Hirsitalo

design, hirstitalo, koti & sisustus

*postauksessa on kaupallinen linkki

Moi! On ollut aivan ihanaa huomata kuinka rakentaminen kiinnostaa lukijoita ja seuraajia. Innolla luen teidän viestejä, vinkkejä ja ajatuksia liittyen rakentamiseen. Alun vaikeudet on nyt selätetty ja tämä tuleva puoli vuotta tulee olemaan hyvin palkitseva, sillä koko ajan tapahtuu. Syyskuun puoleväliin mennessä meillä pitää olla kaikki pienetkin valinnat tehtynä, joten nämä viikot ennen sitä ovat sanomattakin vauhdikkaat. Itseasiassa tämä osui niin hyvään saumaan, kun nyt heinäkuussa on ollut enemmän aikaa selvittää, sumplia, lukea ja kysellä infoa.

Yksi paras puoli rakentamisessa on ollut sen luoma yhteisöllisyys. Rakennetaan alueelle, jonne monet muutkin rakentavat samaan aikaan/ovat rakentaneet viimeisen kahden vuoden aikana. On ollut ilo jutella, saada vertaistukea ja ihastella toisten ratkaisuja.

MATERIAALIT

  • Hirsi / Päämateriaalina tulee olemaan hirsi ja sitä tulee näkymään paljon. Ei olla vielä tehty päätöksiä sen suhteen, että käsitelläänkö hirttä sisäpinnoilta.. Ehkä osa seinistä saa vaalean kuulto sävyn/värin.
  • Kivi / Olen aina haaveillut betoni-/mikrosementtilattiasta ja tulevan kodin kohdalla halusin sen ehdottomasti alakertaan. Meille tulee nimittäin alakertaan noin 60 neliötä yhtenäistä tilaa ja tämän lisäksi wc, kodinhoitohuone ja kylpyhuone+sauna. Näin ollen ajattelin, että sementti voisi jatkua myös pienempiin alakerran tiloihin lattiamateriaalina (tällöin ei tarvitse listoja/kynnystä ovella). Mitä enemmän selvittelin betonia ja mikrosementtiä aloin epäröimään materiaalia ja varsinkin sen käyttöä näin isossa tilassa. Löysin kuvia isoista kivilaatoista (meillä on nykyisessä eteisessä kivilaatta ja olen erittäin tyytyväinen materiaaliin) ja nyt olen täysin rakastunut ideaan. Tulen kirjoittamaan omat postaukset kaikista aiheista kun projekti etenee. Tulevassa kodissa tulee olemaan maalämpö ja vesikiertoinen lattialämmitys, joten kivi on siinäkin mielessä aika toimiva ratkaisu lattiaksi. Se on myös mielestäni aika ihana pari hirren kanssa. 🙂 Kiveä tullaan näkemään myös keittiössä ja välitilassa valkoisen kvartsin/kvartsikomposiitin muodossa.
  • Teräs / Portaista tulee aika näyttävä elementti olohuoneen kupeeseen. Se on katseenvangistajana heti kun astuu pääovesta sisään. Löydettiin viime syksynä Gradon portaat, joten tehtiin niistä valinta jo ennen taloa.. 😀 haha. Heidän malleista meillä oli monta suosikkia, mutta ollaan nyt päädytty yhteen. Siitä lisää myöhemmin.. 😉 Portaat tehdään teräksestä ja ne tulevat olemaan mustalla rungolla. Sama musta teräs tulee toistumaan hanoissa koko talossa.
  • Lasi / Meillä on nykyisessä kodissa isot ikkunat ja se on asia mistä ei oltu valmiita luopumaan. Tulevaan kotiin on myös tulossa paljon ikkunapinta-alaa, mikä on aiheuttanut omat haasteet desibelirajojen kanssa. 😀 Enpä olisi osannut ajatella tällaista ennen rakentamista.. ;D Ikkunoita tulee olemaan ympäri taloa ja valon määrä on taattu. Ei olla kovin ahkeria peittämään ikkunoita ja ollaan suht tarkasti mietitty ikkunoiden ilmansuunnat jo suunnitteluvaiheessa. Lasi tulee olemaan myös portaiden yksi materiaali ja odotan kovasti, että tulen näkemään toteutuksen livenä. 🙂

VÄRIMAAILMA

  • Kuusi / Hirsitalomme tehdään kuusesta ja se on väriltään hieman mäntyä vaaleampi. Kuusen sävyt jäävät varmasti näkyviin ja veikkaan, että tulemme peittämään hirttä suht vähän. Pitää perehtyä tarkkaan kaikkiin hirren käsittelymateriaaleihin, koska pahimmillaan käsittelyllä voi tehdä todellista tuhoa.
  • Musta / Musta keittiö, mustarunkoiset portaat, musta takka ja mustat teräs yksityiskohdat. Tämä päätös linjaa paljon ja määrittelee kodin fiilistä aikalailla. Musta on aina kiehtonut meitä ja erityisesti Mikkoa, jolle tämä päätös oli todella mieluinen sekä tärkeä. Valkoinen olisi ollut ”varma”, mutta me tahdoimme vetää persoonallisen korren tässä kohtaa.. Uskomme myös, että tilan valoisuus ja avaruus mahdollistavat sen että musta todellakin toimii.
  • Luonnonvärit / Kodissa tullaan näkemään paljon luonnonsävyjä, kuten hiekan eri sävyjä ja valkoista. Olen haaveillut isosta vihreästä huonekasvista/puusta ja kinuskin värisestä samettisohvasta. Huonekaluja tulee isovanhemmilta ja nykyisestä kodista. Uusia meinataan hankkia mahdollisimman vähän ja hyvin harkitusti. 🙂

Viime viikkoina eniten pohdintaa on aiheuttanut kylpyhuone ja sen laatoitus. Aluksi halusin sen olevan ihan eri maailmaa koko muun kodin kanssa, mutta nyt olen viehättynyt suht luonnolliseen ilmeeseen. Kalanruoto ladonta seinäkaakeleissa kiinnostaisi ja suht vaaleat värit. Lasken aika paljon sen varaan, että pääsen juttelemaan ammattilaisten kanssa. Uskon, että he osaavat näyttää minulle kasan upeita vaihtoehtoja.

Erityisen iloinen olen itsevarmuudesta, jota minulla on tulevan kodin suhteen. Ollaan suunniteltu juuri meidän perheen tarpeille koti ja olemme siihen enemmän kuin tyytyväisiä. Ennen matkassa on ollut niin paljon miellyttämisen halua, että en tiedä olisinko osannut tehdä niin rohkeita ja omannäköisiä päätöksiä. Uskon, että ikä auttaa ja se, että tämä tulee olemaan meidän kuudes yhteinen koti. Olemme todenneet mikä meillä toimii ja huomanneet sen käytännössä. 🙂 Tuleeko teille mieleen kysymyksiä tästä projektista? Voisin kasata niistä vaikka ihan oman postauksen! Aurinkoista sunnuntaita <3 Me lähdetään kohta kummipojan synttärijuhlille! <3Sara

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

18 kommenttia

  1. Heidi 14.07.2019

    Tuo teidän tuleva koti kuulostaa niin upealta! En malta odottaa postauksia aiheeseen liittyen. Teidän nykyinenkin koti on hieno, ja sulla todella hyvä maku ja huomaa, että myös ammattitaitoa sisustukseen. Itse kun en osaisi edes ajatella akustiikkaa ja muuta.

    Kiva myös kuulla, että teille tulee ”kierrätettyjä” huonekaluja! Meiltäkin niitä löytyy useampi, kaiken ei aina tarvitse olla uutta ja mun mielestä on hauskaa jos huonekaluilla (ja miksei muillakin esineillä) on joku tarina.

    Kiitos kun jaat tätä projektia meille seuraajille / lukijoille!

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.07.2019

      kiitos tosi paljon <3
      Mielestäni huonekalujen tarinat ovat ihan parhaita 🙂
      Ihanaa kesää <3

      Vastaa
  2. Suvi 14.07.2019

    Teidän kodista tulee upein! ?

    Vastaa
  3. hirsitalon omistaja 14.07.2019

    Suosittelen ehdottomasti puuvahaa, jos haluaa raikasta puhtaan valkoista niin osmo colorin inne valkoinen puuvaha ihan paras, valkoiset ikkunat näyttää kermanvalkoisilts tätä vahaa vasten koska niin raikas loppusävy on ja pysyy ja kestää tosi hyvin esim meiän keittiön liesitason takaosa ei oo tarvinnut roiskesuojaa koska rasvan saa putsattua hyvin. Ajan kuluessa puunsyyt näkyy läpi kauniisti mutta tätä pitää kahteen kertaan sutia nätin lopputuloksen aikaansaamiseksi. Ja hirsiseinien kulmat saa nätin näköiseksi peittävämmällä vahall koska läpikuultavalla niistä ei saa tasaisen näköistä pintaa itse sutimalla. Eli jos haluat etukäteen johonkin varmasti vaaleeta läpikuultavaa, tehtaalla jos saa jo vahan niin kulmat ei näytä epäsiisteiltä. Itse halusin aikoinaan jättää hirsiseiniä naturelliksi kunnes vuoden seissyt kuusihirsi tummui niin kovasti että se näytti vanhalta mökiltä joten suosittelen käsittelyä uuteen puupintaan jollain että jää ns. uuden hirsiseinän väriseksi. Lattia matsku kuulostaa täydelliseltä, mutta muistakaa että kaikki tilat joissa lattiakaivo niin pitää olla kynnys joten yhtenäistä lattiaa ei saa paitsi jos tekee ennen mikrosementin laittoa korokkeen, ~nimimerkillä: maalannut kaikki puupinnat kodissamme itse sekä jouduimme laittamaan ylävessaan valmiin laatotuksen päälle tyhmän korokkeen lopputarkastuksen jälkeen?

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.07.2019

      kiiiiitos! Tästä oli iso apu! Kaikkea parasta kesään <3

      Vastaa
  4. S 14.07.2019

    Tätä postausta on odotettu! ? Oli ihana lukea, mitä kaikkia päätöksiä olette tehneet, ja odotan innolla, että lopputulosta nähdään myös täällä blogissa ☺️ Musta keittiö on kieltämättä rohkea valinta, keittiöremonttia suunnitteleva äitini haaveilee samanvärisestä keittiöstä… Tosi kiva postaus, tästä aiheesta luen mielelläni lisää (vaikka oman talon rakentaminen ei ole mulle ajankohtaista ja olen muutenkin enemmän kerrostaloihminen) ?

    Vastaa
  5. Noora 15.07.2019

    Heips!
    Näin talonrakentajan vaimona, voin sanoa että kuka ikinä tuon kalanruoto ladonnan joutuu tekemään, hän ei ole tyytyväinen. On nimittäin todella hankalaa. Helpottaa toki se, minkä kokoisen laatan valitsee. Näin ollen pitää tietää seinän pinta-ala, jotta laatan leikkuuta tulee mahdollisimman vähän. Tämä siis karsii jo aika paljon laattojen kokoja ja näin ollen myös värejä tietyissä malleissa. Toivottavasti laatan esittelijät osaavat huomioida myös asennuksen.
    Yleensä ei…
    Asennuksen suhteen on toella tärkeää tuo laatan leikkuu, ja mistä laatoituksen aloittaa jotta tyhmiä pätkiä ei jää niin näkyville.

    Lisäksi särähti korviin tuo kynnyshomma. On hyvä jos kynnyksiä on mahdollisimman vähän. Mutta pakollisia ne on vessassa ja kylppärissä, mahdollisten vesivahinkojen takia!
    Meilläkin on vain nuo pakolliset kynnykset.

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.07.2019

      Joo, voin kuvitella että ei ole helpoin tuo kalanruoto.. 😀 Ajattelin kuitenkin valita sen laataksi 🙂
      Hitsit.. mä luulin, että kaadot riittää.. Olen nähnyt kohteita joissa ei ole listoja.. Mutta en ole selvittänyt asiaa enempää.. :/ Mutta joo, toki pakolliset listat laitetaan 😉

      Vastaa
  6. Laura 15.07.2019

    Moikka!

    Tosi kiva lukea rakennusaiheisia postauksia ja ihana kun puhut rakentamisen hyvistä ja huonoista puolista avoimesti ja rehellisesti. Itse lukisin mielelläni enemmänkin rakentamiseen liittyvää; ollaan itse puolison kanssa nyt siinä vaiheessa, että tontti hankittu ja kilpailutus talopaketin toimittajien kesken käynnissä. Hirsitalo on noussut meille vahvaksi ykkösvaihtoehdoksi, joten teidän rakentamisen vaiheiden seuraaminen todella mielenkiintoista 🙂

    Kiitos muutenkin ihanasta blogista, ihanan positiivista luettavaa aina! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.07.2019

      Kiva kuulla 🙂
      Voi vitsit miten jännät ajat teillä on edessä! Hurjasti tsemppiä 🙂 <3

      Vastaa
  7. ida ihana 15.07.2019

    Ihana kuulla, että teistä tuntuu, että olette rakentamassa juuri teille sopivaa ja teidän näköistä kotia <3 Mukava myös kuulla, että olette saaneet apua, ja tehneet yhdessä 🙂
    Kivoja kesäpäviä, ihan täällä itsekin alan odottaa jännityksellä uuden kotinne valmistumista!:)
    Ida Kotona kaupungissa -blogista

    Vastaa
  8. Noora 15.07.2019

    Niin ja tuli mieleen tuosta tummasta ja hirrestä, että mitenkäs oli sellainen sauna savu pintainen hirsi jossain tehosteseinänä/ saunassa?
    Minä olen remppaamassa takkahuonetta, ja sinne teen itse, kun puupaneli on puolesta välistä seinää alaspäin.
    Näin siis talonrakentajan vaimo remppailee… Sain jo mieheltäkin hyväksynnän 🙂

    Vastaa
  9. Vk 15.07.2019

    Tosi mielenkiintoinen postaus, näitä lisää! 🙂
    Mua kiinnostaisi kaikki alkutyöt ennen varsinaista rakentamista. Luvat, byrokratia-asiat, maatyöt, budjetointi….

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.07.2019

      Kiva kuulla 🙂 Alkutyöt vaihtelee ihan älyttömän paljon ja siihen vaikuttaa moni asia. Pitää miettiä jos lähden jossain vaiheessa aihetta enemmän avaamaan. Kivaa kesää! 🙂

      Vastaa