toiminta ei ole yhtä sitovaa tai intensiivistä.

    Vastaa
  4. Nelli 17.06.2019

    Äitini sekä isäpuoleni alkoivat toimimaan aluksi tukiperheenä jossa lapsi asui meillä vain viikonloppuisin ja sen jälkeen sijaisperheenä, kun olimme muuttaneet veljeni kanssa pois kotoa. He eivät halunneet kovin pientä lasta joten meillä on asunut kaksi teini-ikäistä, se tuo tietenkin omat haasteensa mutta teini-ikäisille ei sijaisperheitä helposti löydy. Vaikka en asukkaan enää kotona, on minusta hienoa nähdä kuinka nuori tulee ulos kuorestaan ja (toivottavasti) oppii myös näkemään elämän eri tavalla. Saan itse ainakin paljon irti! Ihanaa että kirjoitat myös itsellesi hieman vieraasta aiheesta ja toivotaan että joku innostuu! Hyvää kesää ?

    Vastaa
  5. Annika 17.06.2019

    ”Ei ole suurempaa rakkauden valaa
    kuin se, että minä sinua halaan
    ja se, että pienessä sydämessäni sinulle juuri on varattu paikka niin valtavan suuri.”
    Tämä runo kolahti. Onnea on olla juuri se äiti! Sijaisäitiyteen ja bioäitiyteen liittyy erilaisia asioita, velvollisuuksia, oikeuksia, huolia, ylpeydenaiheita ja ongelmia. Lapsen rakastaminen tuntuu silti samalta, yhtä rakkaita ovat, tietenkin. Arjessa sitä ei erotella, että mikä äiti olen kellekin, olen vain äiti. Ja onnellinen siitä! PRIDE auttoi paljon työstämään ajatuksia esim. siitä mahdollisesta luopumisesta. Itse ajattelen, ettei kukaan ole mulle luvannut ettei biologinen lapsenikaan sairastuisi vakavasti, jäisi auton alle tms. En voi pelätä kummastakaan luopumista, voin vain rakastaa ja luottaa, että elämä kantaa. Ja vielä, yhteistyötaitoja sekä empatiaa tarvitaan, lapsen parhaaksi on, että biot ja sijaisvanhemmat tulevat toimeen.

    Vastaa
  6. Rosa 17.06.2019

    Hei, Itse ryhdyin sijaisvanhemmaksi 19-vuotiaana kummitytölleni (läheissijoitus) ja nyt näin pari vuotta myöhemmin toimitaan mieheni kanssa myös tukiperheenä ja toivottavasti parin kuukauden päästä vielä lyhytaikaisena sijaisperheenä. Tämä vaatii tietyllä tavalla paljon, mutta vastapainona antaa vielä enemmän❤️

    Vastaa
  7. Mari 17.06.2019

    Ihanaa, kiitos Sara mahtavasta tekstistä! <3 Laitoin tuossa aiemmin sinulle kommenttia kuinka olisi kiva lukea myös syvällisistä ajatuksistasi ja tämä on ehdottomasti sitä. 🙂 (Ei sillä myös ruoka, hiukset, ihonhoito ja vaatteet ovat myös mukavaa luettavaa 🙂 Mutta itse rakastan sitä kun julkimot ottavat kantaa tämän päivän tärkeisiin ja syvällisiin aiheisiin jotka nimenomaan rohkaisevat muitakin ihmisiä ajattelemaan pintaa syvämmältä. Aivan ihanaa on myös kun postailet esimerkiksi luonnon tärkeydestä ja käynnistäsi esim hävikki smoothie kioskissa. 😀 Huippua olisi jatkossakin lukea lisää näitä ajatuksiasi esim juuri tästä päivän polttavasta puheen aiheesta eli ilmaston muutoksesta ja miten teidän perhe pyrkii säästämään luontoa jne… Kiitos kun välität ihana Sara <3

    Vastaa
  8. Julia 17.06.2019

    Moi! Kiva, kun kirjotit tästä aiheesta? minut itseni sijoitettiin tätini luokse asumaan vähän ennen kuin täytin 6 vuotta. Olin aika sopeutuvainen ja toki tunsin tätini ja hänen miehensä jo etukäteen. Minusta tuntui vain oudolta silloin lapsena, kun muut koulukaverit puhuivat siitä ja tulivat kyselemään asiasta. Olen aina pitänyt yhteyttä biologisiin vanhempiini ja nähnyt heitä, etenkin aikuistuessani olemme päässeet näkemään useammin. Olen nyt 20-vuotias ja olen asunut omillani 3 vuotta. On huippua, kun mulla on tavallaan kahdet vanhemmat, joihin molempiin on läheiset suhteet ja, joilta molemmilta saan tukea eri tavoilla!

    Vastaa