täydellinen jälkkäri

DIY, koti & sisustus, resepti, ruoka

Huomenta! Viime viikolla meille oli tulossa kavereita ja en ehtinyt leipomaan edellisenä päivänä jälkkäriä, joten palloilin kaupassa ja mietin, että mitä kivaa jälkkäriä keksisin. Kaverit jotka olivat tulossa meille jakaa kanssamme rakkauden hyvään ruokaan ja herkutteluun. Olen kaksi kertaa aiemminkin ostanut monta tuoretta leivosta ja tehnyt niistä paloja. Näin jokainen voi maistella 2-4 pullaa, oman mielen mukaan.. 😉 Mä rakastan jakamisen kulttuuria ruuassa ja oon just se joka tykkää jakaa annoksia tai puolittaa pizzat tms. 😀 Varsinkin isot annokset alkaa helposti kyllästyttämään ja Mikko onkin tottunut siihen että alan kuikuilemaan hänen annosta.. Kiva, kiva!

Tänään vietetään Saran, Sarin, Saaran, Sallan, Sallin ja Saritan nimipäivää (suomalaisen kalenterin mukaan) ja lähdetään tyttöjen kanssa syömään aamupala kahvilaan. Lupasin myös, että leivotaan tänään mansikkakakku! Äidilläni on myös tänään nimpparit ja muistan, että usein lapsuudessa tehtiin juurikin tuota mansikkakakkua. Onneksi pääsemme sunnuntaina viettämään iltaa lähestulkoon koko mun puolen perheen kera.

Oletteko koskaan kokeilleet tällaista leivosjälkkäriä? <3Sara

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Sarppa 19.07.2019

    Ihanaa nimpparia! Täällä myös yksi nimppareita viettävä, meillä on hyvät nimet! 😉 Hyvältä näyttää teidän jälkkärit, ei sitä aina millään kerkeä tehdä itse. Jos kokeilet taas jotain uutta ruokaa ja onnistuu hyvin niin vinkkaa tänne, hyvä kun aina testaat ja sit kerrot eteenpäin! Heh, itse oon arka kokeilemaan.. Ja talo jutut kiinnostaa tosi paljon! 🙂 Ihanaa viikonloppua!

    Vastaa
    • Sara Parikka 22.07.2019

      Hei ihana kuulla 🙂 kiitos vinkistä!
      Ja myöhäiset onnittelut sinne myös <33

      Vastaa
  2. NNiina 20.07.2019

    Hei Sara,
    Myöhäiset onnittelut nimipäivästä johdosta. (:

    Vastaa