GRL PWR

kuulumiset, lapset, loma, me, ootd

Moiii! Just tajusin, että olen kirjoittanut tänne viimeksi monta päivää sitten. Olen pyrkinyt roikkumaan koneella mahdollisimman vähän. Kaiken oman ajan käytän lehtiä selaillessa (asuntomessujen parhaat palat on BEST) ja asuntohommissa. Oon niin fiiliksissä tulevasta. Jihuu! Olen kasannut postausta aiheesta nyt jo kaksi viikkoa ja varmasti tällä viikolla saan sen teille ulos.

Täällä ollaan nautittu lomasta ja tehty retkiä sekä suunnitelmia säiden mukaan. Ei olla harmiteltu sadetta tai viileitä säitä, vaan ollaan tehty suunnitelmat sen mukaan. Tytöt ovat aivan ihanassa iässä ja vauhtia riittää. Ollaan nähty paljon kavereita, käyty leikkipuistoissa ja oltu kotona. Tälle kesälle ei ole suunnitelmissa enää reissuja, mutta mökkeilyä saadaan toivottavasti kesän lopulle. Olisi ihanaa viettää vajaa viikko täydessä luonnon rauhassa. Mikon puolen mökin vieressä on vielä ihanat patikointi reitit ja uskon, että työt jaksaisi jo hyvin retkeillä.. Osittain eväiden innostamana tietty 😉

Seuraavaksi menen vastaamaan teidän kommentteihin. Muutin systeemin niin, että julkaisen kommentin samalla kun vastaan. 🙂 Ihania viestejä teiltä taas tullut. <3 Mukavaa loppuviikkoa! <3Sara

kengät / Nike*

housut / Monki

paita / nakd*

sadetaki / Cubus*

laukku / marimekko

donitsi / h&m

*saatu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

11 kommenttia

  1. Avatar Vera 11.07.2019

    Teidän kesä kuulostaa ihanalta 😍 meidän pienen kanssa ollaan toistaiseksi vaan vaunulenkkeilty, odotan innolla puistoaikaa!

    Mulla olisi kysymys sulle loppuvuoden lapsen äitinä, kun odotetaan vuodenvaihteessa syntyvää toista pientä. ❤️ Elikkäs miten te olette saaneet pikkuisen synttäripäivän ja joulun erotettua toisistaan ja tehtyä molemmista spesiaalin juhlan? 🙂 jotenkin sitä murehtii tässä vaiheessa kaikkea mahdollista ( 😀 ) ja haluaisi ettei kumpikaan juhla jää toisen ”varjoon” jos syntymäpäivä sattuu joulun tienoolle 🙂 onko teillä ollut jo jotain hyviä kikkoja tai onko mielessä jotain tulevan varalle jos ei vielä ole tarvinnut tehdä mitään ihmeempiä 🙂 nyt kun kirjoitin tämän auki niin tuntuu vähän turhamaiselta kysymykseltä 🙈 tärkeintä on terve lapsi eikä se minä päivänä hän syntyy ❤️ mutta tosiaan kaikkea pyörii mielessä ja ensimmäistäkin odottaessa kommentoin tänne ja sain sulta tsemppaavia sanoja! 😍

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 12.07.2019

      ihanalta kuulostaa sielläkin <3

      Ihan ekana, ONNEA!! <3
      Mä muistan, että mietin noita ihan samoja juttuja kun odotin Mimosaa.. Mutta meillä se on mennyt tosi kivasti ja en usko, että Mimosa koskaan tulee "kärsimään" asiasta. Ollaan pidetty hänelle omat synttärijuhlat joulun jälkeen, jonne vieraat ovat tuoneet lahjat jne..Se on vain ihana asia kun juhlat sen kun jatkuu joulun jälkeen. 🙂 Mielestäni moni asia on asenteesta kiinni ja vanhempina pystyy niin paljon vaikuttamaan siihen miten lapsi mieltää asiat. Meille Mimon synttärit on hurjan tärkeät, eikä joulun läheisyys vaikuta siihen <3 🙂 Kaikkea parasta teille ja onnea & tsemppiä raskauteen.. <3 Voi miten ihanaa, että teille tulee toinen pieni. <3

      Vastaa
      • Avatar Vera 13.07.2019

        Moikka!
        Kiitos onnitteluista 😍 malttamattomana seurailen teidän kesää täällä suomen välityksellä ja haaveilen että meidän lapsista tulisi yhtä läheiset kun syntyvät suht pienellä ikäerolla!
        Toi on kyllä niin totta miten asiat on omasta asenteesta kiinni ja jotenkin lasten kanssa siihen kiinnittää vielä erityisesti huomiota ettei turhaan aiheuta pienelle huonoja fiiliksiä. 🙂 Hyvä kun muistutit siitä ❤️ kaikki varmaan loksahtaa kohdilleen kun saa pienen rakkaan syliin, syntyi hän sitten milloin tahansa 🙂
        Jo tosta sun kommentista välittyy sellainen fiilis että osaatte kyllä luoda Mimosalle ikimuistoiset joulut ja synttärit! Hän on onnekas kun hänellä on teidänlaiset vanhemmat ❤️ Ja oon iloinen että sä oot myös aikanaan miettinyt näitä juttuja niin ei tule itelle niin höpsö fiilis 😀

        Vastaa
    • Avatar Noora 16.07.2019

      Tähän voisin huudella myös omia kokemuksia.
      Meillä siis vanhempi tyttö syntynyt 23.12 ja nuorempi 14.12. Meillä ei siis kovin hyvin tuo aikataulutus oo lasten kohdalla onnistunut 🙂
      Ennen joulua ollaan kemut pidetty. Viime vuonna ekaa kertaa yhteiset synttärit.
      Itse olen niiin mahdoton jouluihminen, että senkin puolesta synttärijuhlat on ihan erikseen. Kun nuorempi muksu oli syntymässä, isomman synttärit vietettiin vasta tammikuussa. Liika ois ollu kaikkee.

      Vastaa
  2. Avatar ida ihana 12.07.2019

    Ihana kuulla, että teillä on ollut onnistunut loma!<3 Kiva asu sulla myös!:)
    Ida Kotona kaupungissa -blogista

    Vastaa
  3. Avatar Pia-päivi 12.07.2019

    Heippa.

    Niin ihana asu taasen Sulla.
    Tuo sadetakki on niin ihana
    Väriltään.
    Ihanaa vkl myös teille.
    😀😇😎⛱️.

    Vastaa
  4. Avatar Kati 14.07.2019

    Ihanan rennolta kuulostaa teidän loma, välillä on huippua ”kuhan vain olla” ilman suurempia suunnitelmia.
    Saako kysyä, miksi muutit kommentointia, jos et halua vastata niin thats fine! <3 🙂 Joskus vaan luin erään muuttaneen kommentoinnin törkyviestien takia 🙁

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 18.07.2019

      kiiiitos <3 🙂

      Mä muutin ensin reissun takia.. Kun lähdin työmatkalle.. Sitten tykästyin siihen, että hallinnoin koko ajan sitä mitä kirjoitetaan. Tännekin tulee joskus asiatonta viestiä, mutta onneksi super harvoin. 🙂 Tällä tavalla pysyn myös kärryillä siitä, että varmasti vastaan kaikkiin viesteihin. 🙂
      Hei ihanaa kesää <3

      Vastaa